Käytöstavat hukassa

USA:n presidentinvaalien jälkeen huomasin seuraavani Donald Trumpia Twitterissä, sillä työhuoneen lisäksi myös Twitter-tili siirtyi uudelle presidentille. Kesäkuussa 2014 kirjoitin pikaisen postauksen, jossa mainitsin silloisen pääministerimme Alexander Stubbin Twitterin käyttöön liittyvästä mahdollisesta turvallisuusongelmasta. Verrattuna Amerikan istuvaan presidenttiin, Suomen entisen pääministerin viserrykset ovat viattomia. Trump on aktiivinen edelleen myös henkilökohtaisella tilillään. Eikä missään hyvässä mielessä.

Demokratia on kansanvaltaa ja päättäjät ovat saaneet mandaattinsa äänestäjiltä eli kansalaisilta. Politiikan pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista, ei pelkästään omien tarkoitusperien tai aatteiden ajamista. Täytyisi pyrkiä siihen kuuluisaan yhteiseen hyvään, annettava tilaa erilaisille mielipiteille ja ymmärrettävä niitä. Ymmärtäminen ei ole sama asia kuin hyväksyminen ja erilaiset mielipiteet eivät ole vaihtoehtoisia totuuksia. Juuri mielipiteet, uskomukset, näkemykset ja niin edelleen ovat niitä asioita, joita meissä ihmisissä on vaikeinta muuttaa. Ne ovat henkilökohtaisia ja niiden syntyyn on vaikuttaneet useat asiat. Toisten mielipiteiden vähättely ja niille nauraminen on lapsellista, samoin kuin henkilökohtaisuuksiin meneminen, esimerkiksi kommentoimalla toisen ulkonäköä tai älykkyyttä.

Itse pidän poliittista korrektiutta tärkeänä, sillä suora vittuilu harvoin auttaa hyvien suhteiden luomisessa. Kyse ei ole siitä mitä sanotaan tai jätetään sanomatta, vaan siitä miten se sanotaan. Negatiivista kritiikkiä voidaan antaa myös fiksusti, ilman että leimataan tai halveksutaan kokonaisia kansanryhmiä. Kaikkea ajattelemaansa ei yksinkertaisesti vain tarvitse tuoda julki. Olen aiemmin käsitellyt työyhteisön sosiaalisen median pelisääntöjä, joten kysyn missä ne ovat? Kyseessä on kuitenkin julkinen virka, jolla on oma Twitter-tili ja toisaalta julkisen viran haltija käyttää myös henkilökohtaista tiliään presidentin roolissa. Kyseessä on myös henkilö, joka edustaa johtamaansa maata ja sen kansaa. On myös kyse hyvistä käytöstavoista ja imagosta. Tällä hetkellä maailman vaikutusvaltaisin mies näyttää olevan huonosti koulutettu chihuahua, joka isottelee ja käy kiinni ohikulkijoiden nilkkoihin.

Mistä lähtien vapaan, demokraattisen valtion johtajalta on ollut sallittua solvata toisia, kutsua eri mieltä olevia valehtelijoiksi, hyökätä mediaa vastaan tai estää kansalaisia seuraamasta presidentin tekemisiä? Mediassa, niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin, on esitetty paljon kritiikkiä liittyen presidentin viserryksiin. Niissä kun harvoin on minkäänlaista suodatusta päällä. Hän ei näytä välittävän edustamansa kansakunnan ja instituution imagosta, vaan tärkeintä on, että hänen omat mielipiteensä tulevat esille. Olivat ne mielipiteet kuinka järjettömiä tahansa tai vailla minkäänlaista totuuspohjaa. Presidenttiä kritisoivia tahoja/henkilöitä on myös estetty seuraamasta tätä Twitterissä. Tämä ei mielestäni (eikä monen muunkaan) edistä demokratian toteutumista. 

Sama koskee myös meitä "tavallisia" ihmisiä. Huonosti sosiaalisessa mediassa käyttäytyvät aikuiset ovat valitettavasti enemmän sääntö kuin poikkeus. Samaan aikaan vaaditaan, että koulukiusaamiseen, kuten lasten kiusaamiseen muutenkin, tulisi puuttua. Tämän pitäisi soittaa itse kullakin hälytyskelloja, mutta aikuisten käytös vain pahenee. Ei ole oikein toivoa pahaa toiselle ihmiselle tai toivoa tämän kuolemaa. Ei missään tilanteessa. Voimmeko me aikuiset vaatia lapsilta asioita, joita emme itse toteuta? Omat mielipiteensä saa muutenkin esille kuin hyökkäämällä toisin ajattelevia vastaan.

P.S. kannattaa kurkata myös tuon toisen vanhan postauksen (pelisäännöt) kommentit, jossa on muutama linkki aiheeseen liittyen.

Hyvien asioiden puolesta huonoja asioita vastaan

Minun piti kirjoittaa tämä postaus jo viikko sitten lauantaina, mutta maailman tärkein syy esti: päivä viisivuotiaan siskontyttöni kanssa, jonka varastin vanhempieni luota (...jonne ikään kuin eksyin päivälenkillä pyykkikassini kanssa). Kyseinen päivä oli kansainvälinen tyttöjen päivä, joten tämän postauksen aihe on SoMen käyttö hyvään, esimerkiksi tietoon tyttöjen päivästä. Miksi? Koska olen tyttö, korkeakoulutettu sellainen. Olen syntynyt maahan, jossa naisilla on oikeuksia ja mahdollisuuksia, lupa käydä koulua. 

Voisin kirjoittaa siitä, miksi tyttöjen ja naisten esiinnostaminen on mielestäni tärkeää ja miksi naisten on tärkeää kouluttautua, mutta koska tämä blogi käsittelee ensisijaisesti sosiaalista mediaa eikä henkilökohtaisia mielipiteitäni ja uskomuksiani, keskityn sosiaalisen median hyödyntämiseen voittoatavoittelemattomien (eli non-profit) organisaatioden toiminnassa. Jos minulla on huomenna aikaa ja virtaa, kirjoitan henkilökohtaisista mielipiteistäni ja uskomuksistani liittyen asiaan - sinne toiseen blogiin, minne ne kuuluvat. Koska nonprofit organisaatioden kirjo on laaja (kunnallispalveluista hyväntekeväisyyten ja urheiluseuratoiminnasta taidesäätiöihin), keskityn lähinnä kehitysyhteistyöhön tai miksi sitä kukainenkin tahtoo kutsua.

Myös nonprofit-organisaatiot tarvitsevaa rahaa, sillä ne usein toimivat pitkälti vapaaehtoisvoimin ja esimerkiksi julkisen avustuksen avulla ja/tai lahjoitusvaroin. Ja saadakseen rahaa niin itse toimintaansa kuin toimintansa kohteille, niiden on tehtävä toimintansa ja ajamiaan asioita sekä arvojaan tunnetuksi. Mikä tahansa keino ei siihen kuitenkaan käy, sillä toiminnan on oltava eettistä, laillista ja hyvien tapojen mukaista. Miksi kukaan hyvä ihminen antaisi rahojaan pahaan toimintaan? Toiminnan on oltava myös läpinäkyvää, yhteistyötahojen on oltava sellaisia, että muut sidosryhmät ja niin edelleen katsovan toiminnan olevan tarkoituksen mukaista. Jotta toiminta, ajetut asiat ja arvot saisivat tunnettuutta, niitä täytyy mainostaa. Mainostaminen taas syö organisaation ennestään niukkoja rahavaroja. Mainonta saatetaan nähdä myös negatiivisena ilmiönä muun muassa sen kaupallisuuden vuoksi, sekä koska sen katsotaan synnyttävän turhaa kilpailua, näin esimerkkeinä.

Sosiaalinen media on äärimmäisen hyvä keino tehdä omaa toimintaansa tunnetuksi tai lisätä sitä, sillä se tavoittaa yhdellä "enterin" painalluksella ihmiset ympäri maailmaa. Niin hyvässä kuin pahassa. Toki siinä, mitä sosiaalisessa mediassa julkaisee täytyy olla äärimmäisen tarkkana, varsinkin jos on kyse paljon keskustelua aiheuttavista asioista. Sosiaalisen median käytölle on hyvä luoda pelisäännöt, vilkaise vaikka asiaan liittyvää postaustani. Myös uusien kampanjoiden lanseeraaminen tavoittaa suuremman yleisön, kuin "vanhanaikaiset" mediat tekisivät. Sosiaalinen media on myös interaktiivista eli me käyttäjät emme vain ota vastaan tietoa, vaan myös luomme sitä sekä jaamme sitä eteenpäin. Näin myös kynnys osallistua toimintaan madaltuu. Lisäksi toimintaan voi osallistua myös nuoria, koska sosiaalinen media on heille jokapäiväistä aktiivisuutta. Asia jota emme usein huomioi on, että käyttäessämme sosiaalista mediaa esimerkiksi päivittäiseen viestimiseen ystävien kanssa, saatamme huomaamattamme törmätä tietoon, jota emme ilman sosiaalista mediaa etsisi!

Moni nonprofit organisaatio toimii aktiivisena niin Facebookissa kuin Twitterissä, luultavasti myös muissa sosiaalisen median kanavissa, mutta nämä kaksi ovat ne, joita itse käytän. Esimerkiksi Amnesty International, Yhdistyneet Kansakunnat ja Plan ovat aktiivisia, viimeksi mainitun paikallisjärjestöt (maakohtaiset) ovat myös SoMessa omina yksikköinään. Olen myös katsonut kampanjavideoita (muun muassa Planin "It's a Girl Thing" ja YK:n #HeForShe videot kannattaa käydä kurkkaamassa) YouTubesta. Twitterissä hashtag, eli suomalaisittain RISUAITA, on äärimmäisen kätevä ja nopea tapa löytää tietoa jostain itseä kiinnostavasta asiasta, osallistua keskusteluun, osoittaa tukeaan tai tuoda oma mielipiteensä ilmi. Yhtenä esimerkkinä myös Plan Norge, joka käytti todella äärimmäistä keinoa lapsiavioliittoja vastaan perustamalla blogin, jota kirjoitti 12-vuotias norjalaistyttö, joka oli menossa naimisiin 37-vuotiaan miehen kanssa. Vaikka kyseessä oli kuviteellinen tilanne, voimme jokainen miettiä tahollamme, monenko tytön todellisuutta se on. Mielenkiintoista, miten he käyttivät nuorten suosimaa kanavaa, sosiaalinen media ja blogi, kertomaan noin rankasta asiasta. Tempaus sai kuitenkin paljon huomiota, myös Norjan ulkopuolella, minkä voisi katsoa tarkoittavan sitä, että kampanja onnistui.

Olemme kärkkäitä puolustamaan meille kuuluvia oikeuksia, kun ne koskevat meitä itseämme, vapauksiamme ja oikeuksiamme, kuten #viskigate on osoittanut. Onneksi maailmasta löytyy myös heitä, jotka ovat valmiita tekemään sen myös tuntemattomien ja kenties mielestämme mitättömien ihmisten puolesta ja hyväksi.

Linkkejä:
Suomen UN Women
#HeForShe
Plan Suomi
Plan International (#bcIamGirl)

P.S. Kaikki non-profit organisaatioihin yleisesti liittyvä tieto löytyy pääni sisältä ja on alunperin lähtöisin teoksesta "Nonprofit-organisaatioiden markkinointi" (Pirjo Vuokko. Sanoma Pro Oy, 2010). Sosiaaliseen mediaan liittyvä löpinä on täysin peräisin yhdestä aivosolustani. Postauksen otsikko ei ole omakeksimäni, vaan kunnia kuuluu jollekkin muulle. Kiitos hänelle, jos tähän blogiin eksyy.

SoMe työelämässä

Seuraavaksi tehtävänä on yhteenveto siitä miten sosiaalista mediaa voi hyödyntää omalla alallani. Kysymys ei siis ole Facebookin henkilökohtaisesta käytöstä työaikana. Ensimmäisenä herää kysymys, mikä on omaa alaani? Historia? Taloushallinto? Projektinhallinta? Logistiikka? Minulla ei ole siihen vastausta, joten käsittelen asiaa hieman soveltaen. Kyseessä on täysin oma mielipiteeni, jonka olen luonut seikkaillessani SoMe-maailmassa. Toisena herää kysymys, miksi en ole missään vaiheessa määritellyt sosiaalista mediaa? Vaikka se lienee suurimmalle osalle tuttu, sen määritelmä on voinut jäädä etäiseksi. Se tarkoittaa sellaista verkkoympäristöä, jossa osallistujat voivat myös itse osallistua sisällöntuottamiseen pelkän vastaanottamisen sijaan. Viestintä ei siis ole yksipuoleista, vaan moninkeskeistä. Helpompi määritelmä löytyy esimerkiksi Wikipediasta, sillä olen edelleen humanisti, ja täten luultavasti määritelmäni meni päin seiniä. (Anteeksi taas Wikipedia) Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) sivuilta löytyi kiva pikku juttunen liittyen asiaan, kannattaa vilkaista.

Facebook ja Twitter eivät mielestäni sovellu työyhteisöjen käyttöön sellaisenaan. Facebook on liian henkilökohtainen, eikä moni halua sekoittaa siviili- ja työelämäänsä keskenään. Twitter taas on liian julkinen. Toki Facebookiin voi luoda työyhteisölle ryhmän, jossa sen jäsenet voivat keskustella asioista. Sinne voidaan luoda sivut myös yritykselle, projektille tai muulle vastaavalle, josta sisäpiirin ulkopuoliset ryhmään kuuluvat jäsenet saavat tietoa kyseessä olevan tahon toiminnasta. Omakohtaista kokemusta on opiskeluryhmämme (vertaistuki) ryhmästä Facebookissa, jossa keskustelemme kouluun ja opintoihin liittyvistä asioista. Lisäksi kuulun tähän kurssiin liittyvään ryhmään sekä erääseen ”asiantuntija”-ryhmään, joka liittyy aiempiin opintoihini. Facebook toimii myös mainontakanavana. Twitter on myös hyvä kanava markkinoida toimintaa. Mielestäni se tavoittaa myös laajemman yleisön verrattuna Facebookiin (jonka katson edelleenkin olevan henkilökohtaisempi). 

EU-projektien maailmassa blogit ovat usein hyvä keino kertoa sidosryhmille siitä, mitkä ovat tavoitteet ja missä ollaan nyt menossa. Valitettavasti kukaan ei ole jatkamassa näitä blogeja projektin päättyessä. Blogi on myös hyvä keino kertoa yrityksen tai muun vastaavan toiminnasta, uusista hankkeista, tuotteista ja niin edelleen. Perinteisen printtimedian sijaan yritys (tai muu vastaava) voi näin ollen itse tuottaa tietoa ja julkaista sen. Niissä yhdistyy usein mainonta normaaliin toimintaan. Usein blogi voi olla osa nettisivuja tai vaihtoehtoisesti eri palvelijan tarjoama. Koska sosiaalinen media on interaktiivista, voi tiedon vastaanottaja kommentoida tekstiä (tai mistä ikinä onkaan kyse) heti luettuaan suoraan blogin kommentointikenttään.

Nykyaikana puhutaan paljon etätyöskentelystä, joten erilaiset videoneuvottelusovellukset ja -palvelut ovat tulleet tärkeiksi. Myös ekologisuus on usein otettava huomioon ja tämä tarkoittaa käytännössä matkustelun vähentämistä ja videoneuvotteluiden pitoa. Etätyöskentelyä voidaan harjoittaa myös ryhmätyönä, sillä on olemassa erilaisia pilvipalveluita, joiden avulla materiaalin jakaminen ja muokkaus on tehty helpoksi. Samaa word-tiedostoa ei tarvitse kierrättää sähköpostilla osanottajalta toiselle, vaan jokainen voi käydä muokkaamassa kyseistä tiedostoa saman palvelun alla. Itse en ole tätä kokeillut, vaan olemme hoitaneet opiskeluun liittyvät ryhmätyöt ”livenä” tai AC-videoneuvottelun kautta, jolloin yksi meistä on toiminut kirjurina muiden kertoessa työlle tärkeitä seikkoja.

Pikkulinnut kertoivat, että on olemassa myös erilaisia projektinhallintaan liittyviä sosiaalisen median palveluita. Mainitsin muutaman nimeltä edellisessä kirjoituksessani, mutta itse en niihin ole tutustunut, joten on järkevämpää jättää ne pohdinnan ulkopuolelle, samoin kuin LinkedIn, jota käsittelin edellisessä kirjoituksessa.

Lara SoMeilee

Minulla on meneillään ensimmäinen viikko kahden viikon kesälomastani. Tai noh, niin kesäloma kun opiskelijalla, joka on haalinut itselleen seitsemän kesäkurssia, voi olla. Tämän kertainen tehtävänanto kuuluu seuraavasti: ”Kirjoita blogiisi kolmesta sinulle tutuimmasta sosiaalisen median sovelluksesta tai ympäristöstä. Miten käytät niitä itse tai miten olet tietosi niistä saanut? Millaisia esimerkkejä niiden käytöstä sinulla on tai mitä keksit?” Apua! Ei oikeasti. Valinta on helppo, sillä käytän paljon (liika) aikaa Facebookissa ja Twitterissä (ovat aina auki, kun kone on auki). Kolmanneksi valitsen Bloggerin, sillä (öhöm) en näiden kolmen lisäksi harrasta muuta SoMeilua. Vielä… 

Facebookiin ja Twitteriin minut ajoi sosiaalinen paine. Tarina taitaa olla monelle tuttu: koska joku ystävätoverikaveri suositteli tai kysyi miksi en käytä kyseistä palvelua. Blogia aloin pitämään huvikseni? Aika tuntui otolliselta ja haluan pitää yllä (huonoa) englanninkielentaitoani. Kirjoitan niin minua ärsyttävistä asioista kuin lukemistani kirjoista. En oleta kenenkään lukevan vuodatuksiani, ja vaikka joku lukisikin, en keskustelu blogistani kuin sinne jätettyjen kommenttien kautta. Onneksi niitä kommentteja ei ole näkynyt. Toki kyseinen vuodatuskanava on hyvin sensuroitu versio siitä, mitä pääni sisällä oikeasti liikkuu. Samoin ovat (yleensä) Facebook- ja Twitter -päivitykseni. Ne eivät kerro minusta kuin sensuroidun, ehkä tunteettoman puolen. 

Facebook on minulle keino pitää yhteyttää niihin ihmisiin, joita en tapaa usein tai jotka asuvat toisella paikkakunnalla. Minulla on vain muutama sellainen Facebook-ystävä, jota en henkilökohtaisesti tunne tai ole koskaan tavannut ja jonka olen tavannut sosiaalisen median kautta. Päivitykseni liittyvät usein ihan arkisiin asioihin, kuten ruuanlaittoon, siskonlasten hauskoihin lausahduksiin tai kiukuttelevaan lemmikkiini. Viimeisin päivitys kuuluu näin: ”Ohan tuolla ulkona ällökuuma. Täytynee vaihtaa huppari ja pitkät housut shortseihin ja tpaitaan. Ja ehkä tennaritkin flippareihin, sitä voi kyllä vielä miettiä. Piposta en vielä luovu, muuten oon blondi elokuussa.” Eli ei mitään järkevää. Opiskeluryhmällämme on myös oma Facebook-ryhmä (suljettu), jossa voimme harjoittaa vertaistukea ja johon laitamme ylös tärkeät päivämäärät, AC-osoitteet ja niin edelleen. Henkilökohtaisesti vihaan Facebook-mainontaa, enkä juuri seuraa ihmisten tykkäämisiä tai sovelluksen minulle kohdistamia mainoksia. Yrityksille se tosin voi olla helppo keino mainostaa toimintaansa. Koen myös Facebookin kaveripyyntökäytännön ahdistavaksi, sillä usein joutuu selittelemään miksi ei hyväksy jotain mutta hyväksyy toisen. 

Twitter on huomattavasti helppokäyttöisempi ja mielenkiintoisempi kuin Facebook. Ja koska käyttäjä voi itse päättää ketä seuraa, pystyy välttämään mainonnan. Se ei myöskään ole niin henkilökohtainen sovellus, kuin Facebook. Sen avulla saa nopeasti tietoa asioista, jos seuraa oikeita tahoja. …jos Twitter on kaatunut tai ruuhkautunut, on maailmalla tapahtunut jotain. Seuraan useaa julkisuuden henkilöä: muusikoita, poliitikkoja, urheilijoita ja näyttelijöitä. Osa heistä päivittää henkilökohtaisia asioita, osa työhön liittyvää. Toki seuraan myös tavallisia ihmisiä. Koska Twitterissä ei tarvitse hyväksyä kaveripyyntöjä, vaan seurattavat ihmiset tai muut vastaavat voi itse valita, ei siellä tarvitse selitellä kenellekään sitä, miksi ei hyväksy toista osapuolta ”kaverikseen”. Twitter on myös tästä syystä hyvä keino löytää myös uusia tuttavuuksia. Toki se tuttavuus rajoittuu usein pelkästään sosiaaliseen mediaan. Omat päivitykseni ovat usein samankaltaisia molemmissa edellä mainitussa sovelluksessa. Viimeisin Twitter-päivitys on eiliseltä: ”My new gym shoes don't make me happy anymore :C” (Liittyen kellarikoppilöytöön tuossa kivenheiton päässä) 

Summa summarum: Facebookin avulla pidän yhteyttä ihmisiin, blogissani purkaudun ja Twitterissä stalkkaan julkkiksia.