Operaatio lukuluettelon siivous

Juhannus tuli ja meni, ei kuitenkaan ihan suunnitelmien mukaan, sillä rakas migreenini päätti iskeä sekä torstaina että perjantaina. Samalla tuli todettua, että lääkitys ei edelleenkään pelaa. Siis migreenilääkitys, muu lääkitykseni koostuu liikunnasta. Pääsin kuitenkin lauantaina mökille jahtaamaan paikallista halkovarasta ja nauttimaan kesän ensimmäisestä lämpimästä päivästä! Vettä on järvessä ja kaivossa sen verran paljon, että tänä vuonna ei lopu kesken. Hyvää liikuntaa tuo halkovarkaan jahtaaminen ympäri pihaa. Kaveri on kyllä hieman yksinkertainen, kun vaihtaa halkonsa vaikka ihan pikkuriikkiseen Frolic-muruseen. Niitä halkoja tosin sai keräillä oikein urakalla ympäri pihamaata. Mahdollisuuksien mukaan vanhaherra-Koiruli myös pilkkoo halkoja valmiiksi. Hupinsa kullakin.

"Tällä kertaa vuorossa on epätoivoinen yritys päästä eroon osasta lukuluettelossa olevista blogeista. Koska SoMe-kurssi on päättynyt, loppui myös suuremman osan meidän opiskelijoiden ylläpitämistä blogeista." Näin kirjoitin viime syksynä, tarkoituksenani käydä läpi kaikki noin 40 seuraamaani blogia ja siivota lukuluettelosta pois ne, joissa ei enää ole elämää. Tuolloin homma pysähtyi heti alkuunsa, sillä en löytänyt mistään tietoa siitä, miten blogien seuraamisen pystyy lopettamaan. Sellaista tietoa ei vain ollut saatavilla tai aivoni käsittelivät sen irrelevanttina informaationa. Niinpä siivous jäi.

Tänään päätin koettaa uudestaan. Ja yllätyin. Klikatessani lukuluettolon asetuspainiketta (mutteria vai mikä lieneekään), sain esiin luettelon blogeista ja jokaisen perässä oli roskakorin kuva. Se oli siinä. 41 blogista listalle jäi hurjat yhdeksän. En tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa, niin helppoa siivous oli. Ainoa ongelma on, että olen todella laiska kirjautumaan Bloggeriin tai seuraamaan blogeja. Onneksi on lempi-inhokkini Facebook, johon fiksut bloggarit ovat keksineet tehdä sivun, josta voi tykätä ja josta näkee uusimmat kirjoitukset! Näytän tykkääväni (ja seuraavan) pikavilkaisulla ainakin kolmesta lukulistallani olevasta blogista.

Ulkona sataa vettä ties kuinka monennetta päivää, joten nyt olisi aikaa lukea blogeja. Tosin pelkään, mitä siitä seuraa. Voin nimittäin saada uusia kutomisideoita tai mikä vielä pahempaa, ompeluideoita. En todellakaan ole mikään käsityöihminen. Onneksi minulla on vanhempi serkkutyttö, koulutukseltaan pukuompelija ja hän auttaa. Itse joudun tosin ompelemaan. Tällä hetkellä ompeluintoani hillitsee se, että isotädiltäni saatu pienen pieni Singer laulaa hyvin epävireisesti... ja aukoo kaikki laskokset. Neulomisinto lopahti keväällä, kun jouduin purkamaan neuletakin resoriosuuden kahdesti, samoin kuin lapaset. Kyllä tämä tästä, kunhan innostus taas syttyy. Sitä odotellessa täytyy keksiä kaikkea muuta tekemistä. Kuten opetella tekemään typeriä kollaaseja Picasalla...

Laran pimeä puoli

Oikeassa elämässä olen neljän alle kouluikäisen lapsen ainoa täti, yhden teinipojan kummitäti ja hänen pikkusiskojensa haltiakummitäti sekä täti myös parhaan ystäväni lapsille ja kaikille muillekin tätiä tarvitseville. Siitä nimi Auntie Lara, ei siis pelkästään iästäni... Päätin jo kummipoikani ollessa pieni, että tämä täti ei osta lapsille lahjoiksi leluja, koska niitä on heillä muutenkin jo paljon. Tähän asti olen ostellut kirjoja ja vaatteita, kunnes elokuussa keksin viedä virkkuuksiani Monstereille (sisareni lapset) näytille. Nuorimmainen, juuri kaksi vuotta täyttänyt pikkuneiti, tunki ensimmäisenä virkkaamani korit päähänsä. Kivoja hattuja kun olivat. Kaksi vanhempaa tyttöstä ihastelivat laukkua, poikaa ei niinkään kiinnostanut, kunnes kaivoin "testipöllön" esiin. Viime syksynä innostuin virkkaamaan kaikille pöllöheijastimia äidiltä varastamistani jämälangoista, jotka ristin Ugleiksi tai Pölöiksi, ne kun vain olivat niin rumia. Jouluna ne löytyivät joulukuusesta... ja Monsterit tykkäsivät niistä. Miksi pöllöjä? ...mutta nehän ovat niin suloisia ja sitä paitsi viittomamerkkini tulee "pöllöstä" (hieman itserakkautta mukana?).

Mutta asiaan. Etsiessäni virkkuuohjeita netistä, törmäsin Prinsessajuttu-blogiin ja rakastuin. Miten joku osaakin virkata kaikkea niin kaunista, kuin bloginpitäjä tekee? Minä kyllä osaan virkata ja jälki on hyvää, mutta se käytännön toteutus on yleensä suhteellisen kamalaa. En ole yhtään taiteellinen ihminen, mutta ainakin yritän parhaani. Prinsessajutun Mira on suunnitellut maailman ihanimman virkatun pöllön ja minun onnekseni julkaissut siitä myös ohjeen! Ennen pöllöjä olen käyttänyt hyväkseni hänen kauttausliinojen, viirinauhan sekä tähtien ohjeita. Kannattaa käydä kurkkaamassa blogiin, jos käsityöt kiinnostavat! Viime syksynä pistin pöllöt mieleeni, mutta vasta nyt syntymäpäivälahjoja miettiessä päätin kipittää lankakauppaan ja tekaista Monstereilleni jotain itse. Kohta viisivuotias prinsessa oli sitä paitsi sitä mieltä, että mielummin jotain tädin valmistamaa kuin kaupasta ostettua! Sisarenlasten pöllöt valmistuivat reilussa viikossa ja päätin myös tehdä kolme lisää (työnalla) joululahjoiksi.

Monsterit saavat siis pöllöjen lisäksi kukkanauhat (kukan ohje jostakin, idean sain Helsingin reissulta bestikseltäni) tai viirinauhan. Myös kortit ovat itsetehtyjä, mutta tädin puutteellinen piirrustustaito (rajoittuu tikku-ukkoihin) ajoi käyttämään VÄRITYSKUVIA \o/ Valitettavasti ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat ovat huomenna ja itse en niihin töiden vuoksi pääse, joten palautetta pöllöistäni ei ole vielä saatavilla. Näytin keskeneräisistää pöllöistä tosin kuvaa meidän vauva-Monsterille, joka totesi heti "pöllöjä", joten ainakin oikeilla jäljillä ollaan! Kunhan joululahjat ovat valmiit, tämä täti opettelee kutomaan villasukat. Yläastella kudotut eivät näyttäneet edes villasukilta, saatika toinen yritys lukioaikaan. Sillä kertaa ne eivät edes valmistuneet. Täytyisi ehkä pysyä kyökin puolella, sillä tältä tädiltä onnistuu ruisleipä itsetehdystä juuresta paremmin kuin sukkapuikkojen heilutus...

Mutta paluu normaaliin elämään! Seuraavana vuorossa arvopaperimarkkinoiden ja sisäpiirikauppojen ihmeellinen maailma! Vähemmästäkin tuntee itsensä hulluksi.

Blogipostaus blogipostauksesta

Olen lukutoukka, ollut siitä asti kun opin lukemaan. Sitä ennen orjuutin vanhempani ja mummoni lukemaan minulle. Rakkain harrastukseni kouluaikoina oli kantaa loman alussa repullinen kirjoja kirjastosta ja toistaa tämä kuukausittain. Lukunopeudesta kertonee se, että luin "a Song of Ice and Fire"-sarjan kirjat viikossa, englanniksi. Siis kaikki seitsemän kirjaa vei yhteensä viikon. Stephen Kingin "Musta Torni"-sarjan kolme ensimmäistä osaa, suomeksi tosin, vei 24 tuntia. Älkää innostuko, en lue vuorokauden ympäri, saati pelkkää fantasiaa. Kirjahyllystäni löytyy toistasataa opusta, niin historiaa ja muuta yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, fantasiaa kuin maailmankirjallisuuden klassikoitakin. Tämän postauksen aiheena on se, millainen minun mielestäni on lukijaystävällinen blogikirjoitus, sellainen jota on mukava lukea. Kyse ei siis ole siitä, että olisin itse kirjoittajana lukijaystävällinen. Tuskin.

Aloitetaan ulkoisista sekoista. …minulla on pakkomielle reunojen tasaukseen, kiitos viiden yliopistossa viettämäni vuoden. Kirjoitus näyttää tällöin myös siistimmältä (pakkoneuroosi iski jälleen?). Itse olen kokenut Bloggerissa ongelmalliseksi muotoiluasetukset, sillä kirjoitan tekstin yleensä valmiiksi tekstinkäsittelyohjelmalla ja siirrän Bloggeriin. Ensimmäisenä joudun poistamaan muotoilut, korjaamaan rivivälit ja tasaaman reunat. Tämä ei aina onnistu ensimmäisellä yrittämällä, sillä Bloggerilla on jotain allekirjoittaneen pakkomiellettä vastaan. Syy siihen, että kirjoitan tekstinkäsittelyohjelmalla, on tekstin pituus. Mielestäni blogipostaukselle sopiva mitta on 1–1,5 sivua. Tällöin sen jaksaa lukea. Jos pituutta alkaa olla yli kaksi sivua, keskittyminen herpaantuu. Blogin ulkoasu on yleensä se, joka saa lukijan ensimmäisen huomion, siihen kannattaa siis panostaa.

Kirjoittaja ei saa aliarvioida lukijaansa tai käyttää kieltä, jota tavoiteltu kohderyhmä ei ymmärrä. Lukijaystävällisyys ei tarkoita sitä, että pitäisi kirjoittaa kuin vastaanottaja olisi tyhmä. Lukijoiden aliarvioiminen kertoo enemmän kirjoittajasta itsestään: joko tämä on ylimielinen tai luule olevansa fiksu ja filmaattinen. Molempi pahempi. On myös turha viljellä sivistyssanoja tai käyttää ammattislangia, jos niille ei ole tarvetta. Itse yritän käyttää vieraskielisistä sanoista johdettujen suomenkielisiä versioita… Yritän, oikeasti! Rakastan ”irrelevanttia informaatiota”. Suomeksi tämä olisi ”merkityksetön tieto”, tai muuta vastaavaa, mutta voimme jokainen miettiä kumpi kuulostaa paremmalta. Rakastan myös merkityksetöntä tietoa itseään ja joudun käyttämään paljon aikaa ja vaivaa siihen, että kirjoitukseni pysyy raiteillaan. Kirjoittajan täytyy kirjoittaa itse asiasta, ei sen vierestä tai sinne päin. Kirjoituksen pitää olla selkeää ja helposti luettavissa. 

Kirjoittaminen on taitolaji. Jotkut vain osaavat sen ja saavat tylsän asian kuulostamaan äärimmäisen mielenkiintoiselta tietyn mitan rajoissa. Itselläni tätä taitoa ei ole, mitä tulee julkiseen kirjoittamiseen. Henkilökohtainen päiväkirjani taas on täysin erilaista tekstiä, filosofista pohdintaa, kuten myös DayScare pyrkii olemaan. Ongelma on siinä, että päiväkirjaan voi kirjoittaa sensuroimattoman version asioista ja yleensä tuoreeltaan, kun taas blogiin joutuu viilaamaan ja höyläämään sekä miettimään miten ilmaista asiat ilman, että tulee leimatuksi. Minulla on paljon hyviä ideoita päässäni ja vielä useampi yhtä aikaa, joten on todella vaikeaa saada aikaan hyvä teksti vieraalla kielellä. Päästessäni viimein koneen ääreen, olen unohtanut puolet hyvästä ideasta ja lopputulos on lattea, pakonomaisesti kirjoitettu räpellys.

Tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni, jonka muodostin yhdessä aivosolussani. Tässä ja tässä linkkejä blogipostauksiin blogipostauksista ja tässä löytämäni wikiaines.

Vinkkaa-linkkaa

Ah, viimeinen blogipostaus koskien tehtävää numero 1! Päässä soi eilisen zumbailun jäljiltä mitä tarttuvimmat renkutukset, sohvalla odottaa juuri postiluukusta kolahtanut "Idäntutkimus" (aiheena kulutus) ja päivemmällä olisi tiedossa ruokailua opiskelukavereiden kanssa. Ei paha?! Tämän bloggauksen jälkeen aion pitää viikon "opiskelutauon" sosiaalisen median kurssista ja keskittyä ensi viikolla olevaan tenttiin, jonka aihe on niinkin hurmaava kuin "markkinointi non-profit organisaatioissa". Tämän lisäksi pitäisi tutustua "yrittäjyyteen muuttuvassa yhteiskunnassa" ja keksiä siitä kaksi esseeaihetta sekä päättää aihe sopimusoikeuden noin 20 sivun mittaiselle kepeähkölle harjoitustyölle... Onneksi on vasta kesäkuu! Tai no, opiskeluintoa saattaa laimentaa huomenna alkavat jalkapallon mm-kisat, joiden aikana allekirjoittanut muuttuu fanaattiseksi jalkapallohuligaaniksi. 

Mutta asiaan! Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä tehtävänä on linkittää ja kommentoida muita opintojakson opiskelijoiden blogeja omaan blogiini. Olen jo tälle aamulle lisännyt 33 blogia lukulistaani, jotta seuraaminen olisi helpompaa. Pahoittelen niitä kahta puuttuvaa blogia, tarkistan kunhan ehdin. Koska ensimmäisen tehtävän eräpäivään on vielä viisi päivää, eivät kaikki ole kirjoittaneet niin ahkerasti kuin allekirjoittanut nipottaja (tut tut). Ensimmäisen valitsin kirjoitustyylin perusteella, "Ajatuksia somesta". "Nutsilla" on hauska tyyli kirjoittaa ja odottelen innolla lisää hänen ajatuksiansa. Toinen valikoitui yhteisten intressien perusteella, vaikkei oma vanha rakkikoirani tottele yhtään mitään (vika narun toisessa päässä ja koirani nimi ei taida edelleenkään olla Perkele) ja emme harrasta muuta kuin köydenvetoa sekä voikukkapelloilla haaveilua (koiralla on pakkomielle voikukista). "Syksyllä kokeeseen" on opiskelutoverini "harjoituspäiväkirja" ja myös tällä hetkellä tämän kurssin blogi. Kaksi viimeistä valitsin, sillä niissä on esitelty sellaisia sovelluksia/palveluita/ympäristöjä, jotka ovat itselleni outoja ja luultavasti poikkeavat suurimman osan valinnoista. Ensimmäinen on "Sosiaalisen median syövereissä" ja toinen "Satrinkumpu".

Tätä ennen en ole seuraamalla seurannut yhtään blogia, mutta sain lisättyä muutaman lukulistalleni, joten tämä tulee muuttumaan. Olen kuitenkin silloin tällöin lueskellut muutavan tuttavan käsityöaiheisia blogeja (joita en linkitä tähän, sillä haluaisin kysyä heiltä ensin luvat, mikä ei tähän hätään onnistu), erään opiskelutoverin piirrustuksia Tumblrissa, amerikkalaisen nuortenkirjailijan postauksia... Yleensä, jos luen jotain blogia, on kyseessä kutomiseen (neulomiseen) ja virkkaamiseen liittyvät asiat. Vaikka olen himokokkaaja/leipoja, en yleensä etsi ruokaohjeita blogeista, vaan joko omistamistani keittokirjoista tai esimerkiksi pirkka.fi -sivustolta. Olen siis laiska lukemaan blogeja. Yksi syy on se, etten liiemmin pidä tietokoneen näytöltä lukemisesta, vaan makaan mieluummin selälläni sohvalla kirja kädessä. Ja nyt tutustumaan itäiseen kuluttamiseen!

---

Psssssssst... Opintojakson toinen tehtävä tulee käsittelemään sosiaalisen median tietosuojaa, digitaalista identiteettiä ja pelisääntöjä. Koe-eläimiä siis tarvitaan liittyen tietosuojaan!

SoMe työelämässä

Seuraavaksi tehtävänä on yhteenveto siitä miten sosiaalista mediaa voi hyödyntää omalla alallani. Kysymys ei siis ole Facebookin henkilökohtaisesta käytöstä työaikana. Ensimmäisenä herää kysymys, mikä on omaa alaani? Historia? Taloushallinto? Projektinhallinta? Logistiikka? Minulla ei ole siihen vastausta, joten käsittelen asiaa hieman soveltaen. Kyseessä on täysin oma mielipiteeni, jonka olen luonut seikkaillessani SoMe-maailmassa. Toisena herää kysymys, miksi en ole missään vaiheessa määritellyt sosiaalista mediaa? Vaikka se lienee suurimmalle osalle tuttu, sen määritelmä on voinut jäädä etäiseksi. Se tarkoittaa sellaista verkkoympäristöä, jossa osallistujat voivat myös itse osallistua sisällöntuottamiseen pelkän vastaanottamisen sijaan. Viestintä ei siis ole yksipuoleista, vaan moninkeskeistä. Helpompi määritelmä löytyy esimerkiksi Wikipediasta, sillä olen edelleen humanisti, ja täten luultavasti määritelmäni meni päin seiniä. (Anteeksi taas Wikipedia) Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) sivuilta löytyi kiva pikku juttunen liittyen asiaan, kannattaa vilkaista.

Facebook ja Twitter eivät mielestäni sovellu työyhteisöjen käyttöön sellaisenaan. Facebook on liian henkilökohtainen, eikä moni halua sekoittaa siviili- ja työelämäänsä keskenään. Twitter taas on liian julkinen. Toki Facebookiin voi luoda työyhteisölle ryhmän, jossa sen jäsenet voivat keskustella asioista. Sinne voidaan luoda sivut myös yritykselle, projektille tai muulle vastaavalle, josta sisäpiirin ulkopuoliset ryhmään kuuluvat jäsenet saavat tietoa kyseessä olevan tahon toiminnasta. Omakohtaista kokemusta on opiskeluryhmämme (vertaistuki) ryhmästä Facebookissa, jossa keskustelemme kouluun ja opintoihin liittyvistä asioista. Lisäksi kuulun tähän kurssiin liittyvään ryhmään sekä erääseen ”asiantuntija”-ryhmään, joka liittyy aiempiin opintoihini. Facebook toimii myös mainontakanavana. Twitter on myös hyvä kanava markkinoida toimintaa. Mielestäni se tavoittaa myös laajemman yleisön verrattuna Facebookiin (jonka katson edelleenkin olevan henkilökohtaisempi). 

EU-projektien maailmassa blogit ovat usein hyvä keino kertoa sidosryhmille siitä, mitkä ovat tavoitteet ja missä ollaan nyt menossa. Valitettavasti kukaan ei ole jatkamassa näitä blogeja projektin päättyessä. Blogi on myös hyvä keino kertoa yrityksen tai muun vastaavan toiminnasta, uusista hankkeista, tuotteista ja niin edelleen. Perinteisen printtimedian sijaan yritys (tai muu vastaava) voi näin ollen itse tuottaa tietoa ja julkaista sen. Niissä yhdistyy usein mainonta normaaliin toimintaan. Usein blogi voi olla osa nettisivuja tai vaihtoehtoisesti eri palvelijan tarjoama. Koska sosiaalinen media on interaktiivista, voi tiedon vastaanottaja kommentoida tekstiä (tai mistä ikinä onkaan kyse) heti luettuaan suoraan blogin kommentointikenttään.

Nykyaikana puhutaan paljon etätyöskentelystä, joten erilaiset videoneuvottelusovellukset ja -palvelut ovat tulleet tärkeiksi. Myös ekologisuus on usein otettava huomioon ja tämä tarkoittaa käytännössä matkustelun vähentämistä ja videoneuvotteluiden pitoa. Etätyöskentelyä voidaan harjoittaa myös ryhmätyönä, sillä on olemassa erilaisia pilvipalveluita, joiden avulla materiaalin jakaminen ja muokkaus on tehty helpoksi. Samaa word-tiedostoa ei tarvitse kierrättää sähköpostilla osanottajalta toiselle, vaan jokainen voi käydä muokkaamassa kyseistä tiedostoa saman palvelun alla. Itse en ole tätä kokeillut, vaan olemme hoitaneet opiskeluun liittyvät ryhmätyöt ”livenä” tai AC-videoneuvottelun kautta, jolloin yksi meistä on toiminut kirjurina muiden kertoessa työlle tärkeitä seikkoja.

Pikkulinnut kertoivat, että on olemassa myös erilaisia projektinhallintaan liittyviä sosiaalisen median palveluita. Mainitsin muutaman nimeltä edellisessä kirjoituksessani, mutta itse en niihin ole tutustunut, joten on järkevämpää jättää ne pohdinnan ulkopuolelle, samoin kuin LinkedIn, jota käsittelin edellisessä kirjoituksessa.