ÄVR:lle ja pienelle siskolleni.
Ostoksilla käyminen voi olla rasittavaa, varsinkin jos sinne ei pääse lähtemään yksin. Yleensä keskinäinen kätinä alkaa jo kotona siitä, milloin lähdetään ja missä käydään. Joko lähtöä joutuu odottamaan tai sitten se tapahtuu kiireellä. Kävi kummin tahansa, asia aiheuttaa harmaita hiuksia ja saa veren kiehumaan. Vaatteiden pukeminen kestää muuten yllättävän kauan. Automatkalla eripura voimistuu, kun pitäisi päättää reitistä ja siitä, missä kaikkialla täytyy käydä. Halutaan käydä siellä ja täällä katsomassa sitä ja tätä. Parkkipaikalle kaartaessa taas alkaa natina siitä, mihin auto parkkeerataan, kuka hakee kärryt ja kuka niitä saa työntää. Ja eikun ostamaan ruokaa!
Kaupan sisällä kaaos pääsee valloilleen. Ensin on kuitenkin päästävä vessaan, oli sellaista tai ei. Kuten kaikki tietävät, pienet raivokohtaukset voi saada aikaan asia kuin asia. Tarvittua tuotetta ei löydy tai se on loppu, mitään ei saa laittaa ostoskoriin, mitään ei koskaan saa ostaa tai edes katsella rauhassa. Kaikki on liian kallista. Kaupassa saa koko ajan valvoa minne kukainenkin menee. On nimittäin välttämätöntä juosta eri suuntaan ja olla koko ajan hukassa. On myös mahdollista, että tahti on yksi eteen ja kaksi taakse, ympäripyörimistä ja paluuta edelliselle hyllylle. Tämä toistuu useamman kerran. On myös muistettava kysyä kaikkea, siis ihan kaikkea, myyjiltä. Sekä pahoitettava mielensä jos vastaus ei ole mieleinen sekä kerrottava siitä muulle seurueelle.
Ostoskorin sisältöä täytyy valvoa koko ajan, jotta sinne ei ilmesty mitään tarpeetonta. On myös normaalia, että toisen tuodessa tavaran, toinen käy sen viemässä pois tai että tuote löytyy jo korista. Lähes jokaista tuotetta tuijotetaan ja hypistellään noin viiden minuutin ajan. Sitä kommentoidaan ja sen hintaa ihmetellään. Kaikki on joko liian kallista tai halpaa. Mielenkiintoisten tuotteiden luokse palataan yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka ei olisi edes aikomusta ostaa sitä. Tai tarvetta. Tärkeintä on se, että saa hypistellä ja katsella. Näyttää myös olevan tärkeää muistuttaa muita siitä, että ei koskaan saa katsoa mitään, kun aina on niin kiire. Eikä mitään saa edelleenkään ostaa, vaikka kaikki muut saavat. Ja että kuinka väärin kaikki on.
Tuttua on myös se, että koko ajan on nälkä, jano, vessahätä, kuuma, kylmä, paha olo tai vatsaa vääntää. Valitusvirsi alkaa heti autosta ulos astuttaessa ja valitusta jatkuu yleensä koko kaupassa olon ajan. Silläkään ei ole merkitystä, että kotona on juuri ennen lähtöä syöty, juotu ja käyty tarpeilla. Ongelmat eivät kuitenkaan vaikuta ostosreissun kestoon, sillä ne unohtuvat joka kerran, kun mielenkiintoinen tuote osuu näköpiiriin. Tuotteen jäädessä taakse, valitus jatkuu. Heti, kun joku muu seurueesta erehtyy pitkittämään ostosreissua pysähtymällä katsomaan jotain, vaikeudet saavuttavat lähes kuolemaan johtavat mittasuhteet ja matkaa on jatkettava. Kunnes itse huomaa jotain mielenkiintoista. Tämäkin toistetaan monta kertaa kauppareissun aikana, oli sen kesto kuinka lyhyt tahansa.
Muu seurue kulkee joko liian nopeasti tai hitaasti riippuen siitä, onko näköpiirissä jotain itselle mielenkiintoista ja mikä on oma vireystila juuri sillä hetkellä. Joko on kiire johonkin tai muilla on aina niin kauhea kiire, ettei koskaan ehdi katsoa mitään. Näistä asioista on myös muistutettava ihan koko ajan, kuten myös siitä, ettei kyseistä valittajaa huomioida. Kauppareissut ovat myös hyvää aikaa tuttujen tapaamiselle, jotka nähdessä on pysähdyttävä toviksi vaihtamaan kuulumiset. Rutiineihin kuuluu myös herneen vetäminen nenään, kun ehdotetaan matkan jatkamista. Valitusta jatkuu, aiheesta kuin aiheesta, kunnes näköpiiriin osuu jotain mielenkiintoista. Tämä toistuu useamman kerran kauppareissulla, oli se kuinka lyhyt tahansa.
Kassalla huomataan, että jotain on jäänyt ostamatta ja sitä on ihan pakko lähteä hakemaan. Tämä on jokakertainen rutiini ja sen kesto tuntuu iäisyydeltä, sillä hakija voi matkallaan kohdata tuttujaan tai muita mielenkiintoa herättäviä asioita. Mukaan lähtee, totta kai, myös paljon sellaista mitä ei olisi pitänyt ostaa ja niitä lähdetään palauttamaan. Kiukkupuuskan kanssa. Ja palautusmatkaan kestää. On myös mahdollista, että kassajonossa päätetään, että jotain on yksinkertaisesti saatava tai maailma romahtaa. Silloin sitä on lähdettävä hakemaan, oli oma vuoro seuraavana tai ei. Silläkään ei ole merkitystä, kuinka kauan on jonotettu, onko kotiin kiire tai onko takana oleva jono kuinka pitkä. Tavara on saatava.
Ostosten nosto hihnalle on yllättävän hankalaa puuhaa, jota vältetään viimeisen asti. Kyllähän sen nyt joku muu tekee. Tällä välin voi jutella kassatyöntekijän kanssa. Entäpä sitten tavaroiden pakkaaminen! Tiedättekö kuinka monella eri tavalla sen voi tehdä väärin? Kuitenkin on erittäin tärkeää, että sen tekee joku muu kuin itse, sillä tällöin on mahdollisuus nalkutukseen. Koska on tärkeää jutulle tuntemattoman kassahenkilön kanssa, ei ostosten maksaja ole tehtäviensä tasalla. Tässä vaiheessa huomaat jonon kasvaneen ja ihmisten näyttävän murhanhimoiselta. Kun maksaja on viimeinkin löytänyt oikean kortin ja saanut ostokset maksettua, on aika taistella siitä kuka kantaa ja mitä vai kuljetetaanko ostokset kärryssä.
Kun ostokset on pakattu autoon, joku palauttanut kärryt, jokainen mukanaolija saatu kyytiin ja turvavyöt kiinni, alkaa kotimatka. Se kestää iäisyyden, siltä se ainakin tuntuu, sillä natinan lisäksi täytyy käydä läpi kaikki tavatut tutut ja nähdyt asiat. Kotipihalla alkaa tappelu siitä, kuka kantaa ja mitä. Kun ostokset on viimein saatu kotiin, loppuu ostosreissulaisten mielenkiinto ja kassit jäävät siihen, mihin ne on laskettu. Ensin niistä on toki kaivettava omat aarteet, joita siirrytään ihailemaan muualle. Ruokatavarat laittaa kaappiin yleensä se, joka ensimmäisenä kyllästyy katselemaan haittoina olevia ostoskasseja.
Ensi kerralla jätän lähtemättä vapaaehtoisesti kuusikymppisten vanhempieni mukaan ruokaostoksille.
