Minulla on meneillään ensimmäinen viikko kahden viikon kesälomastani. Tai noh, niin kesäloma kun opiskelijalla, joka on haalinut itselleen seitsemän kesäkurssia, voi olla. Tämän kertainen tehtävänanto kuuluu seuraavasti: ”Kirjoita blogiisi kolmesta sinulle tutuimmasta sosiaalisen median sovelluksesta tai ympäristöstä. Miten käytät niitä itse tai miten olet tietosi niistä saanut? Millaisia esimerkkejä niiden käytöstä sinulla on tai mitä keksit?” Apua! Ei oikeasti. Valinta on helppo, sillä käytän paljon (liika) aikaa Facebookissa ja Twitterissä (ovat aina auki, kun kone on auki). Kolmanneksi valitsen Bloggerin, sillä (öhöm) en näiden kolmen lisäksi harrasta muuta SoMeilua. Vielä…
Facebookiin ja Twitteriin minut ajoi sosiaalinen paine. Tarina taitaa olla monelle tuttu: koska joku ystävätoverikaveri suositteli tai kysyi miksi en käytä kyseistä palvelua. Blogia aloin pitämään huvikseni? Aika tuntui otolliselta ja haluan pitää yllä (huonoa) englanninkielentaitoani. Kirjoitan niin minua ärsyttävistä asioista kuin lukemistani kirjoista. En oleta kenenkään lukevan vuodatuksiani, ja vaikka joku lukisikin, en keskustelu blogistani kuin sinne jätettyjen kommenttien kautta. Onneksi niitä kommentteja ei ole näkynyt. Toki kyseinen vuodatuskanava on hyvin sensuroitu versio siitä, mitä pääni sisällä oikeasti liikkuu. Samoin ovat (yleensä) Facebook- ja Twitter -päivitykseni. Ne eivät kerro minusta kuin sensuroidun, ehkä tunteettoman puolen.
Facebook on minulle keino pitää yhteyttää niihin ihmisiin, joita en tapaa usein tai jotka asuvat toisella paikkakunnalla. Minulla on vain muutama sellainen Facebook-ystävä, jota en henkilökohtaisesti tunne tai ole koskaan tavannut ja jonka olen tavannut sosiaalisen median kautta. Päivitykseni liittyvät usein ihan arkisiin asioihin, kuten ruuanlaittoon, siskonlasten hauskoihin lausahduksiin tai kiukuttelevaan lemmikkiini. Viimeisin päivitys kuuluu näin: ”Ohan tuolla ulkona ällökuuma. Täytynee vaihtaa huppari ja pitkät housut shortseihin ja tpaitaan. Ja ehkä tennaritkin flippareihin, sitä voi kyllä vielä miettiä. Piposta en vielä luovu, muuten oon blondi elokuussa.” Eli ei mitään järkevää. Opiskeluryhmällämme on myös oma Facebook-ryhmä (suljettu), jossa voimme harjoittaa vertaistukea ja johon laitamme ylös tärkeät päivämäärät, AC-osoitteet ja niin edelleen. Henkilökohtaisesti vihaan Facebook-mainontaa, enkä juuri seuraa ihmisten tykkäämisiä tai sovelluksen minulle kohdistamia mainoksia. Yrityksille se tosin voi olla helppo keino mainostaa toimintaansa. Koen myös Facebookin kaveripyyntökäytännön ahdistavaksi, sillä usein joutuu selittelemään miksi ei hyväksy jotain mutta hyväksyy toisen.
Twitter on huomattavasti helppokäyttöisempi ja mielenkiintoisempi kuin Facebook. Ja koska käyttäjä voi itse päättää ketä seuraa, pystyy välttämään mainonnan. Se ei myöskään ole niin henkilökohtainen sovellus, kuin Facebook. Sen avulla saa nopeasti tietoa asioista, jos seuraa oikeita tahoja. …jos Twitter on kaatunut tai ruuhkautunut, on maailmalla tapahtunut jotain. Seuraan useaa julkisuuden henkilöä: muusikoita, poliitikkoja, urheilijoita ja näyttelijöitä. Osa heistä päivittää henkilökohtaisia asioita, osa työhön liittyvää. Toki seuraan myös tavallisia ihmisiä. Koska Twitterissä ei tarvitse hyväksyä kaveripyyntöjä, vaan seurattavat ihmiset tai muut vastaavat voi itse valita, ei siellä tarvitse selitellä kenellekään sitä, miksi ei hyväksy toista osapuolta ”kaverikseen”. Twitter on myös tästä syystä hyvä keino löytää myös uusia tuttavuuksia. Toki se tuttavuus rajoittuu usein pelkästään sosiaaliseen mediaan. Omat päivitykseni ovat usein samankaltaisia molemmissa edellä mainitussa sovelluksessa. Viimeisin Twitter-päivitys on eiliseltä: ”My new gym shoes don't make me happy anymore :C” (Liittyen kellarikoppilöytöön tuossa kivenheiton päässä)
Summa summarum: Facebookin avulla pidän yhteyttä ihmisiin, blogissani purkaudun ja Twitterissä stalkkaan julkkiksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti