Rakkaudesta lajiin

Annalle.

Sitä luulisi, että urheilussa tärkeintä olisi osaaminen eli se, että urheilija on erinomaisen hyvä siinä, mistä hänelle maksetaan palkkaa. Jalkapalloilijat kumoavat tämän myytin. Taidot ja kova harjoittelu eivät vielä takaa sitä, että saat rahakkaan sopimuksen kunnioitetussa seurassa tai hyviä sponsorisopimuksia. 

Ensimmäisenä kannattaa valita itselleen iskevä taiteilijanimi, mikäli ristimänimi on tylsä tai liian pitkä paidanselkämykseen. Tärkeää on, että se jää ihmisten mieleen ja pitää yllä suosiota. Kuka nyt kiinnostuisi pelaajasta nimeltään Matti Meikäläinen? Joka tapauksessa kannattaa keksiä itselleen iskevä lempinimi. Sen on hyvä olla sellainen, jota kukaan muu ei käytä ja joka kuulostaa hullulta. Mikä tahansa tosin kuulostaa hyvältä, kun on vieraskielinen vastaanottajan näkökulmasta. Lempinimen käyttö tekee jalkapalloilijasta läheisemmän ja inhimillisemmän, ihan kuin puhuisi ystävästään. 

Kuten jokainen urheilua seuraava tietää, suojatyöpaikkoja ei alalla ole. On siis hyvä olla tulevaisuudensuunnitelmat jo uran alkuvaiheissa ja aloittaa itsensä tunnetuksi tekeminen aikaisessa vaiheessa. Oma vaatemerkki tai kosmetiikkasarja ei ole pahitteeksi, sillä täten voi tienata hieman ylimääräistä pahan päivän varalle. Sponsorisopimukset kun voivat katketa hyvin pienestä virheestä, joten niihin ei kannata luottaa. Tosin niitäkin on hyvä olla, sillä verkostoituminen ei ole pahitteeksi ja suurten yritysten mainoksissa näkyminen luo tunnettuutta. Oma tuote on tosin turvallisempi, sillä se nojaa omaan henkilökohtaiseen imagoon. 

Näkyvyys tarkoittaa palstatilaa muuallakin kuin urheilusivuilla. Pysyäkseen pinnalla täytyy pysyä otsikoissa, sillä ihmisiä ei kiinnosta pelkät urheilusuoritukset. Yksin ei kaikkea kannata tehdä, vaan palkata työvoimaa. Sosiaalisessa mediassa on oltava aktiivinen ja julkaistava urheilun ulkopuolisia asioita. Hyvät julkaisut sisältävät kuvia perheestä sekä poseerauksia muiden julkimoiden kanssa ja on tärkeää kommentoida entisten sekä nykyisten joukkuetovereiden julkaisuja positiiviseen ja ystävälliseen sävyyn. Itsensä ympärille on hyvä kehittää brändi jo uran aikana ja sen tulee olla tiivis paketti, joka kattaa kaikki imagosta tuotteisiin. Sillä, onko imago puhtoinen vai likainen, ei ole merkitystä. 

Näyttelijän kyvyistä on hyötyä urheilijalle. Niiden avulla saa vastustajien kontolle rikkeitä, joita ei välttämättä tapahtunut. Kontaktitilanteita tulee harjoitella etukäteen ja tiedostaa osaamisensa. Poskelle vierähtänyt kyynel voi olla suoran punaisen kortin arvoinen. On hyvä tietää, milloin on näytellyt liikaa, jotta ei itse joudu poistumaan kentältä tai hallitsematon heittäytyminen nurmen pintaan johda sairauslomalle. Tuuletusten on oltava mahtipontisia, sillä niistä voi tulla tavaramerkkejä. Uraan liittyvät ratkaisut on myös tehtävä mahtipontisesti. Näyttelijänkyvyille on tarvetta myös silloin, kun sopimusasiat ovat katkolla ja täytyy vakuuttaa, että on uskollinen joukkueelleen, vaikka neuvottelut ovat käynnissä toisaalla. 

Ulkonäkö on yhtä tärkeä työväline kuin jalkapallokengät ja osa imagon luomista. Kukaan ei ihaile huonon hygienian omaavaa rääsyläistä. Toki pukeutuminen voi olla rennon letkeää, mutta se on tehtävä tyylillä. Vaatteiden on oltava laatumerkkien valmistamia ja kuuminta muotia. Omasta imagosta riippuu se, joutuuko vaatteista maksamaan vai lähettävätkö muotitalot niitä urheilijalle. Itsestään on huolehdittava ja näytettävä aina hyvältä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Hiusten on oltava hallinnassa koko pelin ajan, oli kuinka hikinen tahansa. Tatuoinnit ovat hyvä keino jäädä ihmisten mieleen, niin hyvässä kuin pahassa. Niitä kannattaa kuitenkin ottaa harkiten ja kertoa epäselvissä tilanteissa yleisölle, miksi päätyi kyseiseen kuvaan. 

Näkyvyys on tärkeä osa menestymistä ja ihmisten huomion kiinnittää kaunis nainen käsipuolessa, oli mies millainen peikko tahansa. Naiset ovat yksi suosion salaisuuksista ja silloin tällöin on hyvä pitää rakastajatarta tai useampaa, sillä lehtiotsikot kaipaavat draamaa. Vaimon täytyy olla kaunis ja näyttävät, mieluiten kuuluisa malli, näyttelijätär tai laulajatar. Vaimo voi olla tavallinen kansalainen, kunhan hän siinä tapauksessa on ensirakkaus, joka pysyy rinnalla ja tukee miestänsä kaikessa. Aivan kaikessa. Tässä tapauksessa on vaimon hyvä luoda omaa uraa lastenhoidon ohella, esimerkiksi muotimaailmassa tai kosmetiikka-alalla. Siltä varalta, että elämä jalkapallodiivan puolisona käy sietämättömäksi. 

Myös juhlimisen ja lomailun on oltava täynnä suuria eleitä. Kaiken ei tarvitse kestää päivänvaloa, mutta ei haittaa, vaikka ne tulisivat julki. Kaikesta nimittäin selviää julkisella anteeksipyynnöllä ja nöyrällä katumisella. On muistettava vannoa pyhästi, että kyse oli kertavirheestä, joka ei tule toistumaan. Naisten, juhlimisen ja ulkonäön lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös kulkuvälineisiin. Nopeat ja kauniit autot sopivat hyvin yhteen kauniiden naisten kanssa. Pieni ylinopeus, siitä kiinnijääminen sekä julkinen katuminen muistuttavat yleisöä siitä, että jalkapalloilija tekee virheitä siinä missä kukan muu tahansa. 

Koska kyse on julkisuuden henkilöstä, on muistettava tehdä hyvää. Hyväntekeväisyys on oiva apu, sillä mikä sulattaa ihmisten sydämet paremmin kuin hellyttävä kuva sankarista ja tätä jumaloivasta lapsesta? Sponsorit tulevat tässä apuun järjestämällä tilaisuuksia, joissa pienet ihailijat pääsevät tapaamaan idoleitaan ja saamaan näiltä esimerkiksi nimikirjoituksella varustetun pelipaidan, jonka sponsori on lahjoittanut. On hyvä muistaa kotiseutunsa vähempiosaisia ja pitää yllä kotiseuturakkautta sekä kansallisylpeyttä, mikä vaikuttaa suosioon kotimaassa. Koska näkyvyys on tärkeää, on muistettava tiedottaa tapahtumista medialle sekä julkaista kuvia käyttämissään sosiaalisen median kanavissa.

Äitiä, faneja ja jumalaa on hyvä muistaa kuitenkin kiittää. Aivan kaikesta ja ihan koko ajan. Tämä luo mielikuvan, että urheilija on rakastava poika, uskollinen faneilleen ja nöyrä sekä jumalaapelkäävä hyveellinen ihminen. Kaikki tämä vain rakkaudesta lajiin.

Prinsessa

Annalle.

Monen pienen (ja ison) tytön haave on olla prinsessa. Täysiverinen prinsessa, mitä se sitten onkaan. Nykyään siihen otetaan mallia Disneyn piirretyistä, niistä sensuroiduista ja kaunistelluista versioista tutuista saduista, jotka omassa lapsuudessani olivat brutaaleita kertomuksia. Nykylapset tuskin tietävät, että Tuhkimon ilkeä sisarpuoli oli niin epätoivoinen, että silpoi jalkateränsä, jotta lasikenkä olisi sopiva. Näin niin kuin esimerkkinä siitä, kuinka raastavaa halu tulla prinsessaksi voi olla.

Prinsessan tunnistaa siitä, että hänellä on omituinen nimi, kuten Tuhkimo, Lumikki tai Ruusunen. Voidaankin kysyä, onko kuninkaallisilla vanhemmilla hyvä mielikuvitus vai onko maailmassa jo liikaa Victorioita, Elisabetheja ja Margareteja, jotta tyttärelle voitaisiin antaa normaali kuninkaallinen nimi. Toki vastaus voi olla niinkin yksinkertainen, että prinsessalle on annettu niin karmaiseva nimi, että häntä ei kehdata kutsua sillä. Toisaalta taas vähän erikoisempi nimi herättää uteliaisuuden ja kertoohan se myös prinsessan luonteenpiirteistä tai ulkonäöstä. 

Prinsessalla on usein myös taustalla tragedia, kuten jommankumman tai molempien vanhempien menetys, elämä erossa perheestään tai kateellisen sukulaisen aiheuttama piina. Voi olla, että hänet kasvattaa joku muu, kuin oma sukulainen. Tämä tragedia ei kuitenkaan ole vaikuttanut prinsessan luonteeseen, vaan hän on siltikin kaikkea sitä, mitä odotetaan. Hankalat kotiolot näyttävät ennemminkin vahvistavan positiivisia luonteenpiirteitä, kuin tekevän prinsessasta katkeran ja vihaisen. Hän näyttää ottavan vastoinkäymiset osana elämää, ikään kuin siihen kuuluvina väistämättömyyksinä, joista lopulta selviytyy voittajana. 

Ei ole välttämätöntä syntyä kuninkaalliseen perheeseen tullakseen prinsessaksi. Kyse on enemmänkin asennelajista, kuin syntymän myötä saadusta asemasta. Nykyaikana rajat ylimystön ja tavallisten kansalaisten välillä ovat heikentyneet ja tämä on mahdollistanut avioliitot alempisäätyisten kanssa. Prinsessana olo on enemmänkin sisäsyntyistä, kuin perittyä. Toisilla sitä vain on ja toisilla ei, vaikka he kuinka yrittäisivät. Esimerkkinä juuri Tuhkimon sisarpuolet, jotka käyttäytyivät vulgääristi yrittäessään päästä prinssin suosioon. Se vain ei toimi. 

Prinsessa on yleensä kaunis ja hänen ulkoasunsa on huoliteltu. Jostakin yliluonnollisesta syystä hän on täydessä tällingissä jo heti herättyään, toisin kuin me normaalit ihmiset. Kauneus ja tyylikkyys taitavat olla sisäsyntyisiä ja osa sitä taikaa, joka tekee prinsessasta niin ihmeellisen olion. Hän on myös ihana, aivan ihana ja ihan koko ajan. Prinsessoilla ei vain ole huonoja hetkiä. Hän on kaunis niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Prinsessa on hyvin kasvatettu, omaa kauniit käytöstavat ja hän on aina kohtelias. Kuuliaisuus vanhempia ihmisiä kohtaan on tärkeää, olivat nämä kuinka kamalia tahansa. Jos heikkouksia löytyy, niitä ei paljasteta muille. 

Jostakin tuntemattomasta syystä prinsessat tosin ovat naiiveja ja luottavaisia. He puhuvat vieraille metsässä ja tekevät kaiken mitä käsketään. Heidän luonteeseensa kuuluu myös usko siihen, että jonakin päivänä kaikki on täydellistä ja että kärsimykset ovat vain väliaikaisia. Prinsessoiden elämänasenne on sellainen, että meidän kaikkien pitäisi ottaa heistä oppia. He puskevat läpi vaikeuksien, hymy huulilla tai laulaen. Valitettavan usein sattuu kuitenkin niin, että prinsessa on utelias. Uteliaisuus johtaa ongelmiin, joista kehkeytyy aikamoinen seikkailu. Naiivius ja luottavaisuus myös edesauttavat tässä. Onneksi he selviytyvät kaikesta voittajana vai oletko kuullut toista? 

Haaveilu ja unelmointi ovat osa prinsessan arkea siinä missä edustaminen ja muut asemaan liittyvät työt. Usein haaveiden ja unelmien kohteena on prinssi, jonka on ennustettu saapuvan tai jonka prinsessa on nähnyt unessa. Kyse ei ole jostakin tietystä mieshenkilöstä vaan ylipäätänsäkin prinssistä, joka saapuu, pelastaa ja huolehtii lopun elämäänsä prinsessan hyvinvoinnista. Ongelma on kuitenkin siinä, että prinsessa on haaveillessaan ja unelmoidessaan täysin irti todellisuudesta, eikä huomaa ympärillä tapahtuvia asioita. Tällöin hän yleensä joutuu ongelmiin, mutta kuten olen jo todennut, prinsessa selviää ongelmistaan yli-inhimillisellä tavalla. 

Yhteen asiaan voi prinsessa kuitenkin luottaa: Prinssi tulee ja pelastaa, kunhan on tarpeeksi kärsivällinen. Joskus se voi tapahtua nopeasti, joskus siihen voi mennä jopa sata vuotta. Usko voi olla koetuksella ja matka täynnä vaikeuksia, mutta kerran hänen prinssinsä saapuu. …ja he elävät elämänsä onnellisena loppuun saakka, vaikka sitä, mitä sadun lopun ja elämän lopun välillä palatsin muurien suojissa tapahtuu, ei tuoda julkisuuteen. Ja vaikka ongelmia ilmenisi, me tiedämme prinsessan selviävän niistä.

Käytöstavat hukassa

USA:n presidentinvaalien jälkeen huomasin seuraavani Donald Trumpia Twitterissä, sillä työhuoneen lisäksi myös Twitter-tili siirtyi uudelle presidentille. Kesäkuussa 2014 kirjoitin pikaisen postauksen, jossa mainitsin silloisen pääministerimme Alexander Stubbin Twitterin käyttöön liittyvästä mahdollisesta turvallisuusongelmasta. Verrattuna Amerikan istuvaan presidenttiin, Suomen entisen pääministerin viserrykset ovat viattomia. Trump on aktiivinen edelleen myös henkilökohtaisella tilillään. Eikä missään hyvässä mielessä.

Demokratia on kansanvaltaa ja päättäjät ovat saaneet mandaattinsa äänestäjiltä eli kansalaisilta. Politiikan pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista, ei pelkästään omien tarkoitusperien tai aatteiden ajamista. Täytyisi pyrkiä siihen kuuluisaan yhteiseen hyvään, annettava tilaa erilaisille mielipiteille ja ymmärrettävä niitä. Ymmärtäminen ei ole sama asia kuin hyväksyminen ja erilaiset mielipiteet eivät ole vaihtoehtoisia totuuksia. Juuri mielipiteet, uskomukset, näkemykset ja niin edelleen ovat niitä asioita, joita meissä ihmisissä on vaikeinta muuttaa. Ne ovat henkilökohtaisia ja niiden syntyyn on vaikuttaneet useat asiat. Toisten mielipiteiden vähättely ja niille nauraminen on lapsellista, samoin kuin henkilökohtaisuuksiin meneminen, esimerkiksi kommentoimalla toisen ulkonäköä tai älykkyyttä.

Itse pidän poliittista korrektiutta tärkeänä, sillä suora vittuilu harvoin auttaa hyvien suhteiden luomisessa. Kyse ei ole siitä mitä sanotaan tai jätetään sanomatta, vaan siitä miten se sanotaan. Negatiivista kritiikkiä voidaan antaa myös fiksusti, ilman että leimataan tai halveksutaan kokonaisia kansanryhmiä. Kaikkea ajattelemaansa ei yksinkertaisesti vain tarvitse tuoda julki. Olen aiemmin käsitellyt työyhteisön sosiaalisen median pelisääntöjä, joten kysyn missä ne ovat? Kyseessä on kuitenkin julkinen virka, jolla on oma Twitter-tili ja toisaalta julkisen viran haltija käyttää myös henkilökohtaista tiliään presidentin roolissa. Kyseessä on myös henkilö, joka edustaa johtamaansa maata ja sen kansaa. On myös kyse hyvistä käytöstavoista ja imagosta. Tällä hetkellä maailman vaikutusvaltaisin mies näyttää olevan huonosti koulutettu chihuahua, joka isottelee ja käy kiinni ohikulkijoiden nilkkoihin.

Mistä lähtien vapaan, demokraattisen valtion johtajalta on ollut sallittua solvata toisia, kutsua eri mieltä olevia valehtelijoiksi, hyökätä mediaa vastaan tai estää kansalaisia seuraamasta presidentin tekemisiä? Mediassa, niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin, on esitetty paljon kritiikkiä liittyen presidentin viserryksiin. Niissä kun harvoin on minkäänlaista suodatusta päällä. Hän ei näytä välittävän edustamansa kansakunnan ja instituution imagosta, vaan tärkeintä on, että hänen omat mielipiteensä tulevat esille. Olivat ne mielipiteet kuinka järjettömiä tahansa tai vailla minkäänlaista totuuspohjaa. Presidenttiä kritisoivia tahoja/henkilöitä on myös estetty seuraamasta tätä Twitterissä. Tämä ei mielestäni (eikä monen muunkaan) edistä demokratian toteutumista. 

Sama koskee myös meitä "tavallisia" ihmisiä. Huonosti sosiaalisessa mediassa käyttäytyvät aikuiset ovat valitettavasti enemmän sääntö kuin poikkeus. Samaan aikaan vaaditaan, että koulukiusaamiseen, kuten lasten kiusaamiseen muutenkin, tulisi puuttua. Tämän pitäisi soittaa itse kullakin hälytyskelloja, mutta aikuisten käytös vain pahenee. Ei ole oikein toivoa pahaa toiselle ihmiselle tai toivoa tämän kuolemaa. Ei missään tilanteessa. Voimmeko me aikuiset vaatia lapsilta asioita, joita emme itse toteuta? Omat mielipiteensä saa muutenkin esille kuin hyökkäämällä toisin ajattelevia vastaan.

P.S. kannattaa kurkata myös tuon toisen vanhan postauksen (pelisäännöt) kommentit, jossa on muutama linkki aiheeseen liittyen.

Päivitä itsesi

On taas se aika elämästä, kun täytyy aloittaa työnhaku tai no tein sen jo. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun tarkistin palkkanauhani ja huomasin, että palkkani oli laskettu väärin ja tarkistaessani tuntilistoja huomasin, että sen lisäksi oli jäänyt osa tunneista merkkaamatta. Joten se siitä kouluhommien kirjoittamisesta. Yritin puolisen tuntia tavoittaa palkkaihmisiä puhelimella ja lopulta lähetin sähköpostia. Tästä kimpaantuneena tein sen, mitä on pitänyt tehdä jo pitemmän aikaa, eli ilmoittauduin (sähköisesti) työnhakijaksi. Olipas homma täydentää tiedot ja päivittää cv-netti!  Yllättävän hankalaksi nämä hommat on tehty. Pistää taas mietityttämään, miten vähän tietokonetta ja Internettiä käyttävät suoriutuvat uudesta sähköisestä ilmoittautumisesta, kun se tuotti korkeakoulutetulle SoMe-aktiivillekin ongelmia. (Enkä vähättele kenenkään älyä tällä heitolla) 

Digitalisoitumisen kritiikkiä olen jo käsitellyt ja voisin jatkaa siitä loppumattomiin. Digitalisoitumisen tarkoituksena on käsittääkseni helpottaa asioimista ja purkaa virastojen/laitosten ruuhkia. Samalla se luo tietoturvariskejä ja eriarvoistaa ihmisiä. Samojen asioiden naputtaminen useaan eri paikkaan on turhauttavaa. Kaikkien tietojen ollessa samassa tietokannassa tai vastaavassa, syntyy mieletön tietoturvariski. Olisi myös mukavaa, jos kaikki palvelut toimisivat samalla logiikalla (edelleenkin olen humanisti, minulla ei ole hajuakaan ohjelmien tai miksi niitä nyt sanotaan, koodaamisesta/tekemisestä), jolloin niiden käyttäminen olisi huomattavasti helpompaa. 

Otetaan esimerkiksi lääkereseptin uusiminen sähköisesti. Täytyy kirjautua sekä kanta.fi-palveluun että kaupungin omahoitoon. Ensimmäisestä sitten copy/pastella lääkemääräyksen tiedot jälkimmäiseen. Laiska kun ei niitä viitsi kirjoittaa. Mutta entä kun reseptin haluaa uusia joku eläkeikäinen? Terveyskeskuksissa kun kuuluu olevan ruuhkaa. Toki niissä voi reseptin jättää niitä varten oleviin laatikoihin. Toinen ongelma on pitkät välimatkat ja huonot joukkoliikenneyhteydet.

Mutta jotain positiivistakin digitalisoitumisessa on, tässä esimerkki. Teen eräälle järjestölle kouluun liittyvää työelämälähtöistä projektia ja tänään tutustuin Verohallinnon ja kumppaneiden palkka.fi-palveluun. Harmaan talouden (ja mustan tulevaisuuden) vastustajana ihastuin! Tämä kätevä palvelu muun muassa lähettää kausiveroilmoituksen automaattisesti Verohallinnolle. Tokihan tätä palvelua olisi tarpeen kehittää. Itselläni on tosin kokemusta vain Fivaldin palkanlaskennasta, jos eilisiä itkupotkuraivareita palkanlaskentaharjoituksen kanssa voi kokemukseksi sanoa. 

Välillä unohdetaan se, että kaikilla tietokoneet, palvelut ja Internetinkäyttö eivät ole samalla tasolla. Palveluiden pitäisi olla niin helppotajuisia ja -käyttöisiä, että niiden opettelemiseen ja tietojen sinne täyttämiseen ei kuiluisi koko päivää. Mutta kuitenkin, juoksukierros aloitettu ja itsepäivitys suoritettu. Itsepäivitys suoritettu myös LinkedInin puolelle, jota en edelleenkään osaa käyttää ja jonka koen edelleen olevan liian jenkki makuuni. Itseni brändääminen on edelleen minulle vierasta ja digitaaliset identiteettini ovat edelleen samat kuin tähänkin mennessä. En ole mikään markkinointi-ihminen, varsinkaan kun kyse on itsestäni. Lienee tarpeen käydä tästäkin asiasta tiukka keskustelu itsensä kanssa ja opetella tulemaan pois omalta mukavuusalueelta. 

Itseni analysoimisessa olen mestari, mutta itseni markkinoinnissa jotain ihan muuta. Seuraavaksi ruokaa nassuun, koiran kanssa aikaiselle iltalenkille ja sitten on tiistaizumban vuoro. Huomenna naurattaa!

(Mahdolliset kirjoitusvirheet ja outoudet johtuvat edelleenkin joulukuisesta viinilasitapaturmasta, joka on edelleenkin lankakerien vika. Pidämme mykkäkoulua)

Itsetuho käynnistetty

Päivän sana on brändäys. Itsensä brändäys. Itsensä brändäys työmarkkinoille -SoMessa. Mutta miten brändätä itsensä, kun aina on toitotettu sitä, ettei itseään saa korostaa? Idea tähän lähti muutamasta löytämästäni uutisesta (linkit postauksen lopussa), meneillään olevasta "Työyhteisöosaamisen"-kurssista sekä tänään käymässäni rekrytointitapahtumassa. 

SoMessa pitäisi olla aito, mutta samalla SoMessa on vaikeaa olla aito. Milloin olemme aitoja? Silloin, kun suljemme kotioven ja vaihdamme työ/kouluroolin kotirooliin? Silloin, kun keskustelemme ihmisten kanssa, jotka ovat tunteneet meidät jo vuosi? Sosiaalisen median ongelma on se, mitä haluamme muiden saavan tietää itsestämme. Oma Facebook-profiilini on hyvin suojattu, eikä suurin osa päivityksistäni edes kerro millainen oikeasti olen. En edes tiedä, kuinka moni ystävistäni edes tietää, mitä opiskelen tai teen työkseni. Olen edelleenkin sitä mieltä, että jos joku haluaa tietää mitä minulle kuuluu, se selviää vanhanaikaisia keinoja käyttämällä: kysymällä. 

Pitäisikö minun siis luoda itselleni uudet profiilit Bloggeriin, Facebookiin ja Twitteriin, Viralliset-Larat, jotta voisin brändätä itseni SoMessa? Facebook-Lara on maailman ihanin täti, joka värkkäilee kaikkea kivaa. Samalla hän on tyytymätön opiskelija tai yhteiskunnallisesti valveutunut kansalainen. Twitter-Elora taas yrittää olla hauska, mutta usein epäonnistuu siinä. Hän on usein myös fanaattinen jalkapallohuligaani. Auntie-Lara on toisessa blogissaan SoMe-seikkailija, toisessa kärttyinen vanhapiikatäti, kolmannessa (yhteisblogi) opiskelija. LinkedIn profiilini taas voi vaikuttaa liiankin siistiltä, kliiniseltä. Millaisen kuvan te, hyvät lukijat saatte minusta tämän perusteella? Olenko mielestänne jakaantunut persoonallisuus?

Joudumme "Työyhteisöosaamisen"-kurssille tekemään palautettavia tehtäviä, jotka ovat pohjustusta taitopohjaiselle ansioluettelolle. Tavallaan siis brändäämään itsensä, ei kuitenkaan SoMessa. Kirjoittelin tämän päiväistä rekrytointitapahtumaa varten ansioluetteloani uusiksi ja käytin siinä hyväksi kahta ensimmäistä jo tekemääni tehtävää. On yllättävän vaikeaa kehua itseään, kuten moni meistä tietää. Ensin täytyy miettiä, mitä asioita painottaa ja miten. Kerronko olevan Venäjään ja Itä-Eurooppaan erikoistunut filosofian maisteri historiasta ja opiskelevani taloushallintoa, työskennelleeni logistiikan parissa vuosia vai mistä? Korostanko nopeaa oppimiskykyä, korkeaa työmoraaliani, sosiaalisuuttani vai mitä? Painotanko sitä, että olen kiinnostunut jostakin vai sitä, mikä on koulutukseni ja työkokemukseni? Ongelma lienee siinä, miten kehua itseään, ei siinä mitä kertoo.

Ja tässä vielä linkit:
Miksi brändätä itsensä somessa
Kuusi tapaa parantaa ammatillista mainettasi verkosssa
Tutkimus: Somessa on vaikea olla aito