Kaupassa käynnin ABC

ÄVR:lle ja pienelle siskolleni.

Ostoksilla käyminen voi olla rasittavaa, varsinkin jos sinne ei pääse lähtemään yksin. Yleensä keskinäinen kätinä alkaa jo kotona siitä, milloin lähdetään ja missä käydään. Joko lähtöä joutuu odottamaan tai sitten se tapahtuu kiireellä. Kävi kummin tahansa, asia aiheuttaa harmaita hiuksia ja saa veren kiehumaan. Vaatteiden pukeminen kestää muuten yllättävän kauan. Automatkalla eripura voimistuu, kun pitäisi päättää reitistä ja siitä, missä kaikkialla täytyy käydä. Halutaan käydä siellä ja täällä katsomassa sitä ja tätä. Parkkipaikalle kaartaessa taas alkaa natina siitä, mihin auto parkkeerataan, kuka hakee kärryt ja kuka niitä saa työntää. Ja eikun ostamaan ruokaa!

Kaupan sisällä kaaos pääsee valloilleen. Ensin on kuitenkin päästävä vessaan, oli sellaista tai ei. Kuten kaikki tietävät, pienet raivokohtaukset voi saada aikaan asia kuin asia. Tarvittua tuotetta ei löydy tai se on loppu, mitään ei saa laittaa ostoskoriin, mitään ei koskaan saa ostaa tai edes katsella rauhassa. Kaikki on liian kallista. Kaupassa saa koko ajan valvoa minne kukainenkin menee. On nimittäin välttämätöntä juosta eri suuntaan ja olla koko ajan hukassa. On myös mahdollista, että tahti on yksi eteen ja kaksi taakse, ympäripyörimistä ja paluuta edelliselle hyllylle. Tämä toistuu useamman kerran. On myös muistettava kysyä kaikkea, siis ihan kaikkea, myyjiltä. Sekä pahoitettava mielensä jos vastaus ei ole mieleinen sekä kerrottava siitä muulle seurueelle.

Ostoskorin sisältöä täytyy valvoa koko ajan, jotta sinne ei ilmesty mitään tarpeetonta. On myös normaalia, että toisen tuodessa tavaran, toinen käy sen viemässä pois tai että tuote löytyy jo korista. Lähes jokaista tuotetta tuijotetaan ja hypistellään noin viiden minuutin ajan. Sitä kommentoidaan ja sen hintaa ihmetellään. Kaikki on joko liian kallista tai halpaa. Mielenkiintoisten tuotteiden luokse palataan yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka ei olisi edes aikomusta ostaa sitä. Tai tarvetta. Tärkeintä on se, että saa hypistellä ja katsella. Näyttää myös olevan tärkeää muistuttaa muita siitä, että ei koskaan saa katsoa mitään, kun aina on niin kiire. Eikä mitään saa edelleenkään ostaa, vaikka kaikki muut saavat. Ja että kuinka väärin kaikki on.

Tuttua on myös se, että koko ajan on nälkä, jano, vessahätä, kuuma, kylmä, paha olo tai vatsaa vääntää. Valitusvirsi alkaa heti autosta ulos astuttaessa ja valitusta jatkuu yleensä koko kaupassa olon ajan. Silläkään ei ole merkitystä, että kotona on juuri ennen lähtöä syöty, juotu ja käyty tarpeilla. Ongelmat eivät kuitenkaan vaikuta ostosreissun kestoon, sillä ne unohtuvat joka kerran, kun mielenkiintoinen tuote osuu näköpiiriin. Tuotteen jäädessä taakse, valitus jatkuu. Heti, kun joku muu seurueesta erehtyy pitkittämään ostosreissua pysähtymällä katsomaan jotain, vaikeudet saavuttavat lähes kuolemaan johtavat mittasuhteet ja matkaa on jatkettava. Kunnes itse huomaa jotain mielenkiintoista. Tämäkin toistetaan monta kertaa kauppareissun aikana, oli sen kesto kuinka lyhyt tahansa.

Muu seurue kulkee joko liian nopeasti tai hitaasti riippuen siitä, onko näköpiirissä jotain itselle mielenkiintoista ja mikä on oma vireystila juuri sillä hetkellä. Joko on kiire johonkin tai muilla on aina niin kauhea kiire, ettei koskaan ehdi katsoa mitään. Näistä asioista on myös muistutettava ihan koko ajan, kuten myös siitä, ettei kyseistä valittajaa huomioida. Kauppareissut ovat myös hyvää aikaa tuttujen tapaamiselle, jotka nähdessä on pysähdyttävä toviksi vaihtamaan kuulumiset. Rutiineihin kuuluu myös herneen vetäminen nenään, kun ehdotetaan matkan jatkamista. Valitusta jatkuu, aiheesta kuin aiheesta, kunnes näköpiiriin osuu jotain mielenkiintoista. Tämä toistuu useamman kerran kauppareissulla, oli se kuinka lyhyt tahansa.

Kassalla huomataan, että jotain on jäänyt ostamatta ja sitä on ihan pakko lähteä hakemaan. Tämä on jokakertainen rutiini ja sen kesto tuntuu iäisyydeltä, sillä hakija voi matkallaan kohdata tuttujaan tai muita mielenkiintoa herättäviä asioita. Mukaan lähtee, totta kai, myös paljon sellaista mitä ei olisi pitänyt ostaa ja niitä lähdetään palauttamaan. Kiukkupuuskan kanssa. Ja palautusmatkaan kestää. On myös mahdollista, että kassajonossa päätetään, että jotain on yksinkertaisesti saatava tai maailma romahtaa. Silloin sitä on lähdettävä hakemaan, oli oma vuoro seuraavana tai ei. Silläkään ei ole merkitystä, kuinka kauan on jonotettu, onko kotiin kiire tai onko takana oleva jono kuinka pitkä. Tavara on saatava.

Ostosten nosto hihnalle on yllättävän hankalaa puuhaa, jota vältetään viimeisen asti. Kyllähän sen nyt joku muu tekee. Tällä välin voi jutella kassatyöntekijän kanssa. Entäpä sitten tavaroiden pakkaaminen! Tiedättekö kuinka monella eri tavalla sen voi tehdä väärin? Kuitenkin on erittäin tärkeää, että sen tekee joku muu kuin itse, sillä tällöin on mahdollisuus nalkutukseen. Koska on tärkeää jutulle tuntemattoman kassahenkilön kanssa, ei ostosten maksaja ole tehtäviensä tasalla. Tässä vaiheessa huomaat jonon kasvaneen ja ihmisten näyttävän murhanhimoiselta. Kun maksaja on viimeinkin löytänyt oikean kortin ja saanut ostokset maksettua, on aika taistella siitä kuka kantaa ja mitä vai kuljetetaanko ostokset kärryssä.

Kun ostokset on pakattu autoon, joku palauttanut kärryt, jokainen mukanaolija saatu kyytiin ja turvavyöt kiinni, alkaa kotimatka. Se kestää iäisyyden, siltä se ainakin tuntuu, sillä natinan lisäksi täytyy käydä läpi kaikki tavatut tutut ja nähdyt asiat. Kotipihalla alkaa tappelu siitä, kuka kantaa ja mitä. Kun ostokset on viimein saatu kotiin, loppuu ostosreissulaisten mielenkiinto ja kassit jäävät siihen, mihin ne on laskettu. Ensin niistä on toki kaivettava omat aarteet, joita siirrytään ihailemaan muualle. Ruokatavarat laittaa kaappiin yleensä se, joka ensimmäisenä kyllästyy katselemaan haittoina olevia ostoskasseja.

Ensi kerralla jätän lähtemättä vapaaehtoisesti kuusikymppisten vanhempieni mukaan ruokaostoksille.

Oikein masentunut

Kyllä te tiedätte, vaikkette sitä pysty uskomaan.

Kai sinä sen tiedät, että masentunut on täysin toimintakyvytön? Sinä siis et saa kyetä mihinkään sellaiseen, johon niin sanottu terve ihminen kykenee. Sinä et pysty työskentelemään, harrastamaan tai hoitamaan normaalia kotiarkeasi. Ollaksesi masentunut, sinun pitää maata koko ajan sängyssä tekemättä mitään. Sinun tulee olla täysin lamaantunut. Masentunut ei myöskään saa nauraa, silloinhan tämä ei ole masentunut. Luultavasti teet muutakin, kuin makaat sängyssäsi eli olet vain huomionkipeä yksilö, siksipä tässä on sinulle ohjeistus, jotta tiedät kuinka olla kuten kaikki muut.

Sinä joko nukut liikaa tai liian vähän. Kai sinä nyt sen tiedät, että väsymys johtuu siitä, että ei nuku tarpeeksi tai että nukkuu liikaa? Voisit jo nousta sieltä sängynpohjalta ylös, sillä pelkkä makaaminen vain veltostuttaa ihmisen ja sillähän se masennus ei lähde pois. Nuku siis juuri sen verran, kuin sinun normaali unentarpeesi on, herää aamulla, nouse ylös ja kas! ihmeparantuminen on tapahtunut. Asiat näyttävät aina paljon valoisammilta hyvin nukutun yön jäljiltä. Ei pidä myöskään unohtaa sitä, että normaali vuorokausirytmi ja rutiinit ovat tärkeitä, samoin kuin terveellinen ruokavalio ja säännöllinen ateriointi. Toisin sanoen sinä tarvitset nyt ryhtiliikkeen ja elämäntaparemontin. Ei ihmekään, että olet alakuloinen, sillä olet päästänyt itsesi tuollaiseen kuntoon. 

Piristyäksesi sinun tulee ajatella hyviä ja iloisia asioita, tehdä asioita joista nautit sekä myös ulkoilla ja harrastaa liikuntaa. Sillä ei ole muiden mielestä mitään merkitystä, että olet niin uupunut ja solmussa, ettet pysty edes päättämään mitä ne sinua piristävät asiat ovat. Olisit paljon paremmalla tuulella ja vähemmän ärtynyt, jos kävisit kuntosalilla ja metsälenkeillä. Yrittäisit nyt päättää mitä ne asiat on, joita nautit tehdä. Osaathan sinä sen aikuisena ihmisenä sanoa. Otat vaikka kirjan käteen ja luet, osaathan sinä lukea? Tai miksi et tapaisi ystäviäsi ja sukulaisiasi? Eihän se ole kuin pukea vaatteet yllensä ja astua ulos ovesta. Kaikkihan siihen pystyvät. Sitä paitsi sinä piristyisit, kun näkisit muita ihmisiä ja samalla unohtaisit ongelmasi edes hetkeksi. 

Sinun vain tarvitsee ottaa itseäsi niskasta kiinni, sillä vika on korviesi välissä. Kaikki me joskus olemme vähän allapäin, miten sinä nyt olet jäänyt kiinni niihin rankkoihin asioihin? Voisit ajatella positiivisemmin ja keskittyä johonkin muuhun kuin itseesi. Puhuisit vaikeuksistasi vaikka ystävillesi ja muille läheisillesi tai oletko harkinnut ammattilaisen kanssa keskustelemista? Mistä tulikin mieleen, että et ole tainnut nähdä ystäviäsi pitkään aikaan. Et kai sinä luule, että he tulevat takaisin elämääsi sitten kun sinulle sopii tai ovat käytettävissäsi milloin siihen koet tarvetta? Ei kukaan jaksa yksipuolista yhteydenpitoa. On siis oma vikasi, että asiat jäävät junnaaman mieleesi, kun et tee mitään muuta kuin vellot itsesäälissä. Ehkä sinun kannattaisi mennä itseesi, sillä myös muilla on ongelmia elämässään. 

Läheisesi haluavat tietää, miksi heidän täytyy kärsiä siitä, että sinulla on vaikeaa. He myös haluavat tietää, kuinka kauan vielä aiot olla vaikea. Kauanko sinä aiot vielä jatkaa tuota itsekkäänä olemista? Sinun tulisi ymmärtää, mitä kaikkea he joutuvat kestämään ja millaisia uhrauksia he tekevät vuoksesi. Ei myöskään tule unohtaa sitä kaikkea häpeän määrää, joka syntyy kun he joutuvat selittelemään sinun tilaasi, mielialaasi ja poissaoloasi tilaisuuksista. Sinun tulisi ymmärtää myös heidän tarpeensa sen sijaan, että ryvet synkkyydessä, alakulossa ja itsesäälissä. Voisit myös tehdä osuutesi kotiaskareista ja osallistua aktiivisemmin perheesi elämään. Siisti koti tekee hyvää myös mielelle, toisin kuin sotku ja sekamelska. Etkö sinä voisi edes yrittää tehdä jotain itsellesi ja ajatella myös läheisiäsi? Osta vaikka kukkia itsellesi, se piristää kummasti. 

Jos koet olevasi oikeasti masentunut, kannattaa sinun kertoa se ihmisille, jotta saat ymmärrystä ja arvokasta vertaistukea. Kaikki tietävät jonkun, jolla se on ollut ja miten tämä toinen on siitä selvinnyt. Oletko kokeillut sitä tai tätä, on vastaus, sillä se toimi tuolla ja tällä. Jos et ole, sinun tulisi ehdottomasti tehdä niin. Kokeile ihmeessä! Tulet myös kuulemaan sen, että juttukaverisi on myös tuntenut itsensä viimeaikoina hieman alakuloiseksi ja että asiat eivät ole menneet niin kuin olisi pitänyt. Rankkaa on ollut, mutta siitä on selvitty erinäisin keinoin. Tulet kuulemaan ne ja myös sen, miten naapurin siskonpojan tyttöystävän veljenvaimon kumminkaima oli selvinnyt murrettuaan jalkansa. Et siis ole tilassasi mitenkään erikoinen. Ja eikö masennus ole nykyaikana muoti-ilmiö, jolla selitetään laiskuutta ja saamattomuutta?

Loppujen lopuksi masennus on oma valintasi tai peräti jotain kuvittelemaasi. Eihän sinun elämäsi nyt niin vaikeaa ole ja sinulla on paljon sellaista, mitä monella muulla ei ole. Oikeastaan sinun pitäisi olla onnellinen ja kiitollinen kaikesta siitä, mitä sinulla on. Totta puhuen ainoa masentava asia tässä kuviossa olet sinä, sillä pilaat hyvän fiiliksen kaikilta muilta. Voisit siis mennä hetkeksi itseesi, ennen kuin masennat meidät kaikki muutkin.

Rakkaudesta lajiin

Annalle.

Sitä luulisi, että urheilussa tärkeintä olisi osaaminen eli se, että urheilija on erinomaisen hyvä siinä, mistä hänelle maksetaan palkkaa. Jalkapalloilijat kumoavat tämän myytin. Taidot ja kova harjoittelu eivät vielä takaa sitä, että saat rahakkaan sopimuksen kunnioitetussa seurassa tai hyviä sponsorisopimuksia. 

Ensimmäisenä kannattaa valita itselleen iskevä taiteilijanimi, mikäli ristimänimi on tylsä tai liian pitkä paidanselkämykseen. Tärkeää on, että se jää ihmisten mieleen ja pitää yllä suosiota. Kuka nyt kiinnostuisi pelaajasta nimeltään Matti Meikäläinen? Joka tapauksessa kannattaa keksiä itselleen iskevä lempinimi. Sen on hyvä olla sellainen, jota kukaan muu ei käytä ja joka kuulostaa hullulta. Mikä tahansa tosin kuulostaa hyvältä, kun on vieraskielinen vastaanottajan näkökulmasta. Lempinimen käyttö tekee jalkapalloilijasta läheisemmän ja inhimillisemmän, ihan kuin puhuisi ystävästään. 

Kuten jokainen urheilua seuraava tietää, suojatyöpaikkoja ei alalla ole. On siis hyvä olla tulevaisuudensuunnitelmat jo uran alkuvaiheissa ja aloittaa itsensä tunnetuksi tekeminen aikaisessa vaiheessa. Oma vaatemerkki tai kosmetiikkasarja ei ole pahitteeksi, sillä täten voi tienata hieman ylimääräistä pahan päivän varalle. Sponsorisopimukset kun voivat katketa hyvin pienestä virheestä, joten niihin ei kannata luottaa. Tosin niitäkin on hyvä olla, sillä verkostoituminen ei ole pahitteeksi ja suurten yritysten mainoksissa näkyminen luo tunnettuutta. Oma tuote on tosin turvallisempi, sillä se nojaa omaan henkilökohtaiseen imagoon. 

Näkyvyys tarkoittaa palstatilaa muuallakin kuin urheilusivuilla. Pysyäkseen pinnalla täytyy pysyä otsikoissa, sillä ihmisiä ei kiinnosta pelkät urheilusuoritukset. Yksin ei kaikkea kannata tehdä, vaan palkata työvoimaa. Sosiaalisessa mediassa on oltava aktiivinen ja julkaistava urheilun ulkopuolisia asioita. Hyvät julkaisut sisältävät kuvia perheestä sekä poseerauksia muiden julkimoiden kanssa ja on tärkeää kommentoida entisten sekä nykyisten joukkuetovereiden julkaisuja positiiviseen ja ystävälliseen sävyyn. Itsensä ympärille on hyvä kehittää brändi jo uran aikana ja sen tulee olla tiivis paketti, joka kattaa kaikki imagosta tuotteisiin. Sillä, onko imago puhtoinen vai likainen, ei ole merkitystä. 

Näyttelijän kyvyistä on hyötyä urheilijalle. Niiden avulla saa vastustajien kontolle rikkeitä, joita ei välttämättä tapahtunut. Kontaktitilanteita tulee harjoitella etukäteen ja tiedostaa osaamisensa. Poskelle vierähtänyt kyynel voi olla suoran punaisen kortin arvoinen. On hyvä tietää, milloin on näytellyt liikaa, jotta ei itse joudu poistumaan kentältä tai hallitsematon heittäytyminen nurmen pintaan johda sairauslomalle. Tuuletusten on oltava mahtipontisia, sillä niistä voi tulla tavaramerkkejä. Uraan liittyvät ratkaisut on myös tehtävä mahtipontisesti. Näyttelijänkyvyille on tarvetta myös silloin, kun sopimusasiat ovat katkolla ja täytyy vakuuttaa, että on uskollinen joukkueelleen, vaikka neuvottelut ovat käynnissä toisaalla. 

Ulkonäkö on yhtä tärkeä työväline kuin jalkapallokengät ja osa imagon luomista. Kukaan ei ihaile huonon hygienian omaavaa rääsyläistä. Toki pukeutuminen voi olla rennon letkeää, mutta se on tehtävä tyylillä. Vaatteiden on oltava laatumerkkien valmistamia ja kuuminta muotia. Omasta imagosta riippuu se, joutuuko vaatteista maksamaan vai lähettävätkö muotitalot niitä urheilijalle. Itsestään on huolehdittava ja näytettävä aina hyvältä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Hiusten on oltava hallinnassa koko pelin ajan, oli kuinka hikinen tahansa. Tatuoinnit ovat hyvä keino jäädä ihmisten mieleen, niin hyvässä kuin pahassa. Niitä kannattaa kuitenkin ottaa harkiten ja kertoa epäselvissä tilanteissa yleisölle, miksi päätyi kyseiseen kuvaan. 

Näkyvyys on tärkeä osa menestymistä ja ihmisten huomion kiinnittää kaunis nainen käsipuolessa, oli mies millainen peikko tahansa. Naiset ovat yksi suosion salaisuuksista ja silloin tällöin on hyvä pitää rakastajatarta tai useampaa, sillä lehtiotsikot kaipaavat draamaa. Vaimon täytyy olla kaunis ja näyttävät, mieluiten kuuluisa malli, näyttelijätär tai laulajatar. Vaimo voi olla tavallinen kansalainen, kunhan hän siinä tapauksessa on ensirakkaus, joka pysyy rinnalla ja tukee miestänsä kaikessa. Aivan kaikessa. Tässä tapauksessa on vaimon hyvä luoda omaa uraa lastenhoidon ohella, esimerkiksi muotimaailmassa tai kosmetiikka-alalla. Siltä varalta, että elämä jalkapallodiivan puolisona käy sietämättömäksi. 

Myös juhlimisen ja lomailun on oltava täynnä suuria eleitä. Kaiken ei tarvitse kestää päivänvaloa, mutta ei haittaa, vaikka ne tulisivat julki. Kaikesta nimittäin selviää julkisella anteeksipyynnöllä ja nöyrällä katumisella. On muistettava vannoa pyhästi, että kyse oli kertavirheestä, joka ei tule toistumaan. Naisten, juhlimisen ja ulkonäön lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös kulkuvälineisiin. Nopeat ja kauniit autot sopivat hyvin yhteen kauniiden naisten kanssa. Pieni ylinopeus, siitä kiinnijääminen sekä julkinen katuminen muistuttavat yleisöä siitä, että jalkapalloilija tekee virheitä siinä missä kukan muu tahansa. 

Koska kyse on julkisuuden henkilöstä, on muistettava tehdä hyvää. Hyväntekeväisyys on oiva apu, sillä mikä sulattaa ihmisten sydämet paremmin kuin hellyttävä kuva sankarista ja tätä jumaloivasta lapsesta? Sponsorit tulevat tässä apuun järjestämällä tilaisuuksia, joissa pienet ihailijat pääsevät tapaamaan idoleitaan ja saamaan näiltä esimerkiksi nimikirjoituksella varustetun pelipaidan, jonka sponsori on lahjoittanut. On hyvä muistaa kotiseutunsa vähempiosaisia ja pitää yllä kotiseuturakkautta sekä kansallisylpeyttä, mikä vaikuttaa suosioon kotimaassa. Koska näkyvyys on tärkeää, on muistettava tiedottaa tapahtumista medialle sekä julkaista kuvia käyttämissään sosiaalisen median kanavissa.

Äitiä, faneja ja jumalaa on hyvä muistaa kuitenkin kiittää. Aivan kaikesta ja ihan koko ajan. Tämä luo mielikuvan, että urheilija on rakastava poika, uskollinen faneilleen ja nöyrä sekä jumalaapelkäävä hyveellinen ihminen. Kaikki tämä vain rakkaudesta lajiin.

Älä kerro tekosyitä, en mä jaksa kuunnella

Luovuus on siitä hassu juttu, että sitä ei riitä yhtä aikaa moneen eri asiaan. Esimerkiksi kun on meneillään luovuudenpuuska neulomisessa ja virkkaamisessa, eivät aivot jaksa kehittää mitään järkevää tekstiä. Syksy on kiireistä aikaa tädille, joka tekee itse syntymäpäivä- ja joululahjat. Tästä syystä kirjoittaminen on tällä kertaa ollut katkolla. Kaikkialle kun ei voi vain revetä. Kävin eilen keskustelua vanhimman siskontytön kanssa siitä, tietääkö hän mitä on työttömyys. Neiti vastasi, että sitä, ettei ole töitä. Kysyin myös tietääkö hän mitä ovat aktiivisuus ja passiivisuus. Ei tiennyt, mutta nyt tietää. Ideologisesta työttömyydestä en sentään ruvennut keskustelemaan vajaan kahdeksanvuotiaan kanssa.

En tiedä kumpi on kamalampaa, se että kaikkien työttömien oletetaan olevan laiskoja ja saamattomia vai se, että kehdataan olla ylpeitä siitä, ettei viitsitä tai haluta tehdä töitä. Toiset todellakin yrittävät ja yrittävät uudestaan. Saan pienimuotoisia raivonpuuskia aina, kun joku mainitsee sanan kannustinloukku, josta näyttää tulleen tekosyy passivoitumiselle. Vaikka sosiaaliturva on oikeus, on meillä kansalaisilla myös velvollisuuksia. Ideologiset työttömät ja muut sosiaalietuuksien väärinkäyttäjät saavat hyvinvointivaltion ja -yhteiskunnan näkymään negatiivisessa valossa. Oikeus ja velvollisuus kulkevat aina käsi kädessä, vaikka ihmiset harvoin sitä muistavat. Kärjistäen sanottuna, meillä on oikeus sosiaalietuuksiin, mutta myös velvollisuus kantaa rahaa yhteiseen kassaan. Kannattaa tutustua teoriaan nimeltä vapaamatkustajan ongelma, joka kuvaa aika hyvin sitä miksi ajattelen, kuten ajattelen ideologisesta työttömyydestä.

Miksi aina pitää kaikki ajatella negatiivisuuden kautta? Saatu hyöty voi olla muutakin kuin rahallista. Jos ihmiset viitsisivät ottaa asioista selvää, he saattaisivatkin huomata, että pelko toimeentulon pienenemisestä voi olla aiheeton tai se voi olla vain hetkellistä. On täysin eri asia, kun jo köyhyysrajalla elävän tulot laskevat kuin että kyseessä olisi niin sanotusti hyvätuloinen. Yritän parhaani mukaan uskoa siihen, että asiat ovat juuri niin vaikeita tai helppoja, kuin annan niiden olla. Toki itsekin syyllistyn usein tekosyihin, mutta onnekseni ympärilläni on pieni joukko niitä ihmisiä, jotka jaksavat kuunnella, kannustaa ja sanovat suoraan, kun en ole oma itseni. He myös tarvittaessa ottavat niskasta kiinni ja hieman ravistelevat. Kiitos heille ja kiitos myös niille tahoille, jotka pitävät minut muuten aktiivisena.

Asioiden selvittäminen ei todellakaan ole lempipuuhani, mutta teen sen, koska en halua mitään ikäviä yllätyksiä. Entä jos kannustinloukut näkisikin haasteina eikä esteinä? Soviteltu päiväraha vaikuttaa maksettujen etuuspäivien määrään erilailla kuin jos olisi koko ajan työttömänä ja Kela ei katkaise asumistukea, jos kuukausitulot nousevat yli rajojen satunnaisesti. Jos tietää ennalta, että on satunnaisia ansiotuloja, ne voi myös arvioida etukäteen Kelalle, kuten myös verottajalle. Työttömän, joka tekee satunnaisia töitä, kannattaa muutenkin tarkistuttaa verokortit, ettei tule yllätysmätkyjä. Pienellä Excel-kikkailulla voi myös arvioida työtulon vaikutuksen soviteltuun päivärahaan ja laskea koko kuukauden tulot yhteen, jolloin niiden vaikutusten arvioiminen on helpompaa.

Vastaanotettu osa-aikatyö tai matalapalkkatyö voi olla näytön paikka ja poikia jotain muuta. Se voi opettaa jotain uutta. Kaikki tehty työ on myös osoitus aktiivisuudesta ja kerryttää työkokemusta. Työllä on myös sosiaalinen ulottuvuus. Ihmisten seura, muidenkin kuin läheisten ja ystävien, pitää aktiivisena ja työkuntoisena. Pelkkä kotona olo saattaa tehdä ihmisaraksi ja syödä itsetuntoa, jolloin sinä päivänä, kun löytää ja saa sen unelmatyönsä, ei uskalla toimia tai pysty toimimaan. Jos ei ole mahdollisuutta osa-aikatöihin, kannattaa osallistua erilaisille kursseille, tehdä vapaaehtoistyötä, tavata toisia työttömiä ja harrastaa omien mahdollisuuksien mukaan. Osa-aikatyö ei myöskään sulje pois muuta aktiivista toimintaa. Toimeliaisuus antaa ihmiselle myös muuta ajateltavaa, kuin oman huonon tilanteensa. Aktiivisuus kannattaa jo henkilön itsensä ja oman hyvinvointinsa takia.

Tämä luovuuden puuska oli tässä ja nyt jatkan joululahjalapasten parissa. Itse en aio saada tänäkään jouluna lahjoja. Viime jouluna sain yhden, vahingossa, ja käskyn käyttää sen (lahjakortin) itseni hyväksi. Täytynee olla ilkeämpi.

P.S. Vuodelta 1975 olevasta käsityölehdestä löytyi kiva neulekaavio koirakuvalle, josta edesmennyt Mummini oli tehnyt peilikuvakaavion. Otin mallin hyötykäyttöön. Peruslapaset koossa 110cm ja kuvio silmukoitu. Ei sattunut, vaikka vihaan ompelemista. Aina ei tarvitse nauttia kaikesta mitä tekee.

Muista. Aina. Liikenteessä.

On taas se aika vuodesta, kun lapset aloittavat kouluvuoden ja media täyttyy muistutuksista, että liikenteessä täytyy olla varovainen ja noudattaa liikennesääntöjä. Joka vuosi ihmisiä tarvitsee muistuttaa samasta itsestään selvästä asiasta, että liikenteessä täytyy olla varovainen ja noudattaa liikennesääntöjä. Asiasta, jota pitäisi noudattaa koko ajan. Kahden viikon hiljaisuuteen on ollut hyvä syy. Äitini kesäloma ja sisareni lapset, jotka ovat vuorotelleet mummolassa yökylässä. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että maailman paras ainoa täti on juossut oman kotinsa ja vanhempiensa kodin väliä lasten kanssa, sekä pyörinyt lähiympäristössä leikkipuistoissa ja Pokemon-jahdissa. Kaikkeen sitä keski-ikäinen, lapseton täti-ihminen joutuukin.

Tästä pääsenkin liikennekasvatukseen, sillä olen hyvin tarkka siitä, miten lasten tulee liikkua kaupunkialueella. Oulu on vaarallinen kaupunki pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Koska minulla ei ole ajokorttia, ovat pääsääntöiset kulkuvälineeni omat jalkani sekä polkupyöräni. Noudatan liikennesääntöjä lähes orjallisesti ja pysähdyn tai jarrutan aina risteykseen tullessani, oli minulla etuajo-oikeus tai ei. Tässä kaupungissa ei nimittäin voi luottaa siihen, että joku ei ryntää alle tai aja kylkeen. Toki syyllistyn usein jalkakäytävällä ajamiseen, mutta silloin pyrin väistämään jalankulkijoita. Oulun kaupungin sivuilta muuten löytyy kartta, jossa on merkitty kaikki ne kevyenliikenteenväylät, joilla saa ajaa pyörällä. Kannattaa vilkaista, varsinkin keskustan ja sen lähialueiden osalta.

Asun yhden keskustan vilkkaiten liikennöidyn kadun varrella ja tien toisella puolen on leikkipuisto. Vaikka risteyksessä on liikennevalot, ei se takaa sitä, että kadun yli pääsisi turvallisesti. Toissapäivänä olin ylittämässä tietä ja minulle vaihtui vihreä. Onneksi olen niitä ihmisiä, jotka eivät ylitä tietä ennen kuin ovat katsoneet että autoja ei tule ja jos tulee, varmistan että ne pysähtyvät punaisiin valoihin. Liikennevaloihin tullut auto nimittäin ei pysähtynyt, sillä kuskin huomio oli kiinnittynyt siihen, mitä vänkäri teki ja hän ajoi suoraan punaisista läpi. Samoin kävi myös muutama päivä sitten, jolloin suojatien päälle oli pysähtynyt valojono ja vastakkaiseen suuntaan ajava auto ajoi punaisista läpi. Kun läheltäpititilanteita sattuu jatkuvasti, herää kysymys, onko ajokortin saaminen liian helppoa? Eikö auton ratissa tarvitsekaan keskittyä siihen ajamiseen ja ympäristön tarkkailuun sen sijaan, että puhuu puhelimessa tai seuraa kyytiläisten tekemisiä?

Lisää esimerkkejä: Pokemon-jahti on vaarallista. Lapsi tuijottaa vain puhelinta, eikä liikennettä ja tällöin aikuisen on käytännössä talutettava hihkuva älylaiteorja tien yli. Lapset harvoin näkevät kuin sen asian, mihin ovat keskittyneet eli jos pallo menee tielle, lapsi menee automaattisesti perässä. Olimme siskonpoikani kanssa liikennevalottoman suojatien edessä, käsi kädessä, ja odotimme, että seuraavaan risteykseen valojonoon menevät autot ylittäisivät suojatien. Autoilijoilla oli niin kiire jonottamaan punaisiin valoihin, että yksi jopa pysähtyi suoraan suojatien päälle. Yhden sisarentyttären kanssa kävimme pyöräretkellä, joka meni todella hyvin. Neiti nimittäin erottaa vasemman ja oikean, tottelee pysähtymiskäskyjä, eikä ylitä tietä ennen kuin täti antaa luvan. Pahimmat ja ihmisruuhkaisimmat paikat talutimme, sillä jalankulkijat harvoin väistävät pyöräilijöitä. Kun olimme palaamassa kotiin viimeisissä liikennevaloissa, tuntematon mies kehui ja kiitti minua siitä, että olin niin tarkka tienylitysohjeistuksessa. Kaikki kun eivät ole, vaikka mukana olisikin lapsia.

Mutta kuinka hyvin lasten vanhemmat tuntevat liikennemerkit? Huonosti väittäisin, sillä lasten urheiluturnauksen aikana pysäköintikielto- ja kevyenliikenteenväylän merkki eivät herättäneet minkäänlaisia tunteita, vaan autot pysäköitiin miten sattuu ja jalkakäytäviä pitkin ajettiin. Kyse oli kuitenkin lapsiin liittyvästä tapahtumasta ja meidän aikuisten pitäisi toimia esimerkkeinä. Kyseinen pysäköintikieltomerkki on syystä paikoillaan. Kun kadun molemmin puolin on autoja pysäköitynä, ei kahden viimeisen taloyhtiön pihalle pihalle tai sieltä pois pääse isommilla autoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että myöskään hälytysajoneuvot eivät pääse kadun perälle. Kaksisuuntainen liikenne ei myöskään ole tällöin mahdollinen. Vaikka useampi ihminen oli soittanut väärin parkkeeratuista autoista hälytyskeskukseen, ei kukaan tullut paikalle. Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun näin tapahtuu.

 

Isääni lainaten: jos noudattaisin liikennesääntöjä, joutuisin jatkuvasti vaaratilanteisiin. Siksi olen erityisen varovainen, varsinkin liikkuessani lasten kanssa. Ja kyllä, seison punaisissa valoissa ja odotan vaihtumista, vaikka muuta liikennettä ei olisi näköpiirissä. Henkiriepuni kun on minulle tärkein asia maailmassa. Luulisi muiden hengen vaarantamisen olevan niin paha asia, että sen välttäminen olisi kaikille itsestäänselvyys. Niin selvä asia, että niitä liikennesääntöjä myös noudatettasiin ja oltaisiin varovaisia, huomioitaisiin myös muus liikkujat koosta ja kulkuvälineestä riippumatta. On hieman ristiriitaista opettaa lapsille sellaista, mitä ei itse noudata ja näyttää vielä huonoa esimerkkiä. 

Revitäänkö hermosta?

Välillä on hyvä palata siihen, mistä kaikki alkoi. Tässä tapauksessa sosiaaliseen mediaan, joka on viimeaikoina alkanut repimään hermoja tavallista enemmän, sillä haluan edelleenkin valita itse ne asiat, jotka minun mielestäni ovat relevantteja ja mielenkiintoisia. Ihan kuin kuulostaisin rikkinäiseltä levyltä.

Hermoja repii, koska ne pirun mainokset ja tykkäysehdotukset näyttävät olevan Facebookille se tärkein sisältö. Toki se on ymmärrettävää, sillä mainostajat tietävät rahaa ja raha pyörittää maailmaa. Tiedättekö kuinka monta tykättävää asiaa tai irrelevanttia mainosta voi aikajanalle päivän aikana lässähtää? Oletteko kiinnittäneet niihin huomiota? Olen alkanut piilottamaan ehdotuksia ja mainoksia, mutta se vaikuttaa loputtomalta tehtävältä, vaikka kävin mainosasetuksissa poistamassa kaikki ne intressit, joita minulla Facebookin mukaan on ja joiden perusteella minulle esitetään mainoksia. Kun saan yhden piilotettua, niin toinen ilmestyy, ihan kuin ne kuuluisat sienet sateella. Usein mainosten näyttämisen perusteena on tietty ikäryhmä ja maa-alue, jolle mainostaja tahtoo kohdistaa mainoksensa. Instagramissa mainoksia on onneksi vähemmän, mutta nekin vähät joutuu piilottamaan kahdesti, kerran molemmalla älyvempeleellä.

Toinen ongelma on se, että Facebookissa päivitykset eivät näy ja niitä ei saa näkymään pelkästään kronologisessa järjestyksessä älylaittella. Kun päivitykset näkyvät reaaliaikaisesti aikajärjestyksessä, voi varmistaa, että esimerkiksi jokin mahdollisesti kiinnostava tapahtuma ei jää huomioimatta tai se ei näy omalla aikajanalla vasta päiviä jälkikäteen. Vaikka katsoisi ”viimeisimmät julkaisut”, ei sekään tarkoita, että saisin näkyville asiat kronologisesti. Myös selaimessa Facebook tarjoaa automaationa suosituimpia julkaisuja, mutta sen saa onneksi vaihdettu viimeisimmiksi. Historiaa opiskelleena minulle saattaa olla kehittynyt pienehkö pakkomielle oikea-aikaisuuteen. Yksi hyvä syy kronologian puolustamiseen on kriisitilanteet. Esimerkiksi terroristi-iskujen aikaan Twitter on ollut korvaamaton apu uutisten seuraamisessa, sillä olen luonut sinne itselleni listan suurimmista uutistoimistoista. Toki Twitterissäkin on ongelmansa, ne vain eivät ole tärkeitä tämän vuodatuksen kannalta.

Facebook on myös näyttänyt ottaneen tavoitteeksi korostaa ihmisten tykkäyksiä, heidän kommentointejaan muiden päivityksissä sekä kaverihyväksymisiä normaalien päivitysten sijaan. Miksi minä haluaisin tietää, että joku kaverini on tykännyt minulle täysin tuntemattoman ihmisen päivityksestä tai mitä hän siihen on kommentoinut? Mikä logiikka siinä on? Miten Esterin naimisiinmenon tai hänen lapsensa syntymän pitäisi hetkauttaa minun maailmaani? Tämän saisi estettyä, jos ihmiset tiukentaisivat omia yksityisasetuksiaan. Vaikka jokainen ihminen olisikin kuuden linkin päässä toisesta, ei se tarkoita sitä, että he haluaisivat välttämättä tutustua toisiinsa tai että kavereiden tykkäämät autojulkaisut saisivat minut ajamaan ajokortin ja hankkimaan auton. En myöskään ole kiinnostunut ventovieraiden ihmisten profiili- tai taustakuvien päivityksistä tai heidän tykkäyksistään, joista kaverini on tykännyt.

Ovatko nämä niitä kuuluisia ensimmäisen maailman ongelmia? Vai kenties infotulvaa? Kärttyisen tädin henkilökohtaisia ärsytyksen aiheita? Vai kaikkea edellä mainittuja? Oli miten oli, olen kyllästynyt piilottamaan julkaisuja, tykkäyksiä ja mainoksia. Sen sijaan toivoisin ihmisiltä lisää päivityksiä. Itse käytän Facebookia vain ja ainoastaan siksi, että voisin pitää yhteyttä ihmisiin ja että tietäisin mitä heille kuuluu. Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa itseään siitä, että minähän en kerro mitä minulle oikeasti kuuluu, sen saa selville vain kysymällä.

Huh. Helpottipa tai sitten ei. Pahoittelen jatkuvia Instagram-jakojani Facebookissa ja Twitterissä, se vaan on niin helppoa jakaa sama kuva joka kanavassa. Seuraavana julkaisen Instagramin kautta ärsyttävän kuvan juuri leipomastani omenapiirakasta jäätelön kera. Ja kahvin, ei unohdeta sitä kahvia.