Onhan huomenna taas uusi päivä

Sitä on kuusikymmentä sekuntia minuutissa, kuusikymmentä minuuttia tunnissa, kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa, keskimäärin kolmekymmentä vuorokautta kuukaudessa ja kaksitoista kuukautta vuodessa. Se on fysiikan perussuure, osa tähtitiedettä ja kulttuurillishistoriallinen käsite. Se kertoo keston, nopeuden ja etäisyyden. Aika. Meillä joko on sitä liian vähän tai liikaa, harvoin sopivasti. Olemme ajan orjia ja siitä riippuvaisia.

Pystymme seuraamaan oikea-aikaisesti sitä, mitä maailmassa tapahtuu, sillä uutisten saavutettavuus ei rajoitu television katsomiseen tiettynä kellonaikana. Internetin myötä tapahtumien tiedottamisen viive on lyhentynyt. Sama koskee myös televisio-ohjelmia: voimme katsoa ne milloin vain ja missä vain, siinä tahdissa kuin itse halumme. Lähes kaikki tarvitsemamme informaatio ja palvelut ovat saavutettavissa kotisohvalta käsin. Meidän ei täydy mennä kirjastoon löytääksemme tietoa jostain asiasta, vaan voimme kysyä hakukoneilta. Voimme ostaa siivouspalveluita ja valmisruokaa, toisin sanoen ulkoistaa kotityöt. Tavarat ja palvelut voidaan tilata kotiin, jolloin ostosten teolta säästyy aikaa. Silti meillä on vähemmän aikaa kuin koskaan aiemmin, vaikka tehtävien asioiden määrä on vähentynyt, ajankäyttö tehostunut ja teknologia kehittynyt. 

Historia, nykyhetki ja tulevaisuus ovat osa aikaa. Verrattuna aikaan ennen älylaitteita, olemme nykyään tavoitettavissa ympäri vuorokauden useammassa kanavassa. Kommunikoimme jatkuvasti, mutta onko meillä mitään sanottavaa ja kuuntelemmeko me? Enää ei tarvitse istua tietokoneen ääressä ollakseen linjoilla, vaan se on jatkuvaa toimintaa. Kun se ennen tapahtui yleensä iltaisin kotona, nykyään se tapahtuu kaiken muun toiminnan ohessa, sillä älylaitteita on helppo kuljettaa mukanaan. Sähköposteja voi lukea pitkin päivää, mikä on syönyt sen jännitystä, sillä enää ei tarvitse vastauksia odottaa tuntikausia. Sama jännityksettömyys koskee puheluiden odottamista ja sitä, onko kukaan ylipäätänsäkään soittanut. Enää ei tarvitse sopia kellonaikaa, jolloin on tavoitettavissa puhelimitse, koska puhelin on yleensä mukana. Tämä jatkuva saavutettavuus on myös hämärtänyt työn ja vapaa-ajan välisen rajan tietyillä aloilla. Miten käykään tulevaisuudessa digitalisoitumisen jatkuessa? 

Ajan vähyys on tehnyt ajanhallinnasta ratkaisemattoman ongelman myös vapaa-ajalla. Meillä ei ole aikaa vapaa-ajalle. Aikaa tuhlataan, kun tehdään jotain mielestämme turhaa tai sitä yritetään säästää johonkin mielekkäämpään. Aika myös juoksee ja me emme aina pysy sen mukana tai se matelee, juuri kun meillä on kiire. Tosiasiassa meillä kaikilla on yhtä paljon aikaa käytettävänä. Lainatakseni erästä fiktiivistä, rakastettua (, kadehdittua ja vihattua) hahmoa: ”Ajattelen näitä asioita huomenna, kun jaksan paremmin.”

Päivitä itsesi

On taas se aika elämästä, kun täytyy aloittaa työnhaku tai no tein sen jo. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun tarkistin palkkanauhani ja huomasin, että palkkani oli laskettu väärin ja tarkistaessani tuntilistoja huomasin, että sen lisäksi oli jäänyt osa tunneista merkkaamatta. Joten se siitä kouluhommien kirjoittamisesta. Yritin puolisen tuntia tavoittaa palkkaihmisiä puhelimella ja lopulta lähetin sähköpostia. Tästä kimpaantuneena tein sen, mitä on pitänyt tehdä jo pitemmän aikaa, eli ilmoittauduin (sähköisesti) työnhakijaksi. Olipas homma täydentää tiedot ja päivittää cv-netti!  Yllättävän hankalaksi nämä hommat on tehty. Pistää taas mietityttämään, miten vähän tietokonetta ja Internettiä käyttävät suoriutuvat uudesta sähköisestä ilmoittautumisesta, kun se tuotti korkeakoulutetulle SoMe-aktiivillekin ongelmia. (Enkä vähättele kenenkään älyä tällä heitolla) 

Digitalisoitumisen kritiikkiä olen jo käsitellyt ja voisin jatkaa siitä loppumattomiin. Digitalisoitumisen tarkoituksena on käsittääkseni helpottaa asioimista ja purkaa virastojen/laitosten ruuhkia. Samalla se luo tietoturvariskejä ja eriarvoistaa ihmisiä. Samojen asioiden naputtaminen useaan eri paikkaan on turhauttavaa. Kaikkien tietojen ollessa samassa tietokannassa tai vastaavassa, syntyy mieletön tietoturvariski. Olisi myös mukavaa, jos kaikki palvelut toimisivat samalla logiikalla (edelleenkin olen humanisti, minulla ei ole hajuakaan ohjelmien tai miksi niitä nyt sanotaan, koodaamisesta/tekemisestä), jolloin niiden käyttäminen olisi huomattavasti helpompaa. 

Otetaan esimerkiksi lääkereseptin uusiminen sähköisesti. Täytyy kirjautua sekä kanta.fi-palveluun että kaupungin omahoitoon. Ensimmäisestä sitten copy/pastella lääkemääräyksen tiedot jälkimmäiseen. Laiska kun ei niitä viitsi kirjoittaa. Mutta entä kun reseptin haluaa uusia joku eläkeikäinen? Terveyskeskuksissa kun kuuluu olevan ruuhkaa. Toki niissä voi reseptin jättää niitä varten oleviin laatikoihin. Toinen ongelma on pitkät välimatkat ja huonot joukkoliikenneyhteydet.

Mutta jotain positiivistakin digitalisoitumisessa on, tässä esimerkki. Teen eräälle järjestölle kouluun liittyvää työelämälähtöistä projektia ja tänään tutustuin Verohallinnon ja kumppaneiden palkka.fi-palveluun. Harmaan talouden (ja mustan tulevaisuuden) vastustajana ihastuin! Tämä kätevä palvelu muun muassa lähettää kausiveroilmoituksen automaattisesti Verohallinnolle. Tokihan tätä palvelua olisi tarpeen kehittää. Itselläni on tosin kokemusta vain Fivaldin palkanlaskennasta, jos eilisiä itkupotkuraivareita palkanlaskentaharjoituksen kanssa voi kokemukseksi sanoa. 

Välillä unohdetaan se, että kaikilla tietokoneet, palvelut ja Internetinkäyttö eivät ole samalla tasolla. Palveluiden pitäisi olla niin helppotajuisia ja -käyttöisiä, että niiden opettelemiseen ja tietojen sinne täyttämiseen ei kuiluisi koko päivää. Mutta kuitenkin, juoksukierros aloitettu ja itsepäivitys suoritettu. Itsepäivitys suoritettu myös LinkedInin puolelle, jota en edelleenkään osaa käyttää ja jonka koen edelleen olevan liian jenkki makuuni. Itseni brändääminen on edelleen minulle vierasta ja digitaaliset identiteettini ovat edelleen samat kuin tähänkin mennessä. En ole mikään markkinointi-ihminen, varsinkaan kun kyse on itsestäni. Lienee tarpeen käydä tästäkin asiasta tiukka keskustelu itsensä kanssa ja opetella tulemaan pois omalta mukavuusalueelta. 

Itseni analysoimisessa olen mestari, mutta itseni markkinoinnissa jotain ihan muuta. Seuraavaksi ruokaa nassuun, koiran kanssa aikaiselle iltalenkille ja sitten on tiistaizumban vuoro. Huomenna naurattaa!

(Mahdolliset kirjoitusvirheet ja outoudet johtuvat edelleenkin joulukuisesta viinilasitapaturmasta, joka on edelleenkin lankakerien vika. Pidämme mykkäkoulua)

Digitalisoidutaan!

Kautta ihmiskunnan historian valta on ollut heillä, jolla on ollut pääsy tietoon ja jotka ovat osanneet käyttää sitä omien tarkoitusperiensä hyväksi. Se, mitä tietoa milloinkin on tarvittu, on riippunut paikasta ja ajasta. Maanviljely, kirjanpainotaito, lukutaito - you name it - tietoa vaativat taidot ovat eriarvoistaneet ihmisiä. Sosiologi Scott Lashin mukaan (teoksessa Scott Lash, ”Refleksiivisyys ja sen vastinparit: rakenne, estetiikka, yhteisö”. Ulrich Beck, Anthony Giddens, Scott Lash, Nykyajan jäljillä. Refleksiivinen modernisaatio. S. 153–235. Suomentanut Leevi Lehto. Vastapaino, Tampere 1995.) informaatioyhteiskunnassa kaikki eivät ole samanarvoisia informaation suhteen. Toiset jäävät sen ulkopuolelle ja ovat sen häviäjiä. Kaikilla ei ole samaa mahdollisuutta käyttää saatavilla olevaa informaatiota, oli sitten kyse yksilöistä tai valtioista. 

 

Taas todella hilpeä aihe! Motivaattorina toimii ärsytys kaiken palvelun siirtymisestä verkkoon ja tiedonsaamisen vaikeus. Yksinkertainen kysymys saattaa vaatia sen, että ensin otat yhteyden virastoon/laitokseen sähköisesti ja he ottavat sinuun yhteyttä. Hyvässä tapauksessa voit päästä tapaamaan virkailijaa tämän toimistoon. Sähköisen viestinnän ongelma on väärinymmärtäminen. Ilmeet ja eleet ovat tärkeä osa suullista viestintää ja ne katoavat, kun viestintä muuttuu kirjalliseksi. On vaikea ottaa asioista selvää, jos kyseleminen ei onnistu reaaliajassa. Itse olen monimuoto-opiskelija ja meidän tärkein työväline on Adobe Connect. Oppituntien aikana kyseleminen tapahtuu chattin kautta, mikä johtaa usein siihen, että kysymys jää ilman vastausta, sillä opettaja ei yksinkertaisesti huomaa sitä tai ei tiedä mihin asiaan kysymys liittyy. 

 

Yksi digitalisoitumisen ongelma on se, että kaikki eivät yksinkertaisesti osaa käyttää tietokoneita. Otetaan esimerkiksi oma äitini, joka ei ole vielä edes eläkeikäinen. Hän käyttää päivät töissään tietokonetta, mutta ei osaa käyttää verkkopalveluita, ei ymmärrä sosiaalistamedia, eikä tietääkseni osaa käyttää edes verkkopankkia. Mitä enemmän palveluita siirretään verkkoon, sitä enemmän se eriarvoistaa. Monella varttuneemmalla ihmisellä ei ole osaamista tai halua oppia käyttämään verkkopalveluita. Tietokoneiden ynnä muiden vempeleiden hankkiminen ei ole ilmaista. Niiden käyttöönottokaan ei ole kaikille helppoa, saati jonkin hakemuksen täyttäminen, liitteiden toimittaminen (kun ensin olet onnistunut saamaan liitteen sähköiseen muotoon) tai verkkopalvelun käyttö. 

 

Olen kritisoinut kirjoituksissani paljon sosiaalisen elämän siirtymistä sosiaaliseen mediaan. Ja teen sitä edelleenkin, ainakin jossain määrin. Yksi tämän päivän ongelmista on syrjäytyminen. Miten palveluiden siirtäminen toimistoista verkkoon auttaa ehkäisemään tätä ongelmaa? Sen sijaan että syrjäytymis- ja erakoitumisvaarassa oleva henkilö saataisiin poistumaan kotoaan ihmisten ilmoilla, vaikka työvoimatoimistoon, voi hän sen sijaan jatkaa kotona nököttämistä ja hoitaa kaiken verkon välityksellä. Kuinka paljon digitalisoituminen vie työpaikkoja ja täten lisää eriarvoistumista ja täten myös syrjäytymistä? Henkilökunnan kouluttaminen ei myöskään ole ilmaista. Moni myös nauttii asiakaspalvelusta kasvokkain. 

 

Tämä aihe on sellainen, että oisin jatkaa maailman tappiin saakka. Onneksi olen määritellyt postauksilleni pituuden. Luultavasti joudun palaamaan aiheeseen myöhemmin keväällä, sillä minulla on edessäni pienehkö tiedonhankkimiskierros, jos en löydä työtä, alkaen kouluni opintotoimistosta. Kyseessä on niinkin yksinkertainen asia kuin että mitä teen kun opintotukeni loppuu, minulla on vielä vuosi opintoja jäljellä (enintään 7 kurssia, ammattiharjoittelut ja opinnäytetyö) ja alla toinen korkeakoulututkinto. Odotan tätä juoksukierrosta innolla ja tiedän onneksi jo miten se päättyy. Onneks olen pessimisti.

--

Scott Lash on minulle tuttu sosiologian opinnoista ja kirjoitin aikoinaan teoksesta "Nykyajan jäljillä. Refleksiivinen modernisaatio" esseen. Oli muuten työn ja tuskan takana löytää tuo vuonna 2008 raapustamani kirjoitus.