Kaupassa käynnin ABC

ÄVR:lle ja pienelle siskolleni.

Ostoksilla käyminen voi olla rasittavaa, varsinkin jos sinne ei pääse lähtemään yksin. Yleensä keskinäinen kätinä alkaa jo kotona siitä, milloin lähdetään ja missä käydään. Joko lähtöä joutuu odottamaan tai sitten se tapahtuu kiireellä. Kävi kummin tahansa, asia aiheuttaa harmaita hiuksia ja saa veren kiehumaan. Vaatteiden pukeminen kestää muuten yllättävän kauan. Automatkalla eripura voimistuu, kun pitäisi päättää reitistä ja siitä, missä kaikkialla täytyy käydä. Halutaan käydä siellä ja täällä katsomassa sitä ja tätä. Parkkipaikalle kaartaessa taas alkaa natina siitä, mihin auto parkkeerataan, kuka hakee kärryt ja kuka niitä saa työntää. Ja eikun ostamaan ruokaa!

Kaupan sisällä kaaos pääsee valloilleen. Ensin on kuitenkin päästävä vessaan, oli sellaista tai ei. Kuten kaikki tietävät, pienet raivokohtaukset voi saada aikaan asia kuin asia. Tarvittua tuotetta ei löydy tai se on loppu, mitään ei saa laittaa ostoskoriin, mitään ei koskaan saa ostaa tai edes katsella rauhassa. Kaikki on liian kallista. Kaupassa saa koko ajan valvoa minne kukainenkin menee. On nimittäin välttämätöntä juosta eri suuntaan ja olla koko ajan hukassa. On myös mahdollista, että tahti on yksi eteen ja kaksi taakse, ympäripyörimistä ja paluuta edelliselle hyllylle. Tämä toistuu useamman kerran. On myös muistettava kysyä kaikkea, siis ihan kaikkea, myyjiltä. Sekä pahoitettava mielensä jos vastaus ei ole mieleinen sekä kerrottava siitä muulle seurueelle.

Ostoskorin sisältöä täytyy valvoa koko ajan, jotta sinne ei ilmesty mitään tarpeetonta. On myös normaalia, että toisen tuodessa tavaran, toinen käy sen viemässä pois tai että tuote löytyy jo korista. Lähes jokaista tuotetta tuijotetaan ja hypistellään noin viiden minuutin ajan. Sitä kommentoidaan ja sen hintaa ihmetellään. Kaikki on joko liian kallista tai halpaa. Mielenkiintoisten tuotteiden luokse palataan yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka ei olisi edes aikomusta ostaa sitä. Tai tarvetta. Tärkeintä on se, että saa hypistellä ja katsella. Näyttää myös olevan tärkeää muistuttaa muita siitä, että ei koskaan saa katsoa mitään, kun aina on niin kiire. Eikä mitään saa edelleenkään ostaa, vaikka kaikki muut saavat. Ja että kuinka väärin kaikki on.

Tuttua on myös se, että koko ajan on nälkä, jano, vessahätä, kuuma, kylmä, paha olo tai vatsaa vääntää. Valitusvirsi alkaa heti autosta ulos astuttaessa ja valitusta jatkuu yleensä koko kaupassa olon ajan. Silläkään ei ole merkitystä, että kotona on juuri ennen lähtöä syöty, juotu ja käyty tarpeilla. Ongelmat eivät kuitenkaan vaikuta ostosreissun kestoon, sillä ne unohtuvat joka kerran, kun mielenkiintoinen tuote osuu näköpiiriin. Tuotteen jäädessä taakse, valitus jatkuu. Heti, kun joku muu seurueesta erehtyy pitkittämään ostosreissua pysähtymällä katsomaan jotain, vaikeudet saavuttavat lähes kuolemaan johtavat mittasuhteet ja matkaa on jatkettava. Kunnes itse huomaa jotain mielenkiintoista. Tämäkin toistetaan monta kertaa kauppareissun aikana, oli sen kesto kuinka lyhyt tahansa.

Muu seurue kulkee joko liian nopeasti tai hitaasti riippuen siitä, onko näköpiirissä jotain itselle mielenkiintoista ja mikä on oma vireystila juuri sillä hetkellä. Joko on kiire johonkin tai muilla on aina niin kauhea kiire, ettei koskaan ehdi katsoa mitään. Näistä asioista on myös muistutettava ihan koko ajan, kuten myös siitä, ettei kyseistä valittajaa huomioida. Kauppareissut ovat myös hyvää aikaa tuttujen tapaamiselle, jotka nähdessä on pysähdyttävä toviksi vaihtamaan kuulumiset. Rutiineihin kuuluu myös herneen vetäminen nenään, kun ehdotetaan matkan jatkamista. Valitusta jatkuu, aiheesta kuin aiheesta, kunnes näköpiiriin osuu jotain mielenkiintoista. Tämä toistuu useamman kerran kauppareissulla, oli se kuinka lyhyt tahansa.

Kassalla huomataan, että jotain on jäänyt ostamatta ja sitä on ihan pakko lähteä hakemaan. Tämä on jokakertainen rutiini ja sen kesto tuntuu iäisyydeltä, sillä hakija voi matkallaan kohdata tuttujaan tai muita mielenkiintoa herättäviä asioita. Mukaan lähtee, totta kai, myös paljon sellaista mitä ei olisi pitänyt ostaa ja niitä lähdetään palauttamaan. Kiukkupuuskan kanssa. Ja palautusmatkaan kestää. On myös mahdollista, että kassajonossa päätetään, että jotain on yksinkertaisesti saatava tai maailma romahtaa. Silloin sitä on lähdettävä hakemaan, oli oma vuoro seuraavana tai ei. Silläkään ei ole merkitystä, kuinka kauan on jonotettu, onko kotiin kiire tai onko takana oleva jono kuinka pitkä. Tavara on saatava.

Ostosten nosto hihnalle on yllättävän hankalaa puuhaa, jota vältetään viimeisen asti. Kyllähän sen nyt joku muu tekee. Tällä välin voi jutella kassatyöntekijän kanssa. Entäpä sitten tavaroiden pakkaaminen! Tiedättekö kuinka monella eri tavalla sen voi tehdä väärin? Kuitenkin on erittäin tärkeää, että sen tekee joku muu kuin itse, sillä tällöin on mahdollisuus nalkutukseen. Koska on tärkeää jutulle tuntemattoman kassahenkilön kanssa, ei ostosten maksaja ole tehtäviensä tasalla. Tässä vaiheessa huomaat jonon kasvaneen ja ihmisten näyttävän murhanhimoiselta. Kun maksaja on viimeinkin löytänyt oikean kortin ja saanut ostokset maksettua, on aika taistella siitä kuka kantaa ja mitä vai kuljetetaanko ostokset kärryssä.

Kun ostokset on pakattu autoon, joku palauttanut kärryt, jokainen mukanaolija saatu kyytiin ja turvavyöt kiinni, alkaa kotimatka. Se kestää iäisyyden, siltä se ainakin tuntuu, sillä natinan lisäksi täytyy käydä läpi kaikki tavatut tutut ja nähdyt asiat. Kotipihalla alkaa tappelu siitä, kuka kantaa ja mitä. Kun ostokset on viimein saatu kotiin, loppuu ostosreissulaisten mielenkiinto ja kassit jäävät siihen, mihin ne on laskettu. Ensin niistä on toki kaivettava omat aarteet, joita siirrytään ihailemaan muualle. Ruokatavarat laittaa kaappiin yleensä se, joka ensimmäisenä kyllästyy katselemaan haittoina olevia ostoskasseja.

Ensi kerralla jätän lähtemättä vapaaehtoisesti kuusikymppisten vanhempieni mukaan ruokaostoksille.

Muista. Aina. Liikenteessä.

On taas se aika vuodesta, kun lapset aloittavat kouluvuoden ja media täyttyy muistutuksista, että liikenteessä täytyy olla varovainen ja noudattaa liikennesääntöjä. Joka vuosi ihmisiä tarvitsee muistuttaa samasta itsestään selvästä asiasta, että liikenteessä täytyy olla varovainen ja noudattaa liikennesääntöjä. Asiasta, jota pitäisi noudattaa koko ajan. Kahden viikon hiljaisuuteen on ollut hyvä syy. Äitini kesäloma ja sisareni lapset, jotka ovat vuorotelleet mummolassa yökylässä. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että maailman paras ainoa täti on juossut oman kotinsa ja vanhempiensa kodin väliä lasten kanssa, sekä pyörinyt lähiympäristössä leikkipuistoissa ja Pokemon-jahdissa. Kaikkeen sitä keski-ikäinen, lapseton täti-ihminen joutuukin.

Tästä pääsenkin liikennekasvatukseen, sillä olen hyvin tarkka siitä, miten lasten tulee liikkua kaupunkialueella. Oulu on vaarallinen kaupunki pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Koska minulla ei ole ajokorttia, ovat pääsääntöiset kulkuvälineeni omat jalkani sekä polkupyöräni. Noudatan liikennesääntöjä lähes orjallisesti ja pysähdyn tai jarrutan aina risteykseen tullessani, oli minulla etuajo-oikeus tai ei. Tässä kaupungissa ei nimittäin voi luottaa siihen, että joku ei ryntää alle tai aja kylkeen. Toki syyllistyn usein jalkakäytävällä ajamiseen, mutta silloin pyrin väistämään jalankulkijoita. Oulun kaupungin sivuilta muuten löytyy kartta, jossa on merkitty kaikki ne kevyenliikenteenväylät, joilla saa ajaa pyörällä. Kannattaa vilkaista, varsinkin keskustan ja sen lähialueiden osalta.

Asun yhden keskustan vilkkaiten liikennöidyn kadun varrella ja tien toisella puolen on leikkipuisto. Vaikka risteyksessä on liikennevalot, ei se takaa sitä, että kadun yli pääsisi turvallisesti. Toissapäivänä olin ylittämässä tietä ja minulle vaihtui vihreä. Onneksi olen niitä ihmisiä, jotka eivät ylitä tietä ennen kuin ovat katsoneet että autoja ei tule ja jos tulee, varmistan että ne pysähtyvät punaisiin valoihin. Liikennevaloihin tullut auto nimittäin ei pysähtynyt, sillä kuskin huomio oli kiinnittynyt siihen, mitä vänkäri teki ja hän ajoi suoraan punaisista läpi. Samoin kävi myös muutama päivä sitten, jolloin suojatien päälle oli pysähtynyt valojono ja vastakkaiseen suuntaan ajava auto ajoi punaisista läpi. Kun läheltäpititilanteita sattuu jatkuvasti, herää kysymys, onko ajokortin saaminen liian helppoa? Eikö auton ratissa tarvitsekaan keskittyä siihen ajamiseen ja ympäristön tarkkailuun sen sijaan, että puhuu puhelimessa tai seuraa kyytiläisten tekemisiä?

Lisää esimerkkejä: Pokemon-jahti on vaarallista. Lapsi tuijottaa vain puhelinta, eikä liikennettä ja tällöin aikuisen on käytännössä talutettava hihkuva älylaiteorja tien yli. Lapset harvoin näkevät kuin sen asian, mihin ovat keskittyneet eli jos pallo menee tielle, lapsi menee automaattisesti perässä. Olimme siskonpoikani kanssa liikennevalottoman suojatien edessä, käsi kädessä, ja odotimme, että seuraavaan risteykseen valojonoon menevät autot ylittäisivät suojatien. Autoilijoilla oli niin kiire jonottamaan punaisiin valoihin, että yksi jopa pysähtyi suoraan suojatien päälle. Yhden sisarentyttären kanssa kävimme pyöräretkellä, joka meni todella hyvin. Neiti nimittäin erottaa vasemman ja oikean, tottelee pysähtymiskäskyjä, eikä ylitä tietä ennen kuin täti antaa luvan. Pahimmat ja ihmisruuhkaisimmat paikat talutimme, sillä jalankulkijat harvoin väistävät pyöräilijöitä. Kun olimme palaamassa kotiin viimeisissä liikennevaloissa, tuntematon mies kehui ja kiitti minua siitä, että olin niin tarkka tienylitysohjeistuksessa. Kaikki kun eivät ole, vaikka mukana olisikin lapsia.

Mutta kuinka hyvin lasten vanhemmat tuntevat liikennemerkit? Huonosti väittäisin, sillä lasten urheiluturnauksen aikana pysäköintikielto- ja kevyenliikenteenväylän merkki eivät herättäneet minkäänlaisia tunteita, vaan autot pysäköitiin miten sattuu ja jalkakäytäviä pitkin ajettiin. Kyse oli kuitenkin lapsiin liittyvästä tapahtumasta ja meidän aikuisten pitäisi toimia esimerkkeinä. Kyseinen pysäköintikieltomerkki on syystä paikoillaan. Kun kadun molemmin puolin on autoja pysäköitynä, ei kahden viimeisen taloyhtiön pihalle pihalle tai sieltä pois pääse isommilla autoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että myöskään hälytysajoneuvot eivät pääse kadun perälle. Kaksisuuntainen liikenne ei myöskään ole tällöin mahdollinen. Vaikka useampi ihminen oli soittanut väärin parkkeeratuista autoista hälytyskeskukseen, ei kukaan tullut paikalle. Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun näin tapahtuu.

 

Isääni lainaten: jos noudattaisin liikennesääntöjä, joutuisin jatkuvasti vaaratilanteisiin. Siksi olen erityisen varovainen, varsinkin liikkuessani lasten kanssa. Ja kyllä, seison punaisissa valoissa ja odotan vaihtumista, vaikka muuta liikennettä ei olisi näköpiirissä. Henkiriepuni kun on minulle tärkein asia maailmassa. Luulisi muiden hengen vaarantamisen olevan niin paha asia, että sen välttäminen olisi kaikille itsestäänselvyys. Niin selvä asia, että niitä liikennesääntöjä myös noudatettasiin ja oltaisiin varovaisia, huomioitaisiin myös muus liikkujat koosta ja kulkuvälineestä riippumatta. On hieman ristiriitaista opettaa lapsille sellaista, mitä ei itse noudata ja näyttää vielä huonoa esimerkkiä.