Medialukutaito kadoksissa?

Voihan viha! Jälleen kerran. Ja lähdekritiikin puute! Kirjoitin vihapuheesta jo viime syyskuussa ja lähdekritiikki sai mainintaa toisessa kirjoituksessa. Tarkoituksenani oli kirjoittaa tällä kertaa mukavista asioista, kuten kruunujen virkkaamisesta siskonlapsille, mutta Universumi päätti jälleen kerran toisin tai Facebookin Newsfeed, joka täyttyy irrelevantista informaatiosta ja tarkoituksella väritellyistä "totuuksista". Niiden taustalla näyttää olevan tarkoituksella valheellinen, nykyaikaistettu versio propagandasta ja totuuden muuntelusta omaan tarkoitukseen hyötyvä, journalismiksi itseään kutsuva ilmiö. Sananvapauden nimissä kun voi tehdä mitä tahansa. Samaan aikaan tietty joukko ihmisiä on tullut siihen johtopäätöseen, että valtamedia ei saa kirjoittaa kaikesta, vääristelee ja peittelee tiettyjä asioita. 

Ystäväni Wikipedian mukaan "Medialukutaito on kyky lukea ja ymmärtää mediaa, nähdä sen tuottamien ilmiselvien merkitysten taakse, sekä suodattaa ja arvioida vastaanotettua informaatiota. Medialukutaito on siten tavallista lukutaitoa laajempi taito. Siihen kuuluu myös taito käyttää asianmukaisia laitteita. Kriittinen medialukutaito painottaa taitoja, joiden avulla ihminen pystyy arvioimaan mediasisältöjä kriittisesti ja median esitystapoja tulkiten." Mutta status quo näyttää olevan, että mikä tahansa totuuden versio on hyväksyttävissä ilman suurempaa suodatusta tai arviointia. On helpompi uskoa jotain "julkaistua", kuin ottaa asioista itse selvää. Vaihtoehtoisen median suosio saattaa selittyä myös sillä, että se vahvistaa kohteensa mielipiteitä ja ikäänkuin oikeuttaa normaalia radikaalimmat mielipiteet, antaa niille polttoainetta. 

Miksi uskoa ennenmminkin valtamediaa? Koska sillä on tietyt kriteerit, säännöt ja eettiset ohjeet. Se ottaa asioista selvää, on avointa ja puolueetonta, ei pelkkiä huhupuheita ja sensaatiohakuisuutta. Puolueetonta tosin niin pitkälle kuin se on mahdollista. Newsflash: mikään ihmisen kirjoittama, sanoma tai kuvaama ei koskaan ole tai voi olla täysin puolueetonta. Se on aina jonkun tai joidenkin näkemys asiasta. Siinä näkyy myös oman aikansa vaikutus.Valtamedian tekemä journalismi on (tai ainakin sen pitäisi olla) lähdekriittistä ja mitä tahansa ei julkaista. Kyse ei ole pelkästään jonkin asian mediaseksikkyydestä tai viihdearvosta. Siksi. 

Sosiaalisessa mediassa on helppo jakaa vaikka ja mitä miettimättä, mikä niiden todellinen tarkoitus on tai kuinka totuudenmukaisia ne ovat. Erilaiset ja eriävät mielipiteet ovat sallittuja ja ne ovat rikkaus, emme ole mikään homogeeninen joukko aivottomia otuksia. Mutta kun ne perustuvat vaihtoehtototuuksiin, valheisiin, ennakkoluuloihin, pelkoihin ja niin edelleen, niistä tulee vaarallisia. Ottakaa asioista selvää, pohtikaa useampia vaihtoehtoja ja asioita eri kanteilta, avatkaa silmänne ja korvanne.

Koska ulkona paistaa syysaurinko ja maa on ihanasti kuurassa, tämä kärttyinen täti ottaa koiransa ja lähtee ulos räpsimään huonoja valokuvia puhelimella!

Kannattaa muuten vilkaista
Journalistiliiton pelisäännöistä Journalistin ohjeet ja miettiä, kuinka hyvin tämä eettinen ohjeistus toteutuu "vaihtoehtoisissa uutisissa".  
OKM:n julkaisu "Hyvä medialukutaito. Suuntaviivat 2013–2016" vuodelta 2013.

Voihan viha!

Täytyy vielä palata muutamalla sanalla edelliseen postaukseen. On mielenkiintoista, kuinka yhden ihmisen hyvä teko sai niin monet liikkeelle #kutsumua meemin kautta. Koulukiusaaminen on vakava asia, joka voi pilata monen kiusatun JA kiusaajan elämän. Se voi johtaa itsemurhaan tai johonkin pahempaan, kuten kouluammuskeluun. Itseäni ei koskaan häiritsevästi (?) kiusattu tai ainakaan en koe olleeni koulukiusattu, vaan yksittäiset vihapäissään tai ilkeyksissään lausutut sanat, totuudet, vaikuttivat eniten. Kun asiaa tarpeeksi toistetaan, alkaa epäilemään itseään ja omaa ajattelukykyään. Toki jokainen ihminen kokee ja käsittää asiat muista poikkeavalla tavalla. Mikä toiselle on kiusaamista, on toiselle vain päänauontaa ja vitsinheittoa. Koulukiusaamiseen on kuitenkin aina puututtava, seuraukset ymmärrettävä ja syntyminen estettävä.

Tällä kertaa aiheenani on kuitenkin viha sosiaalisessa mediassa. Tämä liittyy edelliseen siten, että koulukiusaamisen olemme valmiit tuomitsemaan ja haluamme, että siihen puututaan. Viha taas näyttää tänä päivänä olevan sallittua. Vihapuhe tarkoittaa ilmaisua, jonka avulla suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa levitetään, yllyttetään, edistetään tai oikeutetaan. Pahimmillaan kyse on rikoksesta ihmisyyttä vastaan, josta kaikille tutuin esimerkki lienee antisemitismi eli juutalaisviha, sekä mitä siitä seurasi. Lievempinä muotoina kunnianloukkaus ja laiton uhkaus. Oikeusvaltioissa on lait, joita kansalaisten on noudatettava. Niiden tarkoitus on turvata meidät, elämämme ja yhteiskuntamme. Ilman lakeja jokainen voisi tehdä mitä haluaa ja tällöin kyseessä olisi anarkia. (Läntiset) oikeusvaltiot eivät ole mielivaltaisia, vaan perustuvat demokratiaan, jossa jokaisella äänioikeutetulla on sananvaltaa yhteisiin asioihin (äänestäminen ei ole ainoa keino vaikuttaa poliittisesti). Jos oikeuttansa ei käytä, antaa muille vapauden päättää itsensä puolesta. Jokainen voi itse vaikuttaa siihen, millaista tulevaisuutta rakennamme.

Sosiaalinen media mahdollistaa anonyymin tai nimimerkin takana tapahtuvan kommentoinnin. Herjaamisesta, nimittelystä, kunnianloukkauksesta, uhkailusta ja vihasta on tullut osa jokapäiväistä kommunikointia. On helppo tuomita poliitikot ja muut päättäjät sekä kutsua heitä vähemmän mairittelevilla nimillä. On myös helppoa kommentoida ikäviä ja pahoja tapahtumia ja leimata niiden oletetut tekijät. Edelleenkin se, miten asiaan suhtaudut tai miten sitä kommentoit, kertoo sinusta eikä siitä mitä asiaa suhtautuminen tai kommentointi koskee. Tietoa on helppo jakaa, esimerkkinä erilaiset etsintäkuulutukset rikoksentekijöistä Facebookissa. Mutta mistä tiedämme että kyseessä on juuri se asia, mitä tila väittää olevansa? Voimmeko olla varmoja, että etsintäkuulutettu henkilö on tehnyt asian, josta hänet halutaan tilille? Lakia ei voi ottaa omiin käsiinsä, sitä varten on alan ammattilaiset. Kannattaa miettiä hetki, ennen kuin kirjoittaa omia tunteitaan kuumentavasta asiasta. 

Sananvapauden halutaan koskevan kaikkea, mutta milloin ylitetään raja? Miten voimme tuomita kiusaamisen, joka kohdistuu pääasiassa lapsiin ja nuoriin, mutta samalla hyväksyä jonkin ryhmän tai yksilön julkisen mollaamisen? Kysymys on myös siitä, miten voimme opettaa suvaitsevaisuutta ja kohteliaisuutta toivoen, että tulevaisuudessa ei ketään kiusattaisi, kun vihapuheet rehottavat toisaalla? Onko oikein, että johonkin ryhmään kuuluvan henkilön toimiessa ei-toivotulla tavalla, koko ryhmä leimataan? Onko oikein, että ryhmän jäseniä uhkaillaan tämän yhden teon vuoksi? Onko oikein, että ryhmän tukijoita uhkaillaan ja leimataan? Kenellä meistä on oikeus toimia yhtäaikaa syyttäjänä, tuomarina ja pyövelinä? Vihapuhe leviää sosiaalisessa mediassa nopeammin kuin perinteisen viidakkorummun avulla. Tieto on hetkessä kaikkien ulottuvilla. Millaista tuhoa väärä epäily on ensimmäisen "enterin" painalluksen jälkeen saanut aikaan? Antaako anonymiteetti oikeuden kirjoittaa mitä tahtoo, kenestä tahtoo ja miten tahtoo? Vai antaako anonymiteetti rohkeuden tehdä näin? Voiko omia mielipiteitään ilmaista miten tahtoo? Kenellä on tähän oikeus?

Tässä meille kaikille hieman ajateltavaa. Ensimmäinen synnitön on hyvä ja heittää kiven.

P.S. Keräsin muutamia mielenkiintoisia linkkejä asiasta. Suosittelen. Lisäksi tässä postauksessani on linkit henkilötietolakiin ja sähköisen viestinnän tietosuojalakiin

YLE:n uutissivustolla asiasta

Helsingin Sanomien kirjoituksia liittyen vihapuheeseen

Poliisin sivuilla viharikoksesta

Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, jonka myös Suomi on ratifioinut

"Rikos ihmisyyttä vastaan" määritelmä LAKI24.fi-sivustolla

Suomen rikoslaki, 11 luku 3-4§: Rikos ihmisyyttä vastaan ja törkeä rikos ihmisyyttä vastaan