Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Facebook. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Facebook. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Revitäänkö hermosta?

Välillä on hyvä palata siihen, mistä kaikki alkoi. Tässä tapauksessa sosiaaliseen mediaan, joka on viimeaikoina alkanut repimään hermoja tavallista enemmän, sillä haluan edelleenkin valita itse ne asiat, jotka minun mielestäni ovat relevantteja ja mielenkiintoisia. Ihan kuin kuulostaisin rikkinäiseltä levyltä.

Hermoja repii, koska ne pirun mainokset ja tykkäysehdotukset näyttävät olevan Facebookille se tärkein sisältö. Toki se on ymmärrettävää, sillä mainostajat tietävät rahaa ja raha pyörittää maailmaa. Tiedättekö kuinka monta tykättävää asiaa tai irrelevanttia mainosta voi aikajanalle päivän aikana lässähtää? Oletteko kiinnittäneet niihin huomiota? Olen alkanut piilottamaan ehdotuksia ja mainoksia, mutta se vaikuttaa loputtomalta tehtävältä, vaikka kävin mainosasetuksissa poistamassa kaikki ne intressit, joita minulla Facebookin mukaan on ja joiden perusteella minulle esitetään mainoksia. Kun saan yhden piilotettua, niin toinen ilmestyy, ihan kuin ne kuuluisat sienet sateella. Usein mainosten näyttämisen perusteena on tietty ikäryhmä ja maa-alue, jolle mainostaja tahtoo kohdistaa mainoksensa. Instagramissa mainoksia on onneksi vähemmän, mutta nekin vähät joutuu piilottamaan kahdesti, kerran molemmalla älyvempeleellä.

Toinen ongelma on se, että Facebookissa päivitykset eivät näy ja niitä ei saa näkymään pelkästään kronologisessa järjestyksessä älylaittella. Kun päivitykset näkyvät reaaliaikaisesti aikajärjestyksessä, voi varmistaa, että esimerkiksi jokin mahdollisesti kiinnostava tapahtuma ei jää huomioimatta tai se ei näy omalla aikajanalla vasta päiviä jälkikäteen. Vaikka katsoisi ”viimeisimmät julkaisut”, ei sekään tarkoita, että saisin näkyville asiat kronologisesti. Myös selaimessa Facebook tarjoaa automaationa suosituimpia julkaisuja, mutta sen saa onneksi vaihdettu viimeisimmiksi. Historiaa opiskelleena minulle saattaa olla kehittynyt pienehkö pakkomielle oikea-aikaisuuteen. Yksi hyvä syy kronologian puolustamiseen on kriisitilanteet. Esimerkiksi terroristi-iskujen aikaan Twitter on ollut korvaamaton apu uutisten seuraamisessa, sillä olen luonut sinne itselleni listan suurimmista uutistoimistoista. Toki Twitterissäkin on ongelmansa, ne vain eivät ole tärkeitä tämän vuodatuksen kannalta.

Facebook on myös näyttänyt ottaneen tavoitteeksi korostaa ihmisten tykkäyksiä, heidän kommentointejaan muiden päivityksissä sekä kaverihyväksymisiä normaalien päivitysten sijaan. Miksi minä haluaisin tietää, että joku kaverini on tykännyt minulle täysin tuntemattoman ihmisen päivityksestä tai mitä hän siihen on kommentoinut? Mikä logiikka siinä on? Miten Esterin naimisiinmenon tai hänen lapsensa syntymän pitäisi hetkauttaa minun maailmaani? Tämän saisi estettyä, jos ihmiset tiukentaisivat omia yksityisasetuksiaan. Vaikka jokainen ihminen olisikin kuuden linkin päässä toisesta, ei se tarkoita sitä, että he haluaisivat välttämättä tutustua toisiinsa tai että kavereiden tykkäämät autojulkaisut saisivat minut ajamaan ajokortin ja hankkimaan auton. En myöskään ole kiinnostunut ventovieraiden ihmisten profiili- tai taustakuvien päivityksistä tai heidän tykkäyksistään, joista kaverini on tykännyt.

Ovatko nämä niitä kuuluisia ensimmäisen maailman ongelmia? Vai kenties infotulvaa? Kärttyisen tädin henkilökohtaisia ärsytyksen aiheita? Vai kaikkea edellä mainittuja? Oli miten oli, olen kyllästynyt piilottamaan julkaisuja, tykkäyksiä ja mainoksia. Sen sijaan toivoisin ihmisiltä lisää päivityksiä. Itse käytän Facebookia vain ja ainoastaan siksi, että voisin pitää yhteyttä ihmisiin ja että tietäisin mitä heille kuuluu. Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa itseään siitä, että minähän en kerro mitä minulle oikeasti kuuluu, sen saa selville vain kysymällä.

Huh. Helpottipa tai sitten ei. Pahoittelen jatkuvia Instagram-jakojani Facebookissa ja Twitterissä, se vaan on niin helppoa jakaa sama kuva joka kanavassa. Seuraavana julkaisen Instagramin kautta ärsyttävän kuvan juuri leipomastani omenapiirakasta jäätelön kera. Ja kahvin, ei unohdeta sitä kahvia.














perjantai 17. lokakuuta 2014

Hyvien asioiden puolesta huonoja asioita vastaan

Minun piti kirjoittaa tämä postaus jo viikko sitten lauantaina, mutta maailman tärkein syy esti: päivä viisivuotiaan siskontyttöni kanssa, jonka varastin vanhempieni luota (...jonne ikään kuin eksyin päivälenkillä pyykkikassini kanssa). Kyseinen päivä oli kansainvälinen tyttöjen päivä, joten tämän postauksen aihe on SoMen käyttö hyvään, esimerkiksi tietoon tyttöjen päivästä. Miksi? Koska olen tyttö, korkeakoulutettu sellainen. Olen syntynyt maahan, jossa naisilla on oikeuksia ja mahdollisuuksia, lupa käydä koulua. 

Voisin kirjoittaa siitä, miksi tyttöjen ja naisten esiinnostaminen on mielestäni tärkeää ja miksi naisten on tärkeää kouluttautua, mutta koska tämä blogi käsittelee ensisijaisesti sosiaalista mediaa eikä henkilökohtaisia mielipiteitäni ja uskomuksiani, keskityn sosiaalisen median hyödyntämiseen voittoatavoittelemattomien (eli non-profit) organisaatioden toiminnassa. Jos minulla on huomenna aikaa ja virtaa, kirjoitan henkilökohtaisista mielipiteistäni ja uskomuksistani liittyen asiaan - sinne toiseen blogiin, minne ne kuuluvat. Koska nonprofit organisaatioden kirjo on laaja (kunnallispalveluista hyväntekeväisyyten ja urheiluseuratoiminnasta taidesäätiöihin), keskityn lähinnä kehitysyhteistyöhön tai miksi sitä kukainenkin tahtoo kutsua.

Myös nonprofit-organisaatiot tarvitsevaa rahaa, sillä ne usein toimivat pitkälti vapaaehtoisvoimin ja esimerkiksi julkisen avustuksen avulla ja/tai lahjoitusvaroin. Ja saadakseen rahaa niin itse toimintaansa kuin toimintansa kohteille, niiden on tehtävä toimintansa ja ajamiaan asioita sekä arvojaan tunnetuksi. Mikä tahansa keino ei siihen kuitenkaan käy, sillä toiminnan on oltava eettistä, laillista ja hyvien tapojen mukaista. Miksi kukaan hyvä ihminen antaisi rahojaan pahaan toimintaan? Toiminnan on oltava myös läpinäkyvää, yhteistyötahojen on oltava sellaisia, että muut sidosryhmät ja niin edelleen katsovan toiminnan olevan tarkoituksen mukaista. Jotta toiminta, ajetut asiat ja arvot saisivat tunnettuutta, niitä täytyy mainostaa. Mainostaminen taas syö organisaation ennestään niukkoja rahavaroja. Mainonta saatetaan nähdä myös negatiivisena ilmiönä muun muassa sen kaupallisuuden vuoksi, sekä koska sen katsotaan synnyttävän turhaa kilpailua, näin esimerkkeinä.

Sosiaalinen media on äärimmäisen hyvä keino tehdä omaa toimintaansa tunnetuksi tai lisätä sitä, sillä se tavoittaa yhdellä "enterin" painalluksella ihmiset ympäri maailmaa. Niin hyvässä kuin pahassa. Toki siinä, mitä sosiaalisessa mediassa julkaisee täytyy olla äärimmäisen tarkkana, varsinkin jos on kyse paljon keskustelua aiheuttavista asioista. Sosiaalisen median käytölle on hyvä luoda pelisäännöt, vilkaise vaikka asiaan liittyvää postaustani. Myös uusien kampanjoiden lanseeraaminen tavoittaa suuremman yleisön, kuin "vanhanaikaiset" mediat tekisivät. Sosiaalinen media on myös interaktiivista eli me käyttäjät emme vain ota vastaan tietoa, vaan myös luomme sitä sekä jaamme sitä eteenpäin. Näin myös kynnys osallistua toimintaan madaltuu. Lisäksi toimintaan voi osallistua myös nuoria, koska sosiaalinen media on heille jokapäiväistä aktiivisuutta. Asia jota emme usein huomioi on, että käyttäessämme sosiaalista mediaa esimerkiksi päivittäiseen viestimiseen ystävien kanssa, saatamme huomaamattamme törmätä tietoon, jota emme ilman sosiaalista mediaa etsisi!

Moni nonprofit organisaatio toimii aktiivisena niin Facebookissa kuin Twitterissä, luultavasti myös muissa sosiaalisen median kanavissa, mutta nämä kaksi ovat ne, joita itse käytän. Esimerkiksi Amnesty International, Yhdistyneet Kansakunnat ja Plan ovat aktiivisia, viimeksi mainitun paikallisjärjestöt (maakohtaiset) ovat myös SoMessa omina yksikköinään. Olen myös katsonut kampanjavideoita (muun muassa Planin "It's a Girl Thing" ja YK:n #HeForShe videot kannattaa käydä kurkkaamassa) YouTubesta. Twitterissä hashtag, eli suomalaisittain RISUAITA, on äärimmäisen kätevä ja nopea tapa löytää tietoa jostain itseä kiinnostavasta asiasta, osallistua keskusteluun, osoittaa tukeaan tai tuoda oma mielipiteensä ilmi. Yhtenä esimerkkinä myös Plan Norge, joka käytti todella äärimmäistä keinoa lapsiavioliittoja vastaan perustamalla blogin, jota kirjoitti 12-vuotias norjalaistyttö, joka oli menossa naimisiin 37-vuotiaan miehen kanssa. Vaikka kyseessä oli kuviteellinen tilanne, voimme jokainen miettiä tahollamme, monenko tytön todellisuutta se on. Mielenkiintoista, miten he käyttivät nuorten suosimaa kanavaa, sosiaalinen media ja blogi, kertomaan noin rankasta asiasta. Tempaus sai kuitenkin paljon huomiota, myös Norjan ulkopuolella, minkä voisi katsoa tarkoittavan sitä, että kampanja onnistui.

Olemme kärkkäitä puolustamaan meille kuuluvia oikeuksia, kun ne koskevat meitä itseämme, vapauksiamme ja oikeuksiamme, kuten #viskigate on osoittanut. Onneksi maailmasta löytyy myös heitä, jotka ovat valmiita tekemään sen myös tuntemattomien ja kenties mielestämme mitättömien ihmisten puolesta ja hyväksi.

Linkkejä:
Suomen UN Women
#HeForShe
Plan Suomi
Plan International (#bcIamGirl)

P.S. Kaikki non-profit organisaatioihin yleisesti liittyvä tieto löytyy pääni sisältä ja on alunperin lähtöisin teoksesta "Nonprofit-organisaatioiden markkinointi" (Pirjo Vuokko. Sanoma Pro Oy, 2010). Sosiaaliseen mediaan liittyvä löpinä on täysin peräisin yhdestä aivosolustani. Postauksen otsikko ei ole omakeksimäni, vaan kunnia kuuluu jollekkin muulle. Kiitos hänelle, jos tähän blogiin eksyy.

lauantai 23. elokuuta 2014

Facebook opiskeluryhmän yhteydenpidossa

Hiphei! Viimeistä osuutta ryhmätyöstä viedään! Allekirjoittanut on ollut tämän viikon "pikalomalla" Helsingissä (ma-to), josta matka jatkui torstaiaamuna autolla Jyväskylään yöksi ja perjantaina Jyväskylästä Ouluun, joten oma osuus jäi viimetipalle... Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, otimme käsittelyyn Facebookin. Keskityimme siihen, miten sitä voidaan hyödyntää jonkin ryhmän tarkoitukseen, lähinnä viestinnässä.

Monimuoto-opiskelussa on tärkeää, että on jokin viestintäkanava, jota käyttää koulun verkon ollessa pois toiminnasta. Jos koulun sähköpostiosoitteet eivät toimi, ei niiden kautta voi ilmoittaa esimerkiksi luentojen peruuntumisesta. Facebookin kautta tiedotus toimii nopeasti. Samoin on, jos AC-luokan osoite on hukassa tai tarvitsee pikaisen vastauksen kysymykseen. Moni epäselvyyttä aiheuttanut asia on myös selvinnyt, kuten kurssien suoritusmerkinnät. Meillä luotu ryhmä ei siis ole vain pelkkää opiskelua, vaan yleensäkin vertaistukea. Kyse on myös salaisesta ryhmästä, johon hyväksytään vain luokkamme jäsenet tai tarpeen mukaan meille tarkoitettuja kursseja suorittava henkilö. Meidän ryhmällämme ”Facebook-ryhmittyminen” on toiminut hyvin.

Itseäni mietityttää (edelleenkin) se, voidaanko johonkin ryhmään kuuluvia ihmisiä velvoittaa luomaan tunnukset esimerkiksi Facobookiin, jotta hän ei jäisi juttujen ulkopuolelle ja saisi tiedotusta kuten muutkin. Jos henkilö ei jostain syystä suostu liittymään Facebookiin tai ryhmään, ovatko muut velvoitettuja kertomaan ryhmässä keskusteltavista asioista tai päätöksistä, joita ryhmässä tehdään? Kaikille on kuitenkin ilmoitettu asiasta ja ryhmää on pidetty aika ajoin ”vähemmän salaisena” juuri siitä syystä, että se olisi löydettävissä. Kyse ei ole mistään salaseurasta tai vastaavasta, mutta se voi tuntua tällaiselta, jos on itse ulkopuolella.

Vaikka suunnitelmamme toteutus on nyt tässä, oppimistehtävä 4:n kuuluu myös toisen ryhmän tuotoksen arvioiminen ja sen julkaiseminen omassa blogissa sekä opetusvideo omasta tuotoksesta. Ryhmämme tekee arvioinnin yksilöinä omiin blogeihinsa, mutta videot julkaisemme jokaisesta osuudesta ryhmäblogin yhteispostauksessa piakkoin. Tulossa on myös tietoa ryhmäblogin jatkosta, kunhan pääsemme neuvotteluyhteyteen! Pysy siis linjoilla, jos aihe kiinnostaa.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Touché?

Kuvittelin, että jalkapallon mm-kisojen loputtua saisin jonkin sortin inspiraation kouluhommiin. Olin niin väärässä. Ensin iski aikainen keski-iänkriisi (syntymäpäivä) ja sitten kuuden päivän ukkoskuurot, joiden aikana istuin lähinnä sohvalla – tärisevä koira kainalossa. En edelleenkään voi ymmärtää, miten kukaan voi nauttia kesästä. On kuuma ja räkä valuu (siitepölyallergia, lääkitys taisi taas pettää), niskat ovat tuulettimen takia jumissa ja koirakin kärsii. Olen miettinyt tätä kirjoitusta jo pitemmän aikaa, mutta kesäangstini on estänyt siihen tarttumisen. Aihe liittyy meneillään olevaan kurssiin, mutta ei varsinaisesti ole osa mitään tehtävää. Kaikki sai alkunsa siitä, kun rakas opiskelutoverini linkkasi tämän verkkopedagogiikan (ja niin edelleen) FB-ryhmän sivuille. Ah, SoMe-kritiikkiä kehiin! Ehkä myös itsekritiikkiä. 

Mitä tulee itseeni, haluan olla se, joka ilmoittaa kaikki minuun liittyvät asiat. Miksi? Koska haluan kontrolloida sitä, mitä ihmiset saavat minusta tietää. Haluan myös itse kertoa asioistani, mieluiten henkilökohtaisesti nokatusten. Sosiaalisen median myötä keskusteluaiheet ovat vähentyneet, sillä kaikki tieto on jo julkaistu –Facebookissa. Minua ainakin ärsyttää, jos olen kertomassa jotain ja joku kertoo lukeneensa sen jo. Toki saatan siihen itsekin sortua. Vaikka Facebook onkin loistava ”joukkotiedotusväline”, onko se sitä, mitä sosiaalisuudelta haluamme? Kerätä tykkäyksiä ja jakaa elämäämme julkisesti? Sosiaalisen median ongelma on myös väärinymmärtämisen helppous. Mitä tahansa kirjoitat, joku ottaa aina nokkiinsa. Kirjoituksessa ei välity äänensävy tai pilke/kyynel silmäkulmassa, vaikka löisit perään kuinka monta hymiötä. Tästä näkökulmasta sosiaalisesta mediasta tulee helposti joukkoteurastusväline, joka antaa väärän kuvan asioista. 

Kuten tämän alkuvoimana oleva kirjoitus sanoo, jokaisen täytyisi itse saada ilmoittaa asioistaan, mielestäni myös siinä tapauksessa että ne asiat ovat mitättömän pieniä. Kaikki eivät halua ilmoittaa elämänmuutoksista tai muista vastaavista julkisesti. Monella myös on sellaisia Facebook-tuttavuuksia, joiden kanssa ei olla niin läheisiä, että haluttaisiin jakaa kaikki asiat. Harmittomalta tuntuva onnittelu voi olla haitaksi. Mitä jos henkilö, jota onnittelet raskauden johdosta, ei olekaan syystä tai toisesta kertonut siitä esimerkiksi työnantajalleen? Millaista haittaa aiheutat? Asia voidaan kääntää myös nurinpäin: mitä haluamme tietää ystäviemme elämästä sosiaalisen median kautta? Itseäni välillä loukkaa se, että ”joudun” lukemaan ystäviksi lukemieni ihmisten asioista sosiaalisesta mediasta. Toki ymmärrän kuinka helppoa on tiedottaa kerralla suuremmalle yleisölle. Olisi mukavampaa tavata ja vaihtaa muutenkin kuulumisia. Aikuisuus tuo valitettavasti mukanaan myös aikuisten velvollisuudet, jolloin ystävien kanssa tapaamiselle ei tahdo löytyä aikaa. Onneksi parhaimmat ja rakkaimmat käyttävät vielä vanhanaikaisia menetelmiä, puhelinta ja sähköpostia. 

Ehkä meidän kaikkien tulisi miettiä asiaa. Myös minun. Päivityksemme ja kommenttimme voidaan tulkita niin monella eri tapaa, kuin on vastaanottajia. Kannattaa myös miettiä sitä, mitä haluaa itsestään tuoda julki. Sosiaalisessa mediassa olevat ”ystävämme” ovat niin erilaisista yhteyksistä tuttuja, ettei kaikkien kanssa voida jakaa kaikkea. Toki myös minä voisin heittäytyä rehelliseksi (julkisesti) ja kirjoittaa aivan kaikesta suoraan. Esimerkiksi siitä, miltä tuntuu olla 35-vuotias lapseton vanhapiikatäti, joka elää koiransa kanssa pienessä kaupunkiyksiössä opiskelijabudjetilla ja miltä tästä näkökulmasta tuntuu lukea perheellisten (ja ehkä myös itseäni nuorempien) valituksia, onnenhehkutuksia ja niin edelleen, mutta palvelisiko se ketään? Ei. Siksi keskityn persoonani toiseen puoleen, siihen energiseen sähköjänikseen. Tai ainakin yritän.

Touché.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

SoMe työelämässä

Seuraavaksi tehtävänä on yhteenveto siitä miten sosiaalista mediaa voi hyödyntää omalla alallani. Kysymys ei siis ole Facebookin henkilökohtaisesta käytöstä työaikana. Ensimmäisenä herää kysymys, mikä on omaa alaani? Historia? Taloushallinto? Projektinhallinta? Logistiikka? Minulla ei ole siihen vastausta, joten käsittelen asiaa hieman soveltaen. Kyseessä on täysin oma mielipiteeni, jonka olen luonut seikkaillessani SoMe-maailmassa. Toisena herää kysymys, miksi en ole missään vaiheessa määritellyt sosiaalista mediaa? Vaikka se lienee suurimmalle osalle tuttu, sen määritelmä on voinut jäädä etäiseksi. Se tarkoittaa sellaista verkkoympäristöä, jossa osallistujat voivat myös itse osallistua sisällöntuottamiseen pelkän vastaanottamisen sijaan. Viestintä ei siis ole yksipuoleista, vaan moninkeskeistä. Helpompi määritelmä löytyy esimerkiksi Wikipediasta, sillä olen edelleen humanisti, ja täten luultavasti määritelmäni meni päin seiniä. (Anteeksi taas Wikipedia) Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) sivuilta löytyi kiva pikku juttunen liittyen asiaan, kannattaa vilkaista.

Facebook ja Twitter eivät mielestäni sovellu työyhteisöjen käyttöön sellaisenaan. Facebook on liian henkilökohtainen, eikä moni halua sekoittaa siviili- ja työelämäänsä keskenään. Twitter taas on liian julkinen. Toki Facebookiin voi luoda työyhteisölle ryhmän, jossa sen jäsenet voivat keskustella asioista. Sinne voidaan luoda sivut myös yritykselle, projektille tai muulle vastaavalle, josta sisäpiirin ulkopuoliset ryhmään kuuluvat jäsenet saavat tietoa kyseessä olevan tahon toiminnasta. Omakohtaista kokemusta on opiskeluryhmämme (vertaistuki) ryhmästä Facebookissa, jossa keskustelemme kouluun ja opintoihin liittyvistä asioista. Lisäksi kuulun tähän kurssiin liittyvään ryhmään sekä erääseen ”asiantuntija”-ryhmään, joka liittyy aiempiin opintoihini. Facebook toimii myös mainontakanavana. Twitter on myös hyvä kanava markkinoida toimintaa. Mielestäni se tavoittaa myös laajemman yleisön verrattuna Facebookiin (jonka katson edelleenkin olevan henkilökohtaisempi). 

EU-projektien maailmassa blogit ovat usein hyvä keino kertoa sidosryhmille siitä, mitkä ovat tavoitteet ja missä ollaan nyt menossa. Valitettavasti kukaan ei ole jatkamassa näitä blogeja projektin päättyessä. Blogi on myös hyvä keino kertoa yrityksen tai muun vastaavan toiminnasta, uusista hankkeista, tuotteista ja niin edelleen. Perinteisen printtimedian sijaan yritys (tai muu vastaava) voi näin ollen itse tuottaa tietoa ja julkaista sen. Niissä yhdistyy usein mainonta normaaliin toimintaan. Usein blogi voi olla osa nettisivuja tai vaihtoehtoisesti eri palvelijan tarjoama. Koska sosiaalinen media on interaktiivista, voi tiedon vastaanottaja kommentoida tekstiä (tai mistä ikinä onkaan kyse) heti luettuaan suoraan blogin kommentointikenttään.

Nykyaikana puhutaan paljon etätyöskentelystä, joten erilaiset videoneuvottelusovellukset ja -palvelut ovat tulleet tärkeiksi. Myös ekologisuus on usein otettava huomioon ja tämä tarkoittaa käytännössä matkustelun vähentämistä ja videoneuvotteluiden pitoa. Etätyöskentelyä voidaan harjoittaa myös ryhmätyönä, sillä on olemassa erilaisia pilvipalveluita, joiden avulla materiaalin jakaminen ja muokkaus on tehty helpoksi. Samaa word-tiedostoa ei tarvitse kierrättää sähköpostilla osanottajalta toiselle, vaan jokainen voi käydä muokkaamassa kyseistä tiedostoa saman palvelun alla. Itse en ole tätä kokeillut, vaan olemme hoitaneet opiskeluun liittyvät ryhmätyöt ”livenä” tai AC-videoneuvottelun kautta, jolloin yksi meistä on toiminut kirjurina muiden kertoessa työlle tärkeitä seikkoja.

Pikkulinnut kertoivat, että on olemassa myös erilaisia projektinhallintaan liittyviä sosiaalisen median palveluita. Mainitsin muutaman nimeltä edellisessä kirjoituksessani, mutta itse en niihin ole tutustunut, joten on järkevämpää jättää ne pohdinnan ulkopuolelle, samoin kuin LinkedIn, jota käsittelin edellisessä kirjoituksessa.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Lara SoMeilee

Minulla on meneillään ensimmäinen viikko kahden viikon kesälomastani. Tai noh, niin kesäloma kun opiskelijalla, joka on haalinut itselleen seitsemän kesäkurssia, voi olla. Tämän kertainen tehtävänanto kuuluu seuraavasti: ”Kirjoita blogiisi kolmesta sinulle tutuimmasta sosiaalisen median sovelluksesta tai ympäristöstä. Miten käytät niitä itse tai miten olet tietosi niistä saanut? Millaisia esimerkkejä niiden käytöstä sinulla on tai mitä keksit?” Apua! Ei oikeasti. Valinta on helppo, sillä käytän paljon (liika) aikaa Facebookissa ja Twitterissä (ovat aina auki, kun kone on auki). Kolmanneksi valitsen Bloggerin, sillä (öhöm) en näiden kolmen lisäksi harrasta muuta SoMeilua. Vielä… 

Facebookiin ja Twitteriin minut ajoi sosiaalinen paine. Tarina taitaa olla monelle tuttu: koska joku ystävätoverikaveri suositteli tai kysyi miksi en käytä kyseistä palvelua. Blogia aloin pitämään huvikseni? Aika tuntui otolliselta ja haluan pitää yllä (huonoa) englanninkielentaitoani. Kirjoitan niin minua ärsyttävistä asioista kuin lukemistani kirjoista. En oleta kenenkään lukevan vuodatuksiani, ja vaikka joku lukisikin, en keskustelu blogistani kuin sinne jätettyjen kommenttien kautta. Onneksi niitä kommentteja ei ole näkynyt. Toki kyseinen vuodatuskanava on hyvin sensuroitu versio siitä, mitä pääni sisällä oikeasti liikkuu. Samoin ovat (yleensä) Facebook- ja Twitter -päivitykseni. Ne eivät kerro minusta kuin sensuroidun, ehkä tunteettoman puolen. 

Facebook on minulle keino pitää yhteyttää niihin ihmisiin, joita en tapaa usein tai jotka asuvat toisella paikkakunnalla. Minulla on vain muutama sellainen Facebook-ystävä, jota en henkilökohtaisesti tunne tai ole koskaan tavannut ja jonka olen tavannut sosiaalisen median kautta. Päivitykseni liittyvät usein ihan arkisiin asioihin, kuten ruuanlaittoon, siskonlasten hauskoihin lausahduksiin tai kiukuttelevaan lemmikkiini. Viimeisin päivitys kuuluu näin: ”Ohan tuolla ulkona ällökuuma. Täytynee vaihtaa huppari ja pitkät housut shortseihin ja tpaitaan. Ja ehkä tennaritkin flippareihin, sitä voi kyllä vielä miettiä. Piposta en vielä luovu, muuten oon blondi elokuussa.” Eli ei mitään järkevää. Opiskeluryhmällämme on myös oma Facebook-ryhmä (suljettu), jossa voimme harjoittaa vertaistukea ja johon laitamme ylös tärkeät päivämäärät, AC-osoitteet ja niin edelleen. Henkilökohtaisesti vihaan Facebook-mainontaa, enkä juuri seuraa ihmisten tykkäämisiä tai sovelluksen minulle kohdistamia mainoksia. Yrityksille se tosin voi olla helppo keino mainostaa toimintaansa. Koen myös Facebookin kaveripyyntökäytännön ahdistavaksi, sillä usein joutuu selittelemään miksi ei hyväksy jotain mutta hyväksyy toisen. 

Twitter on huomattavasti helppokäyttöisempi ja mielenkiintoisempi kuin Facebook. Ja koska käyttäjä voi itse päättää ketä seuraa, pystyy välttämään mainonnan. Se ei myöskään ole niin henkilökohtainen sovellus, kuin Facebook. Sen avulla saa nopeasti tietoa asioista, jos seuraa oikeita tahoja. …jos Twitter on kaatunut tai ruuhkautunut, on maailmalla tapahtunut jotain. Seuraan useaa julkisuuden henkilöä: muusikoita, poliitikkoja, urheilijoita ja näyttelijöitä. Osa heistä päivittää henkilökohtaisia asioita, osa työhön liittyvää. Toki seuraan myös tavallisia ihmisiä. Koska Twitterissä ei tarvitse hyväksyä kaveripyyntöjä, vaan seurattavat ihmiset tai muut vastaavat voi itse valita, ei siellä tarvitse selitellä kenellekään sitä, miksi ei hyväksy toista osapuolta ”kaverikseen”. Twitter on myös tästä syystä hyvä keino löytää myös uusia tuttavuuksia. Toki se tuttavuus rajoittuu usein pelkästään sosiaaliseen mediaan. Omat päivitykseni ovat usein samankaltaisia molemmissa edellä mainitussa sovelluksessa. Viimeisin Twitter-päivitys on eiliseltä: ”My new gym shoes don't make me happy anymore :C” (Liittyen kellarikoppilöytöön tuossa kivenheiton päässä) 

Summa summarum: Facebookin avulla pidän yhteyttä ihmisiin, blogissani purkaudun ja Twitterissä stalkkaan julkkiksia.