Uusia tuulia ja vanhoja kujeita

Maha täynnä tänään leipastua ruisleipää ja jalat pöydällä. Pää täynnä Juhannussuunnitelmia tai paremminkin odotusta päästä mökille saunomaan. Puusaunaa kun ei voita mikään. Pää on myös täynnä kirjoitusstressiä. Tekee mieli kirjoittaa, mutta aiheita ei tahdo löytyä ja kun olen päättänyt rajoittaa tämän blogin koskemaan sosiaalista mediaa, aion siinä myös pysyä. Se on todella vaikeaa, sillä saan ideat joko nukkumaan mennessä tai muussa tilanteessa, jossa ei ole tietokonetta lähettyvillä.

Sosiaalinen media on koukuttavaa ja sen parissa voi viettää aikaa tuntikausia. Mutta tiedättekö mikä on vielä koukuttavampaa? Iltasanomien SuperSää! Kyllä, olen täysin tosissani. Kesäaikaan on ukkosta ilmassa ja allekirjoittaneen rakkikoira pelkää pauketta. On siis hyvä tietää, milloin mahdollinen ukkoskuuro iskee kotikaupunkiin, jotta tietää pikakäyttää eläimen ulkona. Muussa tapauksessa saattaa tapahtua mittava pisuvahinko ja allekirjoittanut joutuu luutuamaan. Asensin kyseisen sovelluksen puhelimeeni viime kesänä ja sitä tulee katsottua aika tiheään... tällä hetkellä johtuen sateesta. Joku nimittäin odottaa pääsevänsä mattopyykille, minkä edellytyksenä on pitempi aurinkoinen jakso. Olen myös keksinyt itselleni uuden harrastuksen: vesisateessa pyöräily. Rakastan vesisadetta ja vihaan pyöräilyä, joten niiden yhdistäminen lieventää hieman jälkimmäistä.

Toinen mielenkiintoinen on juuri julkaistu 112 Suomi -sovellus hätäpuheluiden paikannukseen. Mietin jo sen asentamista puhelimeeni, mutta kun miettii tilanteita, joissa voisin apua tarvita... joko tipun kaivoon, poltan saunan tai lyön puun sijaan itseäni kirveellä. Mökillä ja selvinpäin. Tiedän myös mökkimme osoitteen. Vakavasti ottaen ei olisi yhtään huonompi idea, varsinkaan nyt kun olen alkanut pyöräilemään ja minun suunnistustaidot eivät aina ole kummoiset. Mitä tahansa voi tapahtua: voin kaatua, törmätä johonkin, eksyä, pyöräni voi hajota ja niin edelleen. Vieraalla alueella voi olla vaikea tietää tarkkaa sijaintiaan. Olen sen verran laistanut säännöstäni "ei puhelinta mukaan lenkille", että se on kuitenkin mukana pyöräillessä. Eilen katkesi takajarruvaijeri, joten ehkä on hyvä, että puhelin todellakin on mukana... 

Toisaalta itseäni ärsyttää se, että puhelimesta on tullut muuta kuin pelkkä puhelin ja se lisää riippuvuutta. Puhelimen on oltava koko ajan ulottuvilla. Se on myös portti sosiaaliseen mediaan ja sähköposteihin. Siinä on myös kamera. Voi apua! Mihin soppaan sitä on itsensä tunkenut. Onneksi Juhannus alkaa ja pääsee hetkeksi mökille touhuamaan. Kuuluvuutta on, mutta sähköjä ei. Internet-surffailun täytyy pysyä sen rajoissa, että akku riittää soittamiseen. Oikeastaan se on rentouttavaa, mutta toisaalta aika ahdistavaa tällaiselle SoMe-riippuvaiselle. Mutta kun on tarpeeksi tekemistä...

Hyvää kesää ja Juhannusta kaikille, älkää tapelko ja olkaa varovaisia!

Tiedätkö mitä lapsesi tekee SoMessa?

No niin. Nyt se on viimein tapahtunut. Olen sukulaislasten kaveri SoMessa, tällä hetkellä tosin vain Instagramissa. Tämä tarkoittaa sitä, että täytyy tarkemmin vahtia mitä sinne postaa. Onneks kyseiset mukelot tietävät tasan tarkkaan, millainen heidän haltijakummitätinsä todellisuudessa on (ärsyttävän rakastettava, joka pakottaa kerran vuodessa elokuviin katsomaan itse valitsemansa elokuvan, johon ei kehtaa mennä ilman kakaroita). Sysäyksenä oli elokuvareissu haltijakummityttöni kanssa tuossa jokin tovi sitten. Aiemmasta postauksestani Kuinka koukuttaa oma älylaiteorja löytyy mistä kaikki sai alkunsa. Tällä kertaa ME olimme ne, jotka kaivoivat puhelimet esiin. Neiti halusi leikkiä uudella puhelimellani ja luultavasti tykkäsi kaikkien seuraamieni tilien kuvista. Todella reilua... Opin tosin häneltä, miten kuvista voi tykätä nopeammin. Nyt olemme seuraamme toisiamme Instassa, eli minä kyttään, miten mukelot kommentoivat toistensa kuvia. 

Lapset osaavat olla todella julmia aikuisten selän takana. Jos minä kommentoisin samalla kirjainten painoilla (?) tai kommentoisin yhtä tylysti ystävieni julkaisuja, saisin joko a) turpajuhlat (kuvainnollisesti) tai b) ystäväni eivät enää olisi ystäviäni. Kuinka relevanttia on kommentoida jonkun ottaman kuvan sisältöä tai laatua? Onko joku toinen parempi päättämään sen, mistä sinä otat kuvan tai mistä asiasta sinä teet päivityksen? Luultavasti jokainen meistä kohtaa vähintään kerran päivässä esimerkiksi Facebook-päivityksen, joka saa näkemään punaista ja kiehumaan. Joskus kiusausta räjähtää voi vastustaa, mutta se ei aina onnistu. Mukeloiden kommentit eivät edes kuulu tähän joukkoon, vaan ovat pientä nälvimistä, joka voi hiljalleen musertaa heikomman itsetunnon.

Lasten ja nuorten kohdalla epäasialliset kommentoijat voi olla sosiaalisen paineen vuoksi vaikeampi hiljentää, kuin meidän aikuisten maailmassa. He kun ovat niitä "siistejä tyyppejä" sosiaalisen marssijärjestyksen huipulla. Jos heidät hylkää SoMessa, mikä on seuraus IRL? Luultavimmin sosiaalinen itsemurha ja yksinäisyys. Oletteko koskaan miettineet sitä, miksi me lapsina ja nuorina kuvittelemme, että on "coolia" olla tyly toisille? Kiusaamista on niin monenlaista, kuin asioiden vastaanottajia. Mitä joku kokee kiusaamisesksi, toinen ottaa läppänä. Monikaan vanhempi ei tiedä, mitä lapset SoMessa puuhaavaat. Tiesittekö, että noilla ovelilla pikku riiviöillä voi olla käytössään useampi eri tunnus? Hahaa! Luultavammin yksi yksityistili on kavereita ynnä muita ihmisiä varten ja toinen julkinen profiili. Näin niin kuin tädin maalaisjärjellä ajateltuna. Onneksi osaavat ainakin suojata profiilinsa!

 

Sosiaalinen media vaatii usein myös suhteellisen hyvät ja toimivat älylaitteet ynnä muut, mikä edelleenkin eriarvoistaa ihmisiä. Itse olen sitä ikäluokkaa, joka tavoittaakseen kaverinsa joutui käyttämään LANKAPUHELINTA tai menemään kaverinsa oven taakse rinkuttamaan ovikelloa. Ehkä juuri siksi minua kammoksuttaa lasten/nuorten älylaitteiden kilpavarustelu ja se mainonta, joka tähän kohdistuu. Itse uusin puhelimeni kahden vuoden välein ja laitan yleensä hyvän, mutta vanhahkon mallin. Ennen kaikkea suhteellisen halvan. Mutta vaatimukset muuttuvat koko ajan, vempeleet monimutkaistuvat ja hinnat kallistuvat. Olemmeko kohta siinä pisteessä, että mikään ei riitä? Omasta puhelimestani löytyy "vain" sähköposti, Instagram, Twitter ja Facebook. Niin ja pahin riippuvuuden aiheuttaja ikinä: SuperSää.. Kyllä, olen säätiedotusriippuvainen ja lähinnä siksi, että koirani pelkää ukkosta.

Elämä on hassu juttu. Meistä jokainen näkee ja kokee asiat omalla tavallaan, eikä kukaan voi lopulta tietää, miten toinen kokee ja tuntee. Mikä minua loukkaa, ei välttämättä loukkaa sinua. Mikä on minulle tärkeää, ei välttämättä ole sitä sinulle. Kukaan ei ole täydellinen, voimme vain tehdä parhaamme. Kytätkää tekin lasten/nuorten SoMekäyttäytymistä ja puuttukaa niihin epäkohtiin hyvissä ajoin. Ehkä maailmasta joskus tulee hieman parempi paikka?

P.S. Elokuva oli hyvä ja meinasi saada kylmän ja kovan täti-ihmisen tirskauttamaan pari kyyneltä. Melkein.

Vähän pintaa

Televisiosta ei tule mitään ja on liian aikaista mennä nukkumaan, kun huomenna työpäivä alkaa vasta kolmelta... miksipä ei kirjoittasi blogia samalla, kun kuuntelee musiikkia! Jos ollaan rehellisiä, herätys on silti kuudelta, sillä haluan käydä rauhassa aamukävelyllä vanhan pappakoirani kanssa. Takana on jo tovi Instagramissa. Olen oppinut tykkäämään vahingossa kuvista ja tiedän miksi se sattuu tapahtumaan vahingossa... Sosiaalisen median päivittäminen luo paineita. Täytyy olla lyhyt ja ytimekäs, mutta tarpeeksi kiinnostava, on oltava hauska ja nokkela. Usein hyvä ajatus hukkuu, ennen kuin sen ehtii näpytellä muulle maailmalle tai ennen kuin sen ehtii kääntämään toiselle kielelle. 

Valokuvaaminen on vielä hankalampaa, kun joutuu säätämään liikaa. Olen tylsä. Olen äärimmäisen laiska, tyhmä ja saamaton. Ainakin mitä tulee Instagramiin ja valokuvaamiseen. Valokuvani ovat yleensä huonolaatuisia ja tylsiä, mielikuvituksettomia. En oikeastaan pidä puhelimella kuvaamisesta ja sen virittäminen kuvaustilaan vie liikaa aikaa ja vaivaa, jotta ehtisi innostua. Digitaalisen identiteetin määritteleminen tässäkin kanavassa on hieman haastavaa, vaikka minä en ole mielikuvitukseton! Olen koko ikäni lukenut paljon ja minulla on välillä vähän liiankin vilkas mielikuvitus. 

Mitä tulee itseni kuvaamiseen, eli niihin kuuluisiin selfiehin... minusta nyt ei vaan saa hyviä kuvia. Enkä osaa selfietä ottaa. YÄK. Kaiken lisäksi, minulla ei ole kunnollista kokovartalopeiliä, jonka kautta ottaa itsestäni kuvia. Kuulostaa äärimmäisen irstaalta, tässä iässä kun ei enää olla missään "missien mitoisssa" ja elämä näkyy vartalossa. Rakasta ystävääni lainaten: ei tässä enää mitään tyttösiä olla. Mutta sitähän sosiaalinen media tänä päivänä on: itsensä paljastelua. Lähes kaikki tuntemattomat tykkääjäni Instassa ovat sellaisten tilejen omistajia, joissa suurin osa kuvista on paljasta pintaa ja omistajat haluavat vaihtaa tykkäyksiä ja vielä ilmaiseksi! Y-ÄK! Alastomuudessa ei ole mitään vikaa, mutta itsensäpaljastelussa on.

Olen edelleen sitä mieltä että on hyviä ja huonoja keinoja hakea huomiota. Puolipaljas takapuoli tai esillä oleva rintavarustus valokuvattuna ja koko maailmalle jaettuna ovat jälkimmäistä. Millaisen kuvan itsestään antaa henkilö, jonka kaikki kuvat ovat hänen puolialastomasta kropastaan? Millaisen kuvan luonteestaan ja älykkyydestään? Voidaanko tällaista ihmistä ottaa vakavasti? Olen jo aiemmin muutamalla sanalla pohtinut asiaa täällä ja luultavasti tulen aihetta pohtimaan myös tulevaisuudessa. Tasa-arvopyrkimyksistä huolimatta vähäpukeiset naiset nähdään edelleenkin pyrkyreinä ja helppoina nakkeina, ehkä myös vähän yksinkertaisina tapauksina.

Ja jotta totuus ei unohtuisi, sanokaa päivää tädille! Tässä oleva kuva on otettu saman päivän aamuna, kuin Auntie Laran profiilikuva...

  

Lapsi on terve

Uusi vuosi, uudet kujeet. Olen tälle vuodelle "oppinut" päivittämään kotisivuja (mitä oppimista siinä on?) ja hallinnoimaan virallista Facebook-sivua. Sosiaalinen paine ajoi minut tällä kertaa Instagramiin. Edellytyksenä tälle oli se, että hankin maanantaina uuden puhelimen, jossa on (minun kuvaustaidoilleni) hyvä kamera. Saatan olla hieman liian innostunut siitä, että kuvia ei tarvitse kierrättää tietokoneen ja kuvankäsittelyn kautta sosiaaliseen mediaan... ja postata ehkä liikaa kuvia Facebookiin.

Lataillessani sovelluksia uutukaiseen puhelimeeni, pieni mieleni pohti kaikkea sitä, mihin annoin sovelluksille käyttö- ja seurantaluvan. Ja ennen kaikkea sitä, mitä ihmettä niillä tiedoilla tehdään. Itseäni ärsyttää se, että sovellukset haluavat ilmoittaa minulle ketä kaikkia yhteystiedoistani löytyvistä henkilöistä löytyy ja mistä heidät löytää. Ihmisten, tuttujen ja tuntemattomien, etsiminen sosiaalisesta mediasta on hauskaa ja jännittävää. Vetoan myös edelleenkin siihen, että en halua kaikkien ihmisten tietävän minusta kaikkea ja haluan kontrolloida itse minua koskevaa tietoa. Minut löytää edelleenkin kotoani, jos jollakin tulee ikävä. Uutta puhelinta voi myös käyttää siihen tarkoitukseen, mihin nyt puhelimia yleensäkin tarvitaan. Onneksi ne ihmiset, jotka ovat tärkeimpiä, tietävät sen.

Mutta Instagramiin. Olen liian läppäririippuvainen, sillä minua ahdistaa käyttää sovellusta kännykälläni. Vanhan puhelimeni muistin koko oli onneton, eikä sovelluksia pystynyt pitämään kuin yhden (Twitter tässä tapauksessa). Täytyy tunnustaa, että aikamoista opettelua tämä on, vaikka vempele on saman valmistajan kuin aikaisempikin. Instagram on todella yksinkertainen käyttää, ehkä vähän liiankin. Olenko vain tottunut monimutkaisempiin sovelluksiin, enkä siksi ymmärrä yksinkertaisuuden hienoutta? Se mistä pidän on, että kuvia voi muokata ennen niiden julkistamista. Jostain syystä en ole vielä keksinyt kuitenkaan sitä, miten saan kuvan rajattua.

Koska uuteen puhelimeen totutteleminen on vielä kesken, olen kiireinen koulun, työn ja työharjoittelun välillä tasapainoillessani (eikä unohdetaan zumbaa ja koiraa!), en ole ehtinyt etsiä seurattavia. Instagramin ehdotukset minulle ovat olleet lähinnä suomalaisia muusikoita (Robin ja Cheek), Duudsonin poijat ja joitan suomalaisia näyttelijöitä, joita en edes tunne... Etsin itse sen tärkeimmän: Zlatanin. (Tässä vaiheessa se ihminen, joka käski minun liittyä Instagramiin ja jota joskus jopa kuuntelen, päästää hirvittävän röhönaurun.) Toisaalta voisi miettiä, onko siinä mitään järkeä, että seuraan samoja useammassa eri SoMessa? Varsinkin kun esimerkiksi Instagrammiin ladatun kuvan voi samalla jakaa myös Twitterissä ja Facebookissa. Täytynee itse yrittää pitää edelleenkin hajautettua linjaa SoMekanavien suhteen. Nettiselimen kautta toimivassa Instagramissa ei löydy hakutoimintoa, mutta sovelluksessa sellainen on.

Jotta opiskelija herää aamulla aikaisin ja saa itsensä kahdeksaksi venäjän tunnille, täytynee kone laittaa kiinni ja valmistella itsensä unten maille. Kuvat otettu uudella puhelimella: päivän sääpäivitys ja eilisillan hurjat virkkuut.

Lara Instagramissa löytyy tästä linkistä.

P.S. Minun kolme suunnittelemaani postausta ovat edelleen suunnitteluasteella. Pahoittelen edelleenkin, että en ole ehtinyt kirjoittamaan useammin. Siis jos joku höpinöitäni oikeasti lukee. Kiitos ja anteeksi.

Ryhmätyöväline Google Drive

Ensimmäisessä oppimistehtävässä jouduimme tutustumaan meille ennestään vieraaseen sosiaalisen median sovellukseen, palveluun tai toimintaympäristöön. Onneksi en valinnut Google Drivea uudeksi sovellukseksi (tsekkaa "Arpa on heitetty"), sillä neljännessä tehtävässä päätimme ottaa sen yhdeksi "tutkimuskohteeksi" sekä hyödyntää sitä ryhmätyövälineenä. En ole ennen tätä käyttänyt Google Drivea, olin kyllä kuullut siitä. Meille (aikuisille) monimuoto-opiskelijoille informoitiin opintojen alussa, että kyseistä palvelu kannattaisi hyödyntää, mutta mitään opastusta ei tietääkseni ole annettu. En osallistunut pakollisille tietotekniikan kursseille, viestintään tai tiedonhakuun sekä orientoiviin opintoihin, sillä sain ne (kokonaan tai osittain) hyväksiluettua. 

Ryhmätöitä tehdessä olemme tähän asti hyödyntäneet Adobe Connectia siten, että yksi on jakanut asiakirjan, johon työtä on tehty tai tehneet työtä "livenä". Kontrollifriikkinä olen karsastanut ajatusta käyttää palvelua, jossa jokainen voi muokata tekstiä. En siksi, että minun täytyy välttämättä saada itse tehdä kaikki, vaan sen vuoksi, ettei joka toinen virke ole eri tyylinen. Tokihan työn laadun kannalta on parempi, että se on kirjoitettu yhtenäisesti ja samalla kirjoitustyylillä, kuin että se muistuttaisi tilkkutäkkiä. Itsekritiikin paikka: täydellisyyttä ei ole olemassakaan. Kun tutustuimme tämän viikon aiheeseen kukin tahollamme, kirjoitimme ajatuksia yhteiseen tiedostoon – Google Drivessa ja käytimme jokainen eriväristä tekstiä, jotta erottaisimme kirjoituksen. Tämä toimi yllättävän hyvin ja näin jokainen sai mielipiteensä esiin ja pohtia asiaa omalla tahollaan. En aio jättää käyttämistä tähän yhteen tehtävään, vaan ehdottomasti hyödyntää sitä myös jatkossa. Mutta henkilökohtaiseen (?) työskentelyyn aion edelleenkin käyttää samoja metodeja kuin ennenkin (kynä, paperi ja MS Word).

Muutaman sanan voisi sanoa myös käyttökokemuksesta. Itselläni ongelmia aiheuttaa vain se, että ei tarvitse tallentaa! Googlen palveluista minulle ennestään tuttuja ovat Gmail, Blogger sekä Google+, jonkin verram tuttuja ovat myös valokuvat (Picasa) ja YouTube eli tiedän jo jonkin verran siitä, miten Googlen palvelut toimivat. Auttaa huomattavasti, kun sekä palvelun tarjoaja että Microsoft Office ovat tuttuja. Lisäksi opin paremmin tekemällä ja kokeilemalla, tuskastumisella ja epäonnistumisella, kuin kuunnellessa ohjeita ja yrittämällä seurata niitä, sillä usein ohjeet on tehnyt henkilö, joka jo osaa asiat eikä täten osaa välttämättä asettua ensikertalaisen asemaan. Tein aikonani entisellä työpaikalla käyttöohjeet SAP/R3-järjestelmästä, koskien omia töitäni, periaatteella "jotta tyhmempikin tajuaa", millä tarkoitin itseäni. Älkää innostuko, en ole kovin tyhmä - yleensä.

Jälleen hieman kritiikkiä – tosin Googlea kohtaan, sillä se, mitä minä heidän Palveluihinsa lataan, ei enää olekaan vain minun: ”Kun lataat, lähetät tai tallennat sisältöä Palveluihin tai niiden kautta tai vastaanotat sisältöä Palveluista tai niiden kautta, annat Googlelle (ja yhteistyökumppaneillemme) maailmanlaajuisen oikeuden käyttää, ylläpitää, tallentaa, jäljentää, muokata, välittää, julkaista, esittää ja levittää kyseistä sisältöä, asettaa sitä julkisesti esille sekä luoda siitä johdannaisteoksia (esimerkiksi teoksia, jotka syntyvät kääntämällä, sovittamalla tai tekemällä teokseen muita muutoksia, joiden avulla sisältö saadaan toimimaan Palveluissa paremmin).” Kannattaa siis lukea palveluehdot tarkkaan ja miettiä, mistä on valmis luopumaan Palveluiden hyväksi.

Enemmän tietoa (opiskelijanäkökulmasta) Google Drivesta löytyy "Valmiina verkko-opintoihin!"-blogista.

P.S. Google Drive löytyy myös Twitteristä ja Bloggerista.

Hengähdystauko

Juuri kun huokaisin helpotuksesta, muistin unohtaneeni jotain. Tarkoitukseni oli lisätä tietosuoja-postaukseen muutama esimerkki. Mutta koska unohdin, olkoon tämä (tämän päivän kolmas) kirjoitus ikäänkuin alustuksena toisen tehtävän kolmannelle osuudelle (työyhteisöjen sosiaalisen median pelisäännöt), jonka kirjoitan parin päivän sisään.

Iltasanomat julkaisi eilen artikkelin tuoreen pääministerimme Twitterin käytöstä pohtien sitä, voiko Stubbin twiittailut aiheuttaa turvallisuusriskin. Toki hän ei ole ainoa poliitikko tai muu vastaava, joka on aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi EU:n komission puheenjohtaja Barroso sekä Hillary Clinton ovat löytäneet tiensä Twitteriin. Yhteistä näille on asiallisuus, politiikkahan on vakavaa asiaa, toisin kuin seuraava esimerkki.

Täysin erilainen tyyli esiintyä sosiaalisessa mediassa löytyi myös Iltasanomista: meksikolainen urheilutoimittaja Vanessa Huppenkothen. Kysymys kuuluu, missä menee ammattilaisuuden ja ammattimaisuuden raja? Voivatko hänen Instagrammissa julkaisemansa "selfiet" ja muut kuvat vaikuttaa siihen, miten häneen suhtaudutaan toimittajana? Miten taas suhtauduttaisiin esimerkiksi hänen suomalaisen kollegansa, Kaj Kunnaksen julkaisemiin puolipukeisiin kuviin? Vai onko kysymys vain sukupuolesta: naisen täytyy olla seksikäs ja tuoda sitä myös esiin jotta saisi ruutuaikaa? Mielenkiintoista, eikö totta?

Nyt vaikenen tältä päivältä. Kiitos ja anteeksi.

SoMe työelämässä

Seuraavaksi tehtävänä on yhteenveto siitä miten sosiaalista mediaa voi hyödyntää omalla alallani. Kysymys ei siis ole Facebookin henkilökohtaisesta käytöstä työaikana. Ensimmäisenä herää kysymys, mikä on omaa alaani? Historia? Taloushallinto? Projektinhallinta? Logistiikka? Minulla ei ole siihen vastausta, joten käsittelen asiaa hieman soveltaen. Kyseessä on täysin oma mielipiteeni, jonka olen luonut seikkaillessani SoMe-maailmassa. Toisena herää kysymys, miksi en ole missään vaiheessa määritellyt sosiaalista mediaa? Vaikka se lienee suurimmalle osalle tuttu, sen määritelmä on voinut jäädä etäiseksi. Se tarkoittaa sellaista verkkoympäristöä, jossa osallistujat voivat myös itse osallistua sisällöntuottamiseen pelkän vastaanottamisen sijaan. Viestintä ei siis ole yksipuoleista, vaan moninkeskeistä. Helpompi määritelmä löytyy esimerkiksi Wikipediasta, sillä olen edelleen humanisti, ja täten luultavasti määritelmäni meni päin seiniä. (Anteeksi taas Wikipedia) Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) sivuilta löytyi kiva pikku juttunen liittyen asiaan, kannattaa vilkaista.

Facebook ja Twitter eivät mielestäni sovellu työyhteisöjen käyttöön sellaisenaan. Facebook on liian henkilökohtainen, eikä moni halua sekoittaa siviili- ja työelämäänsä keskenään. Twitter taas on liian julkinen. Toki Facebookiin voi luoda työyhteisölle ryhmän, jossa sen jäsenet voivat keskustella asioista. Sinne voidaan luoda sivut myös yritykselle, projektille tai muulle vastaavalle, josta sisäpiirin ulkopuoliset ryhmään kuuluvat jäsenet saavat tietoa kyseessä olevan tahon toiminnasta. Omakohtaista kokemusta on opiskeluryhmämme (vertaistuki) ryhmästä Facebookissa, jossa keskustelemme kouluun ja opintoihin liittyvistä asioista. Lisäksi kuulun tähän kurssiin liittyvään ryhmään sekä erääseen ”asiantuntija”-ryhmään, joka liittyy aiempiin opintoihini. Facebook toimii myös mainontakanavana. Twitter on myös hyvä kanava markkinoida toimintaa. Mielestäni se tavoittaa myös laajemman yleisön verrattuna Facebookiin (jonka katson edelleenkin olevan henkilökohtaisempi). 

EU-projektien maailmassa blogit ovat usein hyvä keino kertoa sidosryhmille siitä, mitkä ovat tavoitteet ja missä ollaan nyt menossa. Valitettavasti kukaan ei ole jatkamassa näitä blogeja projektin päättyessä. Blogi on myös hyvä keino kertoa yrityksen tai muun vastaavan toiminnasta, uusista hankkeista, tuotteista ja niin edelleen. Perinteisen printtimedian sijaan yritys (tai muu vastaava) voi näin ollen itse tuottaa tietoa ja julkaista sen. Niissä yhdistyy usein mainonta normaaliin toimintaan. Usein blogi voi olla osa nettisivuja tai vaihtoehtoisesti eri palvelijan tarjoama. Koska sosiaalinen media on interaktiivista, voi tiedon vastaanottaja kommentoida tekstiä (tai mistä ikinä onkaan kyse) heti luettuaan suoraan blogin kommentointikenttään.

Nykyaikana puhutaan paljon etätyöskentelystä, joten erilaiset videoneuvottelusovellukset ja -palvelut ovat tulleet tärkeiksi. Myös ekologisuus on usein otettava huomioon ja tämä tarkoittaa käytännössä matkustelun vähentämistä ja videoneuvotteluiden pitoa. Etätyöskentelyä voidaan harjoittaa myös ryhmätyönä, sillä on olemassa erilaisia pilvipalveluita, joiden avulla materiaalin jakaminen ja muokkaus on tehty helpoksi. Samaa word-tiedostoa ei tarvitse kierrättää sähköpostilla osanottajalta toiselle, vaan jokainen voi käydä muokkaamassa kyseistä tiedostoa saman palvelun alla. Itse en ole tätä kokeillut, vaan olemme hoitaneet opiskeluun liittyvät ryhmätyöt ”livenä” tai AC-videoneuvottelun kautta, jolloin yksi meistä on toiminut kirjurina muiden kertoessa työlle tärkeitä seikkoja.

Pikkulinnut kertoivat, että on olemassa myös erilaisia projektinhallintaan liittyviä sosiaalisen median palveluita. Mainitsin muutaman nimeltä edellisessä kirjoituksessani, mutta itse en niihin ole tutustunut, joten on järkevämpää jättää ne pohdinnan ulkopuolelle, samoin kuin LinkedIn, jota käsittelin edellisessä kirjoituksessa.

Arpa on heitetty

Toinen osuus ensimmäisestä tehtävästä (yhteensä neljä kohtaa, jotka erotan jokaisen erilliseksi kirjoitukseksi, sillä haluan pitää blogipostaukseni noin sivun mittaisina) on tutustua johonkin itselle vieraaseen sosiaalisen median sovellukseen, palveluun tai toimintaympäristöön sekä opetella sen perusteet ja kertoa blogissani miten mahdollisesti voisin sitä käyttää työyhteisössä. Koska kyse on sosiaalisen median hyödyntämisestä, heitin kysymyksen Facebookiin ja tässä saamiani ehdotuksia: Tumblr, Instagram, Pinterest, Tinder, Trello, Yammer ja LinkedIn. Tavoistani poiketen linkitin edellä mainitut sovellukset Wikipediaan, sillä sieltä on helppo löytää relevantti informaatio. Pahoittelen tätä. En halunnut valita sellaista sovellusta/palvelua/toimintaympäristöä, josta ei minulle itselleni olisi hyötyä. Toki joidenkin ystävieni mielestä Tinderiin liittyminen olisi minulle hyväksi, mutta… kiitos, mutta ei kiitos. Trello ja Yammer eivät tällä hetkellä ole ajankohtaisia, joten valitsin LinkedInin (tässä linkki sivustolle). 

Pari tuntia ja olin saanut profiilini kohtalaiseen kuntoon. Rikkonainen työkokemus (tunnetaan myös nimellä pätkätyö) on äärimmäisen ärsyttävä kirjoittaa yhtään mihinkään, joten laitoin sen noin aikoina ja vain pitemmät pätkät saman työnantajan alaisena. Tässä vaiheessa meinasin heittää pyyhkeen kehään ja kirjautua Tinderiin… Olen suunnitellut liittymistä LinkedIniin jo pidemmän aikaa, mutta en ole ollut varma, enkä ole vieläkään, haluanko kaikkien ystävieni ja tuttavieni saavan tietää työkokemuksestani ja koulutuksestani. Kai tämä on sitä suomalaista vaatimattomuutta ja omaa epävarmuuttani. Käyttökokemukseni kyseiseen sovellukseen on ollut tähän asti pintapuolista selailua. Ennen kirjautumista selailin käyttäjäsopimuksen läpi ja tutustuin ehtoihin. Nyt olen päivittänyt itseni aikuisten maailmaan ja profiilini löytyy kyseisestä palvelusta. Toki joudun vielä viilaamaan ja höyläämään, mutta siellä ollaan! 

Mielestäni LinkedIn soveltuu niin yksityishenkilön, työyhteisön kuin yksittäisen yrityksen käyttöön. Henkilö voi verkostoitua sen avulla ja saada tietoa yrityksistä sekä esimerkiksi uusista uramahdollisuuksista. Yritys taas voi esimerkiksi etsiä sen avulla uusia työntekijöitä sekä asiakkaita ja mainostaa toimintaansa. Työyhteisö voi verkostoitua muiden saman alan osaajien kanssa (tai miksei täysin vastakkaisen alan!). Tästä on hyötyä useammalle osapuolelle, sillä mitä enemmän eri alojen osaajia/asiantuntijoita on jonkin tahon tiedossa, sitä nopeammin ja helpommin saadaan tietoja jostain asiasta tai ratkaisu ongelmaan. Kyseessä voi olla myös esimerkiksi uuden työntekijän tai ulkopuolisen asiantuntijat etsintä. Kyse ei ole vain paikallisesta tai kansallisesta verkostoitumisesta, sillä LinkedIn on maailmanlaajuinen ilmiö. Omien kontaktien kautta on helppo löytää uusia yhteyksiä eri aloilla toimiviin tahoihin eri puolilta maailmaa. Vaikuttaa lupaavalta ja mielenkiintoiselta.

---

Aloitin tutustumisen LinkedIniin ja samalla tämän tekstin kirjoittamisen noin kello 9 aamulla. Tätä kirjoitusta lopetellessa kello on hieman yli 13 ja olen saanut yliannostuksen kofeiinista. Aurinko paistaa, joten ulos koiran kanssa!

Lara SoMeilee

Minulla on meneillään ensimmäinen viikko kahden viikon kesälomastani. Tai noh, niin kesäloma kun opiskelijalla, joka on haalinut itselleen seitsemän kesäkurssia, voi olla. Tämän kertainen tehtävänanto kuuluu seuraavasti: ”Kirjoita blogiisi kolmesta sinulle tutuimmasta sosiaalisen median sovelluksesta tai ympäristöstä. Miten käytät niitä itse tai miten olet tietosi niistä saanut? Millaisia esimerkkejä niiden käytöstä sinulla on tai mitä keksit?” Apua! Ei oikeasti. Valinta on helppo, sillä käytän paljon (liika) aikaa Facebookissa ja Twitterissä (ovat aina auki, kun kone on auki). Kolmanneksi valitsen Bloggerin, sillä (öhöm) en näiden kolmen lisäksi harrasta muuta SoMeilua. Vielä… 

Facebookiin ja Twitteriin minut ajoi sosiaalinen paine. Tarina taitaa olla monelle tuttu: koska joku ystävätoverikaveri suositteli tai kysyi miksi en käytä kyseistä palvelua. Blogia aloin pitämään huvikseni? Aika tuntui otolliselta ja haluan pitää yllä (huonoa) englanninkielentaitoani. Kirjoitan niin minua ärsyttävistä asioista kuin lukemistani kirjoista. En oleta kenenkään lukevan vuodatuksiani, ja vaikka joku lukisikin, en keskustelu blogistani kuin sinne jätettyjen kommenttien kautta. Onneksi niitä kommentteja ei ole näkynyt. Toki kyseinen vuodatuskanava on hyvin sensuroitu versio siitä, mitä pääni sisällä oikeasti liikkuu. Samoin ovat (yleensä) Facebook- ja Twitter -päivitykseni. Ne eivät kerro minusta kuin sensuroidun, ehkä tunteettoman puolen. 

Facebook on minulle keino pitää yhteyttää niihin ihmisiin, joita en tapaa usein tai jotka asuvat toisella paikkakunnalla. Minulla on vain muutama sellainen Facebook-ystävä, jota en henkilökohtaisesti tunne tai ole koskaan tavannut ja jonka olen tavannut sosiaalisen median kautta. Päivitykseni liittyvät usein ihan arkisiin asioihin, kuten ruuanlaittoon, siskonlasten hauskoihin lausahduksiin tai kiukuttelevaan lemmikkiini. Viimeisin päivitys kuuluu näin: ”Ohan tuolla ulkona ällökuuma. Täytynee vaihtaa huppari ja pitkät housut shortseihin ja tpaitaan. Ja ehkä tennaritkin flippareihin, sitä voi kyllä vielä miettiä. Piposta en vielä luovu, muuten oon blondi elokuussa.” Eli ei mitään järkevää. Opiskeluryhmällämme on myös oma Facebook-ryhmä (suljettu), jossa voimme harjoittaa vertaistukea ja johon laitamme ylös tärkeät päivämäärät, AC-osoitteet ja niin edelleen. Henkilökohtaisesti vihaan Facebook-mainontaa, enkä juuri seuraa ihmisten tykkäämisiä tai sovelluksen minulle kohdistamia mainoksia. Yrityksille se tosin voi olla helppo keino mainostaa toimintaansa. Koen myös Facebookin kaveripyyntökäytännön ahdistavaksi, sillä usein joutuu selittelemään miksi ei hyväksy jotain mutta hyväksyy toisen. 

Twitter on huomattavasti helppokäyttöisempi ja mielenkiintoisempi kuin Facebook. Ja koska käyttäjä voi itse päättää ketä seuraa, pystyy välttämään mainonnan. Se ei myöskään ole niin henkilökohtainen sovellus, kuin Facebook. Sen avulla saa nopeasti tietoa asioista, jos seuraa oikeita tahoja. …jos Twitter on kaatunut tai ruuhkautunut, on maailmalla tapahtunut jotain. Seuraan useaa julkisuuden henkilöä: muusikoita, poliitikkoja, urheilijoita ja näyttelijöitä. Osa heistä päivittää henkilökohtaisia asioita, osa työhön liittyvää. Toki seuraan myös tavallisia ihmisiä. Koska Twitterissä ei tarvitse hyväksyä kaveripyyntöjä, vaan seurattavat ihmiset tai muut vastaavat voi itse valita, ei siellä tarvitse selitellä kenellekään sitä, miksi ei hyväksy toista osapuolta ”kaverikseen”. Twitter on myös tästä syystä hyvä keino löytää myös uusia tuttavuuksia. Toki se tuttavuus rajoittuu usein pelkästään sosiaaliseen mediaan. Omat päivitykseni ovat usein samankaltaisia molemmissa edellä mainitussa sovelluksessa. Viimeisin Twitter-päivitys on eiliseltä: ”My new gym shoes don't make me happy anymore :C” (Liittyen kellarikoppilöytöön tuossa kivenheiton päässä) 

Summa summarum: Facebookin avulla pidän yhteyttä ihmisiin, blogissani purkaudun ja Twitterissä stalkkaan julkkiksia.

Vihaa ja rakkautta

Koska tämä blogi perustuu opiskeluihini liittyvään kurssiin, pyrin pitämään asialinjaa ja jättämään vähemmän poliittisesti korrektit asiat varsinaiseen blogiini. Mutta kuka tietää, mitä tästä kehkeytyy! Ehkä jatkan kurssin jälkeen kirjoittamista myös äidinkielelläni ja keskityn sosiaaliseen mediaan. Mutta asiaan! Ensimmäisen blogi-kirjoituksen tehtävänanto on seuraava: "Kerro ensimmäisessä blogi-kirjoituksessa sosiaaliseen mediaan liittyvistä kokemuksistasi, ennakkokäsityksistäsi ja odotuksistasi". Minäpä kerron. Ja yritän tehdä sen lyhyesti...

Viha-rakkaus -suhteeni sosiaalisen median kanssa alkoi ollessani lukiossa. Vuosi oli 1995 tai 1996, eli kauan sitten, ja ystäväni puhuivat irkistä. Oululaissyntyinen (!) IRC oli tuolloin "in", joten myös minä hurahdin siihen. Tätä kirjoittaessani löysin YLE:n artikkelin Twitterin ja IRC:n yhtäläisyyksistä viime vuodelta, jossa IRC nimetään sosiaalisen median uranuurtajaksi. Kannattaa käydä lukaisemassa. (Tiesittekö muuten, että IRC-galleria on syntynyt irkkaajia varten? Eli henkilöitä, jotka käyttävät Internet Relay Chattia.) Sittemmin olen liittynyt Facebookiin ja Twitteriin, joita pyrin päivittämään enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Youtubea käytän, kun haluan kuunnella musiikkia muualta kuin radiosta. Kirjoitan myös blogia, joka on tänä keväänä jäänyt vähän vähemmälle ajanpuutteen vuoksi. Gmail-tilin kautta olen myös Google+ -käyttäjä, mutta jostain syystä se ei ole minua vakuuttanut. Tässä siis minun some-historiani lyhykäisyydessään. Ennakkokäsitykset ovat siis karisseet jo aikoja sitten.

Sosiaalisella medialla on niin hyvät kuin huonot puolensa. Hyviin mukaanlukeutuu helpottunut yhteydenpito muualla asuviin ystäviin ja tuttaviin. Tämä onkin enää ainoa syy sille, että yleensäkin olen Facebookissa, sillä siitä on tullut mainoksia tursuava valituskanava. Toki harrastan itsekin valitusta, mutta... sehän on vain inhimillistä? Suosin itse Twitteriä, sillä siellä on helpompaa seurata julkisuuden henkilöitä tai yleensäkin muita käyttäjiä. Lisäksi sen kautta saa nopeasti tietoa itseä kiinnostavista asioista. Joku viisas on joskus sanonut, että Facebookissa valehdellaan tutuille ja Twitterissä puhutaan totta tuntemattomille. Ehkä tämä selittää sen, miksi suosin Twitteriä. Eräänä päivänä päätin perustaa blogin. Päätin, että kirjoitan englanniksi ja että en mainosta blogiani Facebookissa. Miksi? Koska en halua suurimman osan "ystäviksi hyväksytyistä" tietävän, kuka oikeasti olen. Tässä taas yksi sosiaalisen median huono puoli: mitä antaa ihmisten tietää itsestään ja mitä salata? Ja ketä hyväksyä piireihinsä ja millä perusteilla. Lisäksi koulukiusaaminen on saanut uuden muodon sosiaalisen median avulla. Tuhkimotarinoiden (esimerkiksi Suomen youtube-tähti Sara sekä Big Brother tähdet, glamourmallit eli niin kutsutut turhat julkkikset) ja julkisuuden henkilöiden (näyttelijät, muusikot ja niin edelleen) välinen raja on hämärtynyt niin paljon, että nuoret kuvittelevat sosiaalisen median välittämän glamourelämän kuvan olevan totta ja sen saavuttamisen helppoa.

Mitä odotan sosiaaliselta medialta? Pientä ryhdistäytymistä ja imagon parantamista. Avoimuus voi kääntyä itseään vastaan silloin, kun hyvien asioiden toteuttamiseen kehitettyjä keinoja aletaan käyttämään ilkivallan apuna. Nettikiusaaminen on tästä hyvä esimerkki samoin Wikipedia, jonka tietoja voi kuka tahansa muokata. Tämä on aikaansaanut sen, että sisältö on paikoitellen valheellista, vääristeltyä ja pahansuopaa. Suomenkielisestä versiosta löytyy myös käännösvirheitä, lempiesimerkkini on Mendelin herneet (pea), jotka oli käännetty pavuiksi (bean). Varsinkin nuorisolla on se käsitys, että kaikki mikä löytyy sosiaalisesta mediasta, on totta. Kouluissa on onneksi alettu kiinnittämään huomiota medialukutaitoon. Samaan aikaan lapset ja nuoret vähentävät kirjojen lukemista, eivät enää kirjoita käsin (kynällä) ja heidän suomenkielen taitonsa huononee. Lyhenteiden käytöstä on tullut arkipäivää, viestintä tapahtuu älypuhelimien kautta. Kysymys kuuluu: onko sosiaalisen median esiinmarssi luonut (uus)tyhmien sukupolven? Ja mitä me aikuiset voimme asialle tehdä.