Yksin elämisen sietämätön vaikeus?

Elämässäni on tapahtunut suuri muutos valmistumisen lisäksi. Herra Suuri ja Mahtava koiruus poistui paremmille makkaranmetsästysmaille toukokuun puolivälissä, lähes 12 vuoden kunnioitettavassa iässä. Arjessani on suuri aukko. Ehdin olla yli 19 vuoden ajan koiranomistaja, joten uuteen arkeen totuttelu vie aikansa. Enää ei sängyn vieressä kukaan mölise aamulla lenkille, ruokaa ei voi heitellä lattialle lemmikin syötäväksi, ei ole enää lenkkiseuraa. Vaikeaa ja helppoa yhtä aikaa. Luopumisen tuskaan ei koskaan totu.Vaikeinta on kuitenkin tottua siihen, että ei ole vastuussa kenellekään tai kenestäkään.

Uusi blogielämä ei näköjään sitten alkanutkaan, niin kuin olin suunnitellut, sillä mielikuvituksen puute ja kiireinen opiskeluarki söivät kirjoitusintoa. Kävin keskustelun aiheesta ystäväni kanssa ja hänen neuvonsa oli, että kirjoittaisin siitä aiheesta, joka ärsyttää eniten. Silloin tästä blogista tulisi järjetön itkuvirsi, joten muutetaanpas se muotoon: kirjoitan siitä aiheesta, jota ajattelen eniten.

Tällä kertaa aihe tulee Facebook-päivityksestäni, jossa valitin kananmunien keittämisen olevan sellaista salatiedettä, että minä en sitä ymmärrä, olin kuinka kätevä emäntä tahansa. Minä kyllä pyöräytän (rumia) karjalanpiirakoita ja teen itse pinaattikeiton, mutta ne munankuoren pirulaiset! Ongelmani ei ole munien kypsentäminen vaan se, miten kuoret saadaan irtoamaan ilman hermoromahdusta. Se vaan ei toimi. Voi itku ja hammastenkiristys!

Onneksi ystävä-toveri-kaverit antoivat vinkkejä (kiitos ja anteeksi):
1. Kananmunat keitetään keittämättä. Heti kun vesi kiehuu, levy sammutetaan ja annetaan kattilan olla siinä lämpimällä levyllä 10 minuuttia. Toimii vain perinteisellä hellalla.
2. Kananmunat laitetaan kylmään veteen ja annetaan kiehua (ajasta toki kiistaa ja siitä, laitetaanko levyä pienemmälle).
3. Kananmunat laitetaan kiehuvaan veteen, johon on lisätty suolaa ja annetaan kiehua.
4. Munankeitin.

Keittämiseen jälkeen:
1. Kaadetaan vedet pois ja annetaan hetki kuivahtaa ennen kuin laitetaan kylmän veden alle.
2. Kattila laitetaan juoksevan kylmän veden alle.
3. Laitaa kylmä vettä ja toista pari kertaa.

Salatiedettä nimenomaan!

Onnekseni tällä kertaa ne pirun kuoret irtosivat ilman hermoromahdusta, saa nähdä miten ensi viikolla pinaattikeittopäivänä käy.

Toki ratkaisuna voisi olla myös seuranhakuilmoitus otsikolla ”Haetaan kananmunankeittotaitoista miestä, tositarkoituksella” tai uusi iskurepliikki ”Hei, osaatko keittää kananmunat niin, että kuoret irtoavat ilman väkivaltaa?”, sillä kananmunien keittäminen menee samalle ”yksin elämisen miinuspuolet”-listalle imuroimisen, tiskaamisen ja leivän leikkaamisen kanssa. Niiden asioiden kanssa, jotka mielellään delegoisi jollekin toiselle. Niin, yksin elämisen miinuspuolia ja vaikeuksia eivät aina ole ne perinteiset talouskustannusten jakaminen, seksin ja läheisyyden puute tai yksinäisyys, vaan niitä voivat olla myös arjen pienet askareet ja niiden jakaminen jonkun kanssa. Tai suuret, kuten kananmunankuorien aiheuttama hermoromahdus. Olisihan siinä pääkoppalääkärille selitettävää.

Elämää kotirouvasyndrooman kanssa: maailman paras pannukakku

Kokeellinen keittiöni on täysin vehnätön, sillä elimistöni ei kestä vehnää nieltynä, saatika että voisin vehnäjauhoihin edes koskea. En siis noudata gluteenitonta ruokavaliota vaan täysin vehnätöntä (ja tattaritonta). Itseäni ärsyttää se, että suurin osa gluteenittomista tuotteista on täyttä höttöä ja tärkkelystä, jos siis eivät sisällä vehnää/tattari. Ne eivät myöskään maistu miltään. Vehnäallergia/yliherkkyys aiheutti hieman hankaluuksia leipomishullulle, kunnes tutustuin kaurajauhoihin ja rakastuin. Toki kaura rajoittaa sitä, mitä voi leipoa, sillä siinä ei ole sitkoa. Korvaan vehnäjauhot yleensä samalla määrällä, kuin reseptissä on, MUTTA kaurajauhoja joutuu yleensä laittamaan vähän enemmän. Jokainen, joka leipoo paljon osaa kuitenkin näppituntumalla sanoa, milloin taikina on oikeanlaista, eikö jep? Leipomukseni ovat siis aika tuhtia tavaraa, kun käytän niissä täysjyväkaurajauhoja... Yleensä ostan Provenan jauhoja, koska niitä nyt satutaan myymään lähikaupassa. Kaura on rukiiseen ja vehnään verrattuna törkykallista, mutta mitäpä sitä ei terveellisen ruokavalion eteen tekisi? Testiryhmäni (sukulaiset ja ystävät) eivät ole valittaneet ja kaikki ovat selvinneet kokeiluistani hengissä.

Ystävätoverikaveri pyysi pannariohjetta, joten tässä sellainen tulee! Kyseessä on maailman paras pannukakku, versio-mikä-lie ja olen saanut sen serkultani noin 10 vuotta sitten ja reseptikirjastani päätellen muokannut sitä lisää. Ohje on syvään uunipellilliseen. Huvittavaa on, että tässä asunnossa on tasan yksi uunipelti ja se on kaikkea muuta kuin syvä. Oma pannarini on leveydeltään tyyliä täytekakku, sillä se on näppärä tehdä silikonikakkuvuoassa, jolloin puolitan tämän alla olevan ohjeen määrät.

5 dl vehnäjauhoja (eli kauraversioon saman verran kaurajauhoja ja niitä voi lisäillä tarpeen mukaan)
1,5 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
-> sekoita kuivat aineet keskenään
1 l maitoa
2 munaa
100 g sulatettua rasvaa
-> sekoita kuiviin aineeksiin ja anna hiukkasen turvota, jos käytät kaurajauhoja. Pellille leivinpaperi ja uuniin 225C noin puolituntia.

Elämää kotirouvasyndrooman kanssa: ruisleipä

Tällä kertaa jotain erilaista: perinteisen hapanjuuriruisleivän ohje. Minun käyttämä ohje on Martoilta, muutamalla omalla muutoksella. Ruisleivän teko ei ole mitään ydinfysiikkaa, eikä vie paljoa aikaa. (Recipe in English) Käytän itse yleensä Pirkan ruisjauhoja, sillä mielestäni niistä tulee paras koostumus. Olen toki kokeillut kaikkea hienosta sihtijauhosta luomujauhoihin, mutta jostakin syystä olen tykästynyt Pirkkaan. Minulla on ruokavaaka, joten kaadan 150 grammaa jauhoja pois kilon pussista. Desin tästä käytän raskiin ja loput noin kaksi desiä laitan jauhopurkkiin jemmaan. Pussiin jääneet jauhot käytän leipään. Ensimmäinen juureni kuoli, kun pulputtelin raskia ja kohotin taikinaa liian lähellä jääkaappia ja se sai kylmää. Ruisleipätaikina on sellaista, että liika kohotus tai liian lämmin paikka pistää sen "hikoilemaan" eli se alkaa vettyä, jolloin leivonta on helvetillistä.

Hapanjuuri:

3 rkl ruisjauhoja

3 rkl vettä

Sekoita ainekset esimerkiksi lasipurkissa, aseta kansi löysästi päälle ja anna muhia lämpimässä paikassa kolmanteen päivään saakka. Lisää tällöin purnukkaan

2 rkl ruisjauhoja

2 rkl vettä

Neljäntenä päivänä juuri on valmis käytettäväksi. Juuren maku paranee jokaisen kerran jälkeen. Se otetaan talteen siinä vaiheessa, kun kohonnut taikina muotoillaan leiväksi. Sopiva määrä on noin nyrkin kokoinen taikinapallero. Itse säilytän juurtani jääkaapissa muovirasiassa, sillä leivon ruisleipää kerran viikossa. 

Leipä:

Laita illalla leivonta-astiaan juuri, 2 dl kädenlämpöistä vettä ja 1 dl ruisjauhoja. Sekoita tasaiseksi esimerkiksi puuhaarukalla. Laita astian päälle tuorekelmu ja anna pulputella lämpöisessä paikassa yön yli. Tähän menee aikaa noin television mainoskatkon verran! Aamulla raskin pitäisi kuplia hieman.

Aamulla lisää astiaan

6 dl kädenlämpöistä vettä

1 rkl suolaa

ja sekoita.

Tämän jälkeen lisää jauhot (Marttojen ohjeen mukaan 1,5 litraa. Minä laitan 850 grammaa). Lisään jauhot kahdessa osassa ja käytän sekoittamiseen sähkövatkainta/taikinakoukkuja. Kun kaikki jauhot on lisätty, pyöräytän taikinan tasaiseksi käsin. Laita pyyheliina astian päälle ja anna kohota 2-4 tuntia. 

Kohotuksen jälkeen pyöräytän taikinan sekaisin muutaman kerran, käsin. Toisin kuin Marttojen ohjeessa neuvotaan, en käytä leipien muotoiluun jauhoja tai kumoa taikinaa pöydälle. Otan talteen nyrkin kokoisen kimpaleen taikinaa seuraavan satsin juureksi ja jaan loput kulhoon jääneestä taikinasta kahtia. Nämä kaksi palloa lätkäisen leivinpaperille uunipellille (ÄLÄ KÄYTÄ LIDLIN LEIVINPAPERIA, JÄÄ LEIPIEN POHJAAN KIINNI). Täydellisessä keittiössä "pallot" olisivat pyrämidin muotoisia, minun eivät ole ja toinen leipä on aina suurempi... Laita leipien päälle pyyhe ja anna kohota (leviävät lähinnä sivusuunnassa) parisen tuntia. Liika kohottaminen tekee niistä vetisiä. Kohottamisen jälkeen pistele leipiä haarukalla, ettei leivästä löydy tyhjiä yllätyksiä. Joskus myön saatan vielä muotoilla leipiä kostuteillu käsillä.

Leivät paistan noin 225C 50 minuuttia. Kypsä leipä kumisee, kun sen pohjaa koputtelee. Parhaimmillaan ruisleipä on vasta seuraavana päivänä. Lmpimän, tuoreen leivän leikkaaminen on helvetillistä puuhaa, mutta kuka voi vastustaa tuoretta ruisleipää voikimpaleella? En minä ainakaan. Käärin leivät yleensä (heti kun niihin uskaltaa koskea) pyyhkeisiin ja annan jäähtyä rauhassa seuraavaan päivään. Jostain kumman syystä toisesta leivästä on yön aikana kadonnut puolet...

P.S. Jos on kysyttävää/kommentoitavaa, antaa tulla.