Ammattilaisten leikkikenttä?

Olisikohan se aika palata LinkedIniin, nyt kun sitä on käyttänyt jo jonkin aikaa? Tai no, käyttänyt ja käyttänyt. Alkanut lukuvuosi on ollut todella kiireinen, sillä joku valopää päätti ottaa kolme ylimääräistä kurssia (SAP, venäjä <3 ja ensi syksyn pakkoruotsi) ja lopettaa yhden pakollisen kurssin sen puolivälissä ja siirtyä suorittamaan sitä ensi viikonsta alkaen päiväopintoina. Olen aina ollut sitä mieltä, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Tämä pätee varsinkin itseni kohdalla. SoMe-aktiivisuus on ollut hyvin heikkoa, lähinnä chattailua opiskelukavereiden kanssa Facebookissa. Täytyy myöntää että sosiaalinen aktiivisuuskin on tällä hetkellä tauolla, vetoan koulukiireisiin ja kärttyisyyten, joka johtuu täysin liikunnan puuttesta. Anyways, ensikosketukseni LinkedIniin löytyy täältä.

Mutta siitä LinkedInistä. Minä vain en ymmärrä sitä, mikä johtunee käytön vähäisyydestä. Minua on alkanut ärsyttämään sivuston lähettämät sähköpostit (tunnetko tämän, onnittele tätä uudesta työpaikasta ja niin edelleen). Haluan uskoa siihen, että löydän itse ne henkilöt, joiden kanssa haluan verkostoitua tai jotka haluavat verkostoitua kanssani. Toinen ärsytyksen aihe on, että aina kirjautuessani sisään, sivusto ehdottaa verkostoitumista kaikkien niiden ihmisten kanssa, joille olen koskaan lähettänyt sähköpostia... Välillä tulee mieleen, että minua halutaan väen vängällä yhdistää henkilöiden kanssa, ihan kuin olisin jossakin nettitreffailupalvelussa. Sellaisiin en ole koskaan tutustunut. Mitä tulee niihin henkilöihin, joiden kanssa olen jo verkostoitunut... mistä minä tiedän, millainen työntekijä esimerkiksi paras ystäväni on, sillä en ole koskaan työskennellyt hänen kanssaan!

Amerikkalainen kulttuuri, varsinkin yritysmaailmassa, on hyvin erilainen kuin se, mihin me jäykät suomalaiset olemme tottuneet. Tämä näkyy myös LinkedInissä itsessään. Toistaiseksi negatiivinen suhtautumiseni kyseiseen palveluun saattaa johtua juurikin tästä erosta. Toinen syy on se, että haluan pitää henkilökohtaisen minäni ja työminäni erillään toisistaan. Ne ovat täysin erillä toisistaan myös oikeassa elämässä. Löydän palvelusta myös jotain positiivista! Etusivulta löytyy mielenkiintoisia artikkeleita... sieltä löytyy myös verkostoitumisehdotuksia ja tietoa muiden verkostoitumisesta. En ole vielä etsinyt aktiivisesti töitä, sillä opiskelu pitää minut liian kiireisenä vuoden loppuun saakka. Ehdin siis rauhassa "aktivoitua" työnhakuun ja miettiä, miten käyttää LinkedIniä siinä hyödykseni. Täytyy myös harjoitella hieman itsensä SoMe-brändäystä, sillä jostakin syystä nämä minun kirjoitukseni tuuppaavat olemaan negatiivista kritiikkiä. Osaan minä olla myös positiivinen! Ensi viikosta alkaen olen, sillä on tarkoitus viimeinkin hankkia uusi jumppakortti ja kurittaa kroppaani vähintään kaksi kertaa viikossa ryhmäliikuntatunneilla!

Mutta summa summarum: tämän hetkinen mielikuvani LinkedInistä on, että se on ammattilaisten leikkikenttä, jossa jokainen pyrkii tekemään itsestään toisia käyttäjiä halutumman. Sitä myös palvelu itse tukee muun muassa mainostamalla, että ne jotka tekevät niin-ja-näin, saavat niin-ja-näin paljon enemmän katsojia profiileilleen. Mutta minä en luovuta sen suhteen!

Itsetuho käynnistetty

Päivän sana on brändäys. Itsensä brändäys. Itsensä brändäys työmarkkinoille -SoMessa. Mutta miten brändätä itsensä, kun aina on toitotettu sitä, ettei itseään saa korostaa? Idea tähän lähti muutamasta löytämästäni uutisesta (linkit postauksen lopussa), meneillään olevasta "Työyhteisöosaamisen"-kurssista sekä tänään käymässäni rekrytointitapahtumassa. 

SoMessa pitäisi olla aito, mutta samalla SoMessa on vaikeaa olla aito. Milloin olemme aitoja? Silloin, kun suljemme kotioven ja vaihdamme työ/kouluroolin kotirooliin? Silloin, kun keskustelemme ihmisten kanssa, jotka ovat tunteneet meidät jo vuosi? Sosiaalisen median ongelma on se, mitä haluamme muiden saavan tietää itsestämme. Oma Facebook-profiilini on hyvin suojattu, eikä suurin osa päivityksistäni edes kerro millainen oikeasti olen. En edes tiedä, kuinka moni ystävistäni edes tietää, mitä opiskelen tai teen työkseni. Olen edelleenkin sitä mieltä, että jos joku haluaa tietää mitä minulle kuuluu, se selviää vanhanaikaisia keinoja käyttämällä: kysymällä. 

Pitäisikö minun siis luoda itselleni uudet profiilit Bloggeriin, Facebookiin ja Twitteriin, Viralliset-Larat, jotta voisin brändätä itseni SoMessa? Facebook-Lara on maailman ihanin täti, joka värkkäilee kaikkea kivaa. Samalla hän on tyytymätön opiskelija tai yhteiskunnallisesti valveutunut kansalainen. Twitter-Elora taas yrittää olla hauska, mutta usein epäonnistuu siinä. Hän on usein myös fanaattinen jalkapallohuligaani. Auntie-Lara on toisessa blogissaan SoMe-seikkailija, toisessa kärttyinen vanhapiikatäti, kolmannessa (yhteisblogi) opiskelija. LinkedIn profiilini taas voi vaikuttaa liiankin siistiltä, kliiniseltä. Millaisen kuvan te, hyvät lukijat saatte minusta tämän perusteella? Olenko mielestänne jakaantunut persoonallisuus?

Joudumme "Työyhteisöosaamisen"-kurssille tekemään palautettavia tehtäviä, jotka ovat pohjustusta taitopohjaiselle ansioluettelolle. Tavallaan siis brändäämään itsensä, ei kuitenkaan SoMessa. Kirjoittelin tämän päiväistä rekrytointitapahtumaa varten ansioluetteloani uusiksi ja käytin siinä hyväksi kahta ensimmäistä jo tekemääni tehtävää. On yllättävän vaikeaa kehua itseään, kuten moni meistä tietää. Ensin täytyy miettiä, mitä asioita painottaa ja miten. Kerronko olevan Venäjään ja Itä-Eurooppaan erikoistunut filosofian maisteri historiasta ja opiskelevani taloushallintoa, työskennelleeni logistiikan parissa vuosia vai mistä? Korostanko nopeaa oppimiskykyä, korkeaa työmoraaliani, sosiaalisuuttani vai mitä? Painotanko sitä, että olen kiinnostunut jostakin vai sitä, mikä on koulutukseni ja työkokemukseni? Ongelma lienee siinä, miten kehua itseään, ei siinä mitä kertoo.

Ja tässä vielä linkit:
Miksi brändätä itsensä somessa
Kuusi tapaa parantaa ammatillista mainettasi verkosssa
Tutkimus: Somessa on vaikea olla aito

SoMelle pelisääntöjä?

Suursiivous on todella hyvä motivaattori kirjoittaa kouluhommia. Ette tiedäkään kuinka monta tuntia voi käyttää siihen, että suunnittelee aloittavansa yksiön siivoamisen ja kuinka monta päivää siivouksen toteuttamiseen menee... Toisen tehtävän kolmas osuus käsittelee sosiaalisen median pelisääntöjä työyhteisöissä.

Vaikka sosiaalinen media ei enää tänä päivänä ole uusi ilmiö ja ihmisten tulisi jo olla tietoisia siitä, mitä voi julkaista ja missä roolissa. Valitettavasti näin ei aina ole. Löysin kaksi kirjoitusta tehdessäni taustatutkimusta työyhteisöjen SoME:n käytön pelisäännöistä. Toinen on julkaistu vuonna 2010 Kauppalehden sivuilla ja toinen erään asianajotoimiston sivuilla. Näissä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että ne ovat jo neljän vuoden takaa. Mielenkiintoisia kirjoituksia silti.

Tutustuin kahden työyhteisön pelisääntöihin, YLE:n sekä Liikenne- ja viestintäministeriön. Molemmat tahot käyttävät sosiaalista mediaa myös osana toimintaansa. Molemmat ovat tehneet ohjeistukset ja niissä mainitaan työntekijä yksityishenkilönä sekä työroolissaan ja miten tahot käyttävät sosiaalista mediaa. Ohjeistukset on laadittu molempia ajatellen, joten työntekijä tietää miten toimia työyhteisönsä edustajan roolissa ja yksityishenkilön roolissa. Ministeriö ohjeissa on myös tietoa siitä, mitkä ovat ministeriön ja ministeriöläisten käyttötarkoituksia sosiaaliselle medialle sekä ministeriön osallistumisen pelisäännöt, joiden mukaan ”Virkatyössä sosiaalista mediaa hyödynnetään aina suunnitelmallisesti. Kun arvioidaan ministeriön osallistumista sosiaaliseen mediaan, on tunnistettava hyödyt sekä ministeriön, sidosryhmien että kansalaisten näkökulmista.” (LVM 2010)

Yksityishenkilön kohdalla sanoma on varsin selvä: työnantajaa ei saa vaarantaa toiminnallaan sosiaalisessa mediassa.

”Kun käytämme kansalaisoikeuksiamme, kuten sananvapautta, osallistumisvapautta esim. sosiaalisessa mediassa, otamme huomioon toimintamme vaikutukset emmekä vaaranna omaa luotettavuuttamme emmekä yhtiön mainetta luotettavana, puolueettomana ja riippumattomana tiedotusvälineenä.” (YLE 2014)

”Työntekijällä on lainsäädäntöön perustuva velvollisuus lojaalisuuteen työnantajaa kohtaan työn ulkopuolellakin. Yhteisöpalveluissa tai keskustelupalstoilla esiintyminen ei saa vaarantaa tietojen luottamuksellisuutta, ministeriön julkisuuskuvaa eikä turvallisuutta. Virkamies voi tuoda asioista esille ministeriön virallisen ja julkisen kannan. Luottamuksellista tietoa ei pidä käsitellä sosiaalisessa mediassa.” (LVM 2010)

Mielestäni jokaisen työnantajan tulisi luoda pelisäännöt sosiaalisen median käytölle koskien niin käyttöä työn puolesta kuin yksityishenkilönä. Monella on edelleen se harhakuva, ettei sosiaalinen media ole julkista vaan yksityistä, kuten esimerkiksi puhelinkeskustelu tai tekstiviestit. Pelisäännöt on hyvä saattaa myös sidosryhmien tietoon, jotta näillä on kuva toiminnasta. On myös hyvä kertoa siitä, miten työyhteisö käyttää sosiaalista mediaa hyödykseen, esimerkiksi tiedonkeruuseen jotain projektia varten tai osana tiedotussuunnitelmaa. Työntekijöiden olisi myös hyvä tietää omat oikeutensa yksityishenkilönä, eli mitkä seikat voivat vaikuttaa esimerkiksi työsuhteen purkuun. Suomessa on edelleenkin sananvapaus voimissaan, mutta se ei tarkoita sitä, että mitä vaan voi kirjoittaa ilman seurauksia. Kun säännöt ja käytänteet ovat selvillä, voidaan välttyä monelta ikävältä konfliktilta.

Hengähdystauko

Juuri kun huokaisin helpotuksesta, muistin unohtaneeni jotain. Tarkoitukseni oli lisätä tietosuoja-postaukseen muutama esimerkki. Mutta koska unohdin, olkoon tämä (tämän päivän kolmas) kirjoitus ikäänkuin alustuksena toisen tehtävän kolmannelle osuudelle (työyhteisöjen sosiaalisen median pelisäännöt), jonka kirjoitan parin päivän sisään.

Iltasanomat julkaisi eilen artikkelin tuoreen pääministerimme Twitterin käytöstä pohtien sitä, voiko Stubbin twiittailut aiheuttaa turvallisuusriskin. Toki hän ei ole ainoa poliitikko tai muu vastaava, joka on aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi EU:n komission puheenjohtaja Barroso sekä Hillary Clinton ovat löytäneet tiensä Twitteriin. Yhteistä näille on asiallisuus, politiikkahan on vakavaa asiaa, toisin kuin seuraava esimerkki.

Täysin erilainen tyyli esiintyä sosiaalisessa mediassa löytyi myös Iltasanomista: meksikolainen urheilutoimittaja Vanessa Huppenkothen. Kysymys kuuluu, missä menee ammattilaisuuden ja ammattimaisuuden raja? Voivatko hänen Instagrammissa julkaisemansa "selfiet" ja muut kuvat vaikuttaa siihen, miten häneen suhtaudutaan toimittajana? Miten taas suhtauduttaisiin esimerkiksi hänen suomalaisen kollegansa, Kaj Kunnaksen julkaisemiin puolipukeisiin kuviin? Vai onko kysymys vain sukupuolesta: naisen täytyy olla seksikäs ja tuoda sitä myös esiin jotta saisi ruutuaikaa? Mielenkiintoista, eikö totta?

Nyt vaikenen tältä päivältä. Kiitos ja anteeksi.

Tieto lisää tuskaa

Voihan tietosuoja! Minulla oli hyvä suunnitelma tätä kirjoitusta varten, mutta lukiessani tehtävänannon uudelleen, se vesittyi (kuten ulkona kuivuvat eilen pestyt mattoni). Improvisaatiota kehiin!

Jokainen johonkin palveluun kirjautunut tietää palveluiden vaativan käyttäjätunnuksen ja salasanan. Jokainen on myös tietoinen siitä, millainen on hyvä ja turvallinen salasana. Maalaisjärjellä ajatteleva tietää myös sen, ettei palveluissa saa käyttää samaa salasanaa. Vai tietääkö? Tietosuojan kannalta olisi hyvä käyttää jokaisessa eriä. Itselläni jokainen salasana on tallennuttu ainoaan paikkaan, josta niitä ei saa hakkeroitua helposti: päähäni. Mitä haittaa saman salasanan käyttämisestä on? Yhden palvelun jouduttua hyökkäyksen kohteeksi, voi sen avulla löytyä tietoa joka ohjaa toiseen palveluun, josta taas voi päätyä tietoa vääriin käsiin. Työyhteisön kannalta tämä tarkoittaa sitä, että henkilökohtaisen tilin kautta voi päätyä työyhteisön tietoturvaa koskevaa materiaalia vääriin käsiin. 

Entä jos avaan työkoneellani henkilökohtaisesta sähköpostistani liitetiedoston, joka onkin haittaohjelma? Oliko se kyseinen sähköposti niin tärkeä, että sen lukemiseen piti käyttää työaikaa? Entä ystävän Facebookissa jakama kuva, jonka tykkäämisellä haetaan huomiota jollekin taholle? Onko sosiaalisen median henkilökohtainen käyttö järkevää (ja sallittua) työajalla? Olisiko sekin voinut odottaa siihen saakka, kunnes työaika on päättynyt? Raja siitä, mikä on sallittua työajalla ja mikä ei, hämärtyy sosiaalisen median kohdalla. Kuinka moni meistä soittaisi pitkän henkilökohtaisen puhelun työajalla? Niinpä, sitä sietää miettiä. Itselläni työt ovat olleet sen luontoisia, että ei ole ollut aikaa henkilökohtaisten asioiden hoitamiseen. Enkä niitä ole työkoneella tehnyt. Minulla on ollut älypuhelin muutaman vuoden ja täytyy kyllä myöntää, että siihen on ehtinyt muodostua vahva riippuvuus. Työnkuvani on tällä hetkellä sellainen, että työpaikan tietosuoja ei vaarannu surffailemalla Internetissä. 

Pilvipalvelut, nuo työyhteisöjen pelastajat. Niin helppoa kuin jakaminen niiden kautta onkin, mikä on niiden turvallisuus? Aiheeseen liittyvässä (kurssin) luennossa tuli esille, että täytyisi kiinnittää huomiota siihen missä maassa pilvipalvelu sijaitsee. Ovatko sinne tallennetut tiedot turvassa vai käykö palvelun tarjoaja tarkistamassa, mitä on tallennettu? Viimeaikoina on mediassa ollut esillä valtioiden vakoilu, miksei siis yksittäisen organisaation tiedot kiinnostaisi vakoilevaa tahoa. Ovatko synkronointiasetukset sellaiset, ettei palveluun tallennu tietoa, joka ei sinne kuulu? Keillä kaikilla on oikeus muokata pilvipalvelun dokumentteja? Oletko vahingossa synkronoinut henkilökohtaisen tilisi työyhteisön yhteiseen tiliin? Siinäpä mietittävää. Valitettavasti monien sosiaalisen median palveluiden käyttöehdot ja tietosuojalausekkeet ovat hyvinkin vaikeaselkoisia. Kävimme siitä pienehköä keskustelua ”Koe-eläimiä etsimässä” –postauksessani, tosin vain yksittäisen kansalaisen näkökulmasta. Toki tätä samaa voi soveltaa myös työyhteisöihin. 

Kaikesta sähköisestä toiminnastamme jää jälki. Jaammeko sosiaalisessa mediassa sellaista tietoa, jota voidaan käyttää meitä vastaan työyhteisössämme? Oliko harmittomalta vaikuttavat Facebook-päivitys, joka levisi kavereille ja kavereiden kavereille sittenkään harmiton? Tässä yksi esimerkki siitä, miten voi käydä, kun hauskaksi tarkoitettu juttu onkin mauton. Tulitko vahingossa paljastaneeksesi tarkoin varjellun yrityssalaisuuden juhliessasi ylennystä? Firman syysjuhlissa otettu valokuva, jossa halasit viattomasti kilpailevan firman toimitusjohtajaa, joka on lapsuuden ystäväsi, voi antaa kuvan jostain ihan muusta. Mikä kauhuskenaario! Onko meillä tarvetta sekoittaa työyhteisöä ja henkilökohtaista elämää sosiaalisessa mediassa? Haluammeko työtovereidemme tietävän meistä kaiken? Toki työyhteisölle on hyvää mainosta, jos viihdyn työssäni ja kehun toimintaa. Mutta missä menee raja? Siihen itselläni ei ole vastausta.

---

Mielestäni ne keskustelupalstat, joita kävin kurkkaamassa, eivät sovellu niinkään työyhteisöihin, vaan yleisesti tietoturvaan ja –suojaan. Lisäksi suhtaudun hyvin kriittisesti yleisiin keskustelupalstoihin, sillä siellä joillakin ihmisillä on tavoitteena lyödä mahdollisimman läskiksi ja pilata hyvät keskustelut sekä estää toisten tiedonsaanti. Olen oman blogini lisäksi osallistunut keskusteluun Facebook-ryhmässä, josta muuten löytyy hyviä vinkkejä liittyen tietosuojaan ja -turvaan.

SoMe työelämässä

Seuraavaksi tehtävänä on yhteenveto siitä miten sosiaalista mediaa voi hyödyntää omalla alallani. Kysymys ei siis ole Facebookin henkilökohtaisesta käytöstä työaikana. Ensimmäisenä herää kysymys, mikä on omaa alaani? Historia? Taloushallinto? Projektinhallinta? Logistiikka? Minulla ei ole siihen vastausta, joten käsittelen asiaa hieman soveltaen. Kyseessä on täysin oma mielipiteeni, jonka olen luonut seikkaillessani SoMe-maailmassa. Toisena herää kysymys, miksi en ole missään vaiheessa määritellyt sosiaalista mediaa? Vaikka se lienee suurimmalle osalle tuttu, sen määritelmä on voinut jäädä etäiseksi. Se tarkoittaa sellaista verkkoympäristöä, jossa osallistujat voivat myös itse osallistua sisällöntuottamiseen pelkän vastaanottamisen sijaan. Viestintä ei siis ole yksipuoleista, vaan moninkeskeistä. Helpompi määritelmä löytyy esimerkiksi Wikipediasta, sillä olen edelleen humanisti, ja täten luultavasti määritelmäni meni päin seiniä. (Anteeksi taas Wikipedia) Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) sivuilta löytyi kiva pikku juttunen liittyen asiaan, kannattaa vilkaista.

Facebook ja Twitter eivät mielestäni sovellu työyhteisöjen käyttöön sellaisenaan. Facebook on liian henkilökohtainen, eikä moni halua sekoittaa siviili- ja työelämäänsä keskenään. Twitter taas on liian julkinen. Toki Facebookiin voi luoda työyhteisölle ryhmän, jossa sen jäsenet voivat keskustella asioista. Sinne voidaan luoda sivut myös yritykselle, projektille tai muulle vastaavalle, josta sisäpiirin ulkopuoliset ryhmään kuuluvat jäsenet saavat tietoa kyseessä olevan tahon toiminnasta. Omakohtaista kokemusta on opiskeluryhmämme (vertaistuki) ryhmästä Facebookissa, jossa keskustelemme kouluun ja opintoihin liittyvistä asioista. Lisäksi kuulun tähän kurssiin liittyvään ryhmään sekä erääseen ”asiantuntija”-ryhmään, joka liittyy aiempiin opintoihini. Facebook toimii myös mainontakanavana. Twitter on myös hyvä kanava markkinoida toimintaa. Mielestäni se tavoittaa myös laajemman yleisön verrattuna Facebookiin (jonka katson edelleenkin olevan henkilökohtaisempi). 

EU-projektien maailmassa blogit ovat usein hyvä keino kertoa sidosryhmille siitä, mitkä ovat tavoitteet ja missä ollaan nyt menossa. Valitettavasti kukaan ei ole jatkamassa näitä blogeja projektin päättyessä. Blogi on myös hyvä keino kertoa yrityksen tai muun vastaavan toiminnasta, uusista hankkeista, tuotteista ja niin edelleen. Perinteisen printtimedian sijaan yritys (tai muu vastaava) voi näin ollen itse tuottaa tietoa ja julkaista sen. Niissä yhdistyy usein mainonta normaaliin toimintaan. Usein blogi voi olla osa nettisivuja tai vaihtoehtoisesti eri palvelijan tarjoama. Koska sosiaalinen media on interaktiivista, voi tiedon vastaanottaja kommentoida tekstiä (tai mistä ikinä onkaan kyse) heti luettuaan suoraan blogin kommentointikenttään.

Nykyaikana puhutaan paljon etätyöskentelystä, joten erilaiset videoneuvottelusovellukset ja -palvelut ovat tulleet tärkeiksi. Myös ekologisuus on usein otettava huomioon ja tämä tarkoittaa käytännössä matkustelun vähentämistä ja videoneuvotteluiden pitoa. Etätyöskentelyä voidaan harjoittaa myös ryhmätyönä, sillä on olemassa erilaisia pilvipalveluita, joiden avulla materiaalin jakaminen ja muokkaus on tehty helpoksi. Samaa word-tiedostoa ei tarvitse kierrättää sähköpostilla osanottajalta toiselle, vaan jokainen voi käydä muokkaamassa kyseistä tiedostoa saman palvelun alla. Itse en ole tätä kokeillut, vaan olemme hoitaneet opiskeluun liittyvät ryhmätyöt ”livenä” tai AC-videoneuvottelun kautta, jolloin yksi meistä on toiminut kirjurina muiden kertoessa työlle tärkeitä seikkoja.

Pikkulinnut kertoivat, että on olemassa myös erilaisia projektinhallintaan liittyviä sosiaalisen median palveluita. Mainitsin muutaman nimeltä edellisessä kirjoituksessani, mutta itse en niihin ole tutustunut, joten on järkevämpää jättää ne pohdinnan ulkopuolelle, samoin kuin LinkedIn, jota käsittelin edellisessä kirjoituksessa.

Arpa on heitetty

Toinen osuus ensimmäisestä tehtävästä (yhteensä neljä kohtaa, jotka erotan jokaisen erilliseksi kirjoitukseksi, sillä haluan pitää blogipostaukseni noin sivun mittaisina) on tutustua johonkin itselle vieraaseen sosiaalisen median sovellukseen, palveluun tai toimintaympäristöön sekä opetella sen perusteet ja kertoa blogissani miten mahdollisesti voisin sitä käyttää työyhteisössä. Koska kyse on sosiaalisen median hyödyntämisestä, heitin kysymyksen Facebookiin ja tässä saamiani ehdotuksia: Tumblr, Instagram, Pinterest, Tinder, Trello, Yammer ja LinkedIn. Tavoistani poiketen linkitin edellä mainitut sovellukset Wikipediaan, sillä sieltä on helppo löytää relevantti informaatio. Pahoittelen tätä. En halunnut valita sellaista sovellusta/palvelua/toimintaympäristöä, josta ei minulle itselleni olisi hyötyä. Toki joidenkin ystävieni mielestä Tinderiin liittyminen olisi minulle hyväksi, mutta… kiitos, mutta ei kiitos. Trello ja Yammer eivät tällä hetkellä ole ajankohtaisia, joten valitsin LinkedInin (tässä linkki sivustolle). 

Pari tuntia ja olin saanut profiilini kohtalaiseen kuntoon. Rikkonainen työkokemus (tunnetaan myös nimellä pätkätyö) on äärimmäisen ärsyttävä kirjoittaa yhtään mihinkään, joten laitoin sen noin aikoina ja vain pitemmät pätkät saman työnantajan alaisena. Tässä vaiheessa meinasin heittää pyyhkeen kehään ja kirjautua Tinderiin… Olen suunnitellut liittymistä LinkedIniin jo pidemmän aikaa, mutta en ole ollut varma, enkä ole vieläkään, haluanko kaikkien ystävieni ja tuttavieni saavan tietää työkokemuksestani ja koulutuksestani. Kai tämä on sitä suomalaista vaatimattomuutta ja omaa epävarmuuttani. Käyttökokemukseni kyseiseen sovellukseen on ollut tähän asti pintapuolista selailua. Ennen kirjautumista selailin käyttäjäsopimuksen läpi ja tutustuin ehtoihin. Nyt olen päivittänyt itseni aikuisten maailmaan ja profiilini löytyy kyseisestä palvelusta. Toki joudun vielä viilaamaan ja höyläämään, mutta siellä ollaan! 

Mielestäni LinkedIn soveltuu niin yksityishenkilön, työyhteisön kuin yksittäisen yrityksen käyttöön. Henkilö voi verkostoitua sen avulla ja saada tietoa yrityksistä sekä esimerkiksi uusista uramahdollisuuksista. Yritys taas voi esimerkiksi etsiä sen avulla uusia työntekijöitä sekä asiakkaita ja mainostaa toimintaansa. Työyhteisö voi verkostoitua muiden saman alan osaajien kanssa (tai miksei täysin vastakkaisen alan!). Tästä on hyötyä useammalle osapuolelle, sillä mitä enemmän eri alojen osaajia/asiantuntijoita on jonkin tahon tiedossa, sitä nopeammin ja helpommin saadaan tietoja jostain asiasta tai ratkaisu ongelmaan. Kyseessä voi olla myös esimerkiksi uuden työntekijän tai ulkopuolisen asiantuntijat etsintä. Kyse ei ole vain paikallisesta tai kansallisesta verkostoitumisesta, sillä LinkedIn on maailmanlaajuinen ilmiö. Omien kontaktien kautta on helppo löytää uusia yhteyksiä eri aloilla toimiviin tahoihin eri puolilta maailmaa. Vaikuttaa lupaavalta ja mielenkiintoiselta.

---

Aloitin tutustumisen LinkedIniin ja samalla tämän tekstin kirjoittamisen noin kello 9 aamulla. Tätä kirjoitusta lopetellessa kello on hieman yli 13 ja olen saanut yliannostuksen kofeiinista. Aurinko paistaa, joten ulos koiran kanssa!