Käytöstavat hukassa

USA:n presidentinvaalien jälkeen huomasin seuraavani Donald Trumpia Twitterissä, sillä työhuoneen lisäksi myös Twitter-tili siirtyi uudelle presidentille. Kesäkuussa 2014 kirjoitin pikaisen postauksen, jossa mainitsin silloisen pääministerimme Alexander Stubbin Twitterin käyttöön liittyvästä mahdollisesta turvallisuusongelmasta. Verrattuna Amerikan istuvaan presidenttiin, Suomen entisen pääministerin viserrykset ovat viattomia. Trump on aktiivinen edelleen myös henkilökohtaisella tilillään. Eikä missään hyvässä mielessä.

Demokratia on kansanvaltaa ja päättäjät ovat saaneet mandaattinsa äänestäjiltä eli kansalaisilta. Politiikan pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista, ei pelkästään omien tarkoitusperien tai aatteiden ajamista. Täytyisi pyrkiä siihen kuuluisaan yhteiseen hyvään, annettava tilaa erilaisille mielipiteille ja ymmärrettävä niitä. Ymmärtäminen ei ole sama asia kuin hyväksyminen ja erilaiset mielipiteet eivät ole vaihtoehtoisia totuuksia. Juuri mielipiteet, uskomukset, näkemykset ja niin edelleen ovat niitä asioita, joita meissä ihmisissä on vaikeinta muuttaa. Ne ovat henkilökohtaisia ja niiden syntyyn on vaikuttaneet useat asiat. Toisten mielipiteiden vähättely ja niille nauraminen on lapsellista, samoin kuin henkilökohtaisuuksiin meneminen, esimerkiksi kommentoimalla toisen ulkonäköä tai älykkyyttä.

Itse pidän poliittista korrektiutta tärkeänä, sillä suora vittuilu harvoin auttaa hyvien suhteiden luomisessa. Kyse ei ole siitä mitä sanotaan tai jätetään sanomatta, vaan siitä miten se sanotaan. Negatiivista kritiikkiä voidaan antaa myös fiksusti, ilman että leimataan tai halveksutaan kokonaisia kansanryhmiä. Kaikkea ajattelemaansa ei yksinkertaisesti vain tarvitse tuoda julki. Olen aiemmin käsitellyt työyhteisön sosiaalisen median pelisääntöjä, joten kysyn missä ne ovat? Kyseessä on kuitenkin julkinen virka, jolla on oma Twitter-tili ja toisaalta julkisen viran haltija käyttää myös henkilökohtaista tiliään presidentin roolissa. Kyseessä on myös henkilö, joka edustaa johtamaansa maata ja sen kansaa. On myös kyse hyvistä käytöstavoista ja imagosta. Tällä hetkellä maailman vaikutusvaltaisin mies näyttää olevan huonosti koulutettu chihuahua, joka isottelee ja käy kiinni ohikulkijoiden nilkkoihin.

Mistä lähtien vapaan, demokraattisen valtion johtajalta on ollut sallittua solvata toisia, kutsua eri mieltä olevia valehtelijoiksi, hyökätä mediaa vastaan tai estää kansalaisia seuraamasta presidentin tekemisiä? Mediassa, niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin, on esitetty paljon kritiikkiä liittyen presidentin viserryksiin. Niissä kun harvoin on minkäänlaista suodatusta päällä. Hän ei näytä välittävän edustamansa kansakunnan ja instituution imagosta, vaan tärkeintä on, että hänen omat mielipiteensä tulevat esille. Olivat ne mielipiteet kuinka järjettömiä tahansa tai vailla minkäänlaista totuuspohjaa. Presidenttiä kritisoivia tahoja/henkilöitä on myös estetty seuraamasta tätä Twitterissä. Tämä ei mielestäni (eikä monen muunkaan) edistä demokratian toteutumista. 

Sama koskee myös meitä "tavallisia" ihmisiä. Huonosti sosiaalisessa mediassa käyttäytyvät aikuiset ovat valitettavasti enemmän sääntö kuin poikkeus. Samaan aikaan vaaditaan, että koulukiusaamiseen, kuten lasten kiusaamiseen muutenkin, tulisi puuttua. Tämän pitäisi soittaa itse kullakin hälytyskelloja, mutta aikuisten käytös vain pahenee. Ei ole oikein toivoa pahaa toiselle ihmiselle tai toivoa tämän kuolemaa. Ei missään tilanteessa. Voimmeko me aikuiset vaatia lapsilta asioita, joita emme itse toteuta? Omat mielipiteensä saa muutenkin esille kuin hyökkäämällä toisin ajattelevia vastaan.

P.S. kannattaa kurkata myös tuon toisen vanhan postauksen (pelisäännöt) kommentit, jossa on muutama linkki aiheeseen liittyen.

Muista. Aina. Liikenteessä.

On taas se aika vuodesta, kun lapset aloittavat kouluvuoden ja media täyttyy muistutuksista, että liikenteessä täytyy olla varovainen ja noudattaa liikennesääntöjä. Joka vuosi ihmisiä tarvitsee muistuttaa samasta itsestään selvästä asiasta, että liikenteessä täytyy olla varovainen ja noudattaa liikennesääntöjä. Asiasta, jota pitäisi noudattaa koko ajan. Kahden viikon hiljaisuuteen on ollut hyvä syy. Äitini kesäloma ja sisareni lapset, jotka ovat vuorotelleet mummolassa yökylässä. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että maailman paras ainoa täti on juossut oman kotinsa ja vanhempiensa kodin väliä lasten kanssa, sekä pyörinyt lähiympäristössä leikkipuistoissa ja Pokemon-jahdissa. Kaikkeen sitä keski-ikäinen, lapseton täti-ihminen joutuukin.

Tästä pääsenkin liikennekasvatukseen, sillä olen hyvin tarkka siitä, miten lasten tulee liikkua kaupunkialueella. Oulu on vaarallinen kaupunki pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Koska minulla ei ole ajokorttia, ovat pääsääntöiset kulkuvälineeni omat jalkani sekä polkupyöräni. Noudatan liikennesääntöjä lähes orjallisesti ja pysähdyn tai jarrutan aina risteykseen tullessani, oli minulla etuajo-oikeus tai ei. Tässä kaupungissa ei nimittäin voi luottaa siihen, että joku ei ryntää alle tai aja kylkeen. Toki syyllistyn usein jalkakäytävällä ajamiseen, mutta silloin pyrin väistämään jalankulkijoita. Oulun kaupungin sivuilta muuten löytyy kartta, jossa on merkitty kaikki ne kevyenliikenteenväylät, joilla saa ajaa pyörällä. Kannattaa vilkaista, varsinkin keskustan ja sen lähialueiden osalta.

Asun yhden keskustan vilkkaiten liikennöidyn kadun varrella ja tien toisella puolen on leikkipuisto. Vaikka risteyksessä on liikennevalot, ei se takaa sitä, että kadun yli pääsisi turvallisesti. Toissapäivänä olin ylittämässä tietä ja minulle vaihtui vihreä. Onneksi olen niitä ihmisiä, jotka eivät ylitä tietä ennen kuin ovat katsoneet että autoja ei tule ja jos tulee, varmistan että ne pysähtyvät punaisiin valoihin. Liikennevaloihin tullut auto nimittäin ei pysähtynyt, sillä kuskin huomio oli kiinnittynyt siihen, mitä vänkäri teki ja hän ajoi suoraan punaisista läpi. Samoin kävi myös muutama päivä sitten, jolloin suojatien päälle oli pysähtynyt valojono ja vastakkaiseen suuntaan ajava auto ajoi punaisista läpi. Kun läheltäpititilanteita sattuu jatkuvasti, herää kysymys, onko ajokortin saaminen liian helppoa? Eikö auton ratissa tarvitsekaan keskittyä siihen ajamiseen ja ympäristön tarkkailuun sen sijaan, että puhuu puhelimessa tai seuraa kyytiläisten tekemisiä?

Lisää esimerkkejä: Pokemon-jahti on vaarallista. Lapsi tuijottaa vain puhelinta, eikä liikennettä ja tällöin aikuisen on käytännössä talutettava hihkuva älylaiteorja tien yli. Lapset harvoin näkevät kuin sen asian, mihin ovat keskittyneet eli jos pallo menee tielle, lapsi menee automaattisesti perässä. Olimme siskonpoikani kanssa liikennevalottoman suojatien edessä, käsi kädessä, ja odotimme, että seuraavaan risteykseen valojonoon menevät autot ylittäisivät suojatien. Autoilijoilla oli niin kiire jonottamaan punaisiin valoihin, että yksi jopa pysähtyi suoraan suojatien päälle. Yhden sisarentyttären kanssa kävimme pyöräretkellä, joka meni todella hyvin. Neiti nimittäin erottaa vasemman ja oikean, tottelee pysähtymiskäskyjä, eikä ylitä tietä ennen kuin täti antaa luvan. Pahimmat ja ihmisruuhkaisimmat paikat talutimme, sillä jalankulkijat harvoin väistävät pyöräilijöitä. Kun olimme palaamassa kotiin viimeisissä liikennevaloissa, tuntematon mies kehui ja kiitti minua siitä, että olin niin tarkka tienylitysohjeistuksessa. Kaikki kun eivät ole, vaikka mukana olisikin lapsia.

Mutta kuinka hyvin lasten vanhemmat tuntevat liikennemerkit? Huonosti väittäisin, sillä lasten urheiluturnauksen aikana pysäköintikielto- ja kevyenliikenteenväylän merkki eivät herättäneet minkäänlaisia tunteita, vaan autot pysäköitiin miten sattuu ja jalkakäytäviä pitkin ajettiin. Kyse oli kuitenkin lapsiin liittyvästä tapahtumasta ja meidän aikuisten pitäisi toimia esimerkkeinä. Kyseinen pysäköintikieltomerkki on syystä paikoillaan. Kun kadun molemmin puolin on autoja pysäköitynä, ei kahden viimeisen taloyhtiön pihalle pihalle tai sieltä pois pääse isommilla autoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että myöskään hälytysajoneuvot eivät pääse kadun perälle. Kaksisuuntainen liikenne ei myöskään ole tällöin mahdollinen. Vaikka useampi ihminen oli soittanut väärin parkkeeratuista autoista hälytyskeskukseen, ei kukaan tullut paikalle. Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun näin tapahtuu.

 

Isääni lainaten: jos noudattaisin liikennesääntöjä, joutuisin jatkuvasti vaaratilanteisiin. Siksi olen erityisen varovainen, varsinkin liikkuessani lasten kanssa. Ja kyllä, seison punaisissa valoissa ja odotan vaihtumista, vaikka muuta liikennettä ei olisi näköpiirissä. Henkiriepuni kun on minulle tärkein asia maailmassa. Luulisi muiden hengen vaarantamisen olevan niin paha asia, että sen välttäminen olisi kaikille itsestäänselvyys. Niin selvä asia, että niitä liikennesääntöjä myös noudatettasiin ja oltaisiin varovaisia, huomioitaisiin myös muus liikkujat koosta ja kulkuvälineestä riippumatta. On hieman ristiriitaista opettaa lapsille sellaista, mitä ei itse noudata ja näyttää vielä huonoa esimerkkiä. 

SoMelle pelisääntöjä?

Suursiivous on todella hyvä motivaattori kirjoittaa kouluhommia. Ette tiedäkään kuinka monta tuntia voi käyttää siihen, että suunnittelee aloittavansa yksiön siivoamisen ja kuinka monta päivää siivouksen toteuttamiseen menee... Toisen tehtävän kolmas osuus käsittelee sosiaalisen median pelisääntöjä työyhteisöissä.

Vaikka sosiaalinen media ei enää tänä päivänä ole uusi ilmiö ja ihmisten tulisi jo olla tietoisia siitä, mitä voi julkaista ja missä roolissa. Valitettavasti näin ei aina ole. Löysin kaksi kirjoitusta tehdessäni taustatutkimusta työyhteisöjen SoME:n käytön pelisäännöistä. Toinen on julkaistu vuonna 2010 Kauppalehden sivuilla ja toinen erään asianajotoimiston sivuilla. Näissä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että ne ovat jo neljän vuoden takaa. Mielenkiintoisia kirjoituksia silti.

Tutustuin kahden työyhteisön pelisääntöihin, YLE:n sekä Liikenne- ja viestintäministeriön. Molemmat tahot käyttävät sosiaalista mediaa myös osana toimintaansa. Molemmat ovat tehneet ohjeistukset ja niissä mainitaan työntekijä yksityishenkilönä sekä työroolissaan ja miten tahot käyttävät sosiaalista mediaa. Ohjeistukset on laadittu molempia ajatellen, joten työntekijä tietää miten toimia työyhteisönsä edustajan roolissa ja yksityishenkilön roolissa. Ministeriö ohjeissa on myös tietoa siitä, mitkä ovat ministeriön ja ministeriöläisten käyttötarkoituksia sosiaaliselle medialle sekä ministeriön osallistumisen pelisäännöt, joiden mukaan ”Virkatyössä sosiaalista mediaa hyödynnetään aina suunnitelmallisesti. Kun arvioidaan ministeriön osallistumista sosiaaliseen mediaan, on tunnistettava hyödyt sekä ministeriön, sidosryhmien että kansalaisten näkökulmista.” (LVM 2010)

Yksityishenkilön kohdalla sanoma on varsin selvä: työnantajaa ei saa vaarantaa toiminnallaan sosiaalisessa mediassa.

”Kun käytämme kansalaisoikeuksiamme, kuten sananvapautta, osallistumisvapautta esim. sosiaalisessa mediassa, otamme huomioon toimintamme vaikutukset emmekä vaaranna omaa luotettavuuttamme emmekä yhtiön mainetta luotettavana, puolueettomana ja riippumattomana tiedotusvälineenä.” (YLE 2014)

”Työntekijällä on lainsäädäntöön perustuva velvollisuus lojaalisuuteen työnantajaa kohtaan työn ulkopuolellakin. Yhteisöpalveluissa tai keskustelupalstoilla esiintyminen ei saa vaarantaa tietojen luottamuksellisuutta, ministeriön julkisuuskuvaa eikä turvallisuutta. Virkamies voi tuoda asioista esille ministeriön virallisen ja julkisen kannan. Luottamuksellista tietoa ei pidä käsitellä sosiaalisessa mediassa.” (LVM 2010)

Mielestäni jokaisen työnantajan tulisi luoda pelisäännöt sosiaalisen median käytölle koskien niin käyttöä työn puolesta kuin yksityishenkilönä. Monella on edelleen se harhakuva, ettei sosiaalinen media ole julkista vaan yksityistä, kuten esimerkiksi puhelinkeskustelu tai tekstiviestit. Pelisäännöt on hyvä saattaa myös sidosryhmien tietoon, jotta näillä on kuva toiminnasta. On myös hyvä kertoa siitä, miten työyhteisö käyttää sosiaalista mediaa hyödykseen, esimerkiksi tiedonkeruuseen jotain projektia varten tai osana tiedotussuunnitelmaa. Työntekijöiden olisi myös hyvä tietää omat oikeutensa yksityishenkilönä, eli mitkä seikat voivat vaikuttaa esimerkiksi työsuhteen purkuun. Suomessa on edelleenkin sananvapaus voimissaan, mutta se ei tarkoita sitä, että mitä vaan voi kirjoittaa ilman seurauksia. Kun säännöt ja käytänteet ovat selvillä, voidaan välttyä monelta ikävältä konfliktilta.

Kohti toista tehtävää

Hyvää juhannusaattoa, arvon kansalaiset! Allekirjoittanut viettää juhannuksen kaupungissa, sillä sähkötön mökki jalkapallon mm-kisojen aikaan ei ole vaihtoehto jalkapallohuligaanille. Tosin viimeksi kun vietin rauhallisen kotijuhannuksen jalkapallon seurassa, onnistuin polttamaan molemmat kämmeneni pitsaa paistaessa. Tai no, oli nälkä ja olin juuri ottanut pitsan uunista, pelikin oli alkamassa. Nostaessani pitsan pois pelliltä leivinpaperin reunoista (todella hyvä idea), onnistuin kaatamaan sen päälleni ja yritin estää tippumisen lattialle ottamalla kopin. Niin. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Silloisella koirallani oli onnenpäivä omistajan noituessa kädet kylmässä vedessä. Mutta se siitä.

Ruisleipätaikinan kohotessa on hyvä pohtia hieman kouluhommia. Kurssin toinen osuus käsittelee sosiaalisen median tietoturvan lisäksi digitaalista identiteettiä ja sosiaalisen median pelisääntöjä. Jaan tämänkin osuuden useampaan kirjoitukseen. Jotta voisin kirjoittaa jotain järkevää, täytyy minun ensin tutustua erilaisiin aineistoihin asioiden tiimoilta. Tehtävät ovat seuraavat:

2a) Tietosuojakysymykset 

Etsi verkosta paikkoja, joissa käydään keskusteluja tietosuojakysymyksistä. Keskustelupaikkoja voivat olla foorumit, yhteisöt, keskustelu- ja kommenttialueet. Osallistu keskusteluihin näillä foorumeilla. Voit käydä keskustelua myös ryhmän Facebook-sivuilla. Linkitä keskustelualueet blogiisi ja pohdi myös,

• Millaisia seikkoja sosiaalisia verkkotyökaluja työyhteisössä käyttävän henkilön pitäisi ottaa huomioon tietosuojan näkökulmasta?
• Mitä ovat avoimuuden ja läpinäkyvyyden edut?
• Milloin henkilökohtaisten tietojen jakamisesta olisi hyötyä työyhteisön kannalta?
• Millaista vahinkoa voi syntyä, ellei henkilökohtaisten tietojen suojaamisesta huolehdita?

2b) Digitaalinen identiteetti 

Etsi hakukoneen avulla tietoja itsestäsi - tekstejä, kuvia, videoita.

• Millaisia tietoja sinusta löytyy?
• Ovatko tiedot mielestäsi oikeita?
• Kuinka voit vaikuttaa siihen, mitä tietoja sinusta on?
• Voiko tietoja poistaa verkosta? 

Kirjoita blogiisi mietteitä aiheesta. 

2c) Etsi verkosta jonkin työyhteisön sosiaalisen median käytön pelisäännöt.
Pohdi blogissasi, mikä on löytämiesi pelisääntöjen keskeinen viesti, kenen vastuulla näiden pelisääntöjen laatiminen on ja mitä niissä tulisi olla?

2d) Lue ja kommentoi vähintään kahden muun opintojakson opiskelijan blogia tästä aiheesta.

Kaikkeen tähän on minulla aikaa hurjat kuusi päivää, joten ei auta itku markkinoilla. Onneksi päässäni on jo roimasti (huonoja) ideoita, kun vain saisin ne yhdistettyä taustamateriaaliin järkevällä tavalla.