Hyvien asioiden puolesta huonoja asioita vastaan

Minun piti kirjoittaa tämä postaus jo viikko sitten lauantaina, mutta maailman tärkein syy esti: päivä viisivuotiaan siskontyttöni kanssa, jonka varastin vanhempieni luota (...jonne ikään kuin eksyin päivälenkillä pyykkikassini kanssa). Kyseinen päivä oli kansainvälinen tyttöjen päivä, joten tämän postauksen aihe on SoMen käyttö hyvään, esimerkiksi tietoon tyttöjen päivästä. Miksi? Koska olen tyttö, korkeakoulutettu sellainen. Olen syntynyt maahan, jossa naisilla on oikeuksia ja mahdollisuuksia, lupa käydä koulua. 

Voisin kirjoittaa siitä, miksi tyttöjen ja naisten esiinnostaminen on mielestäni tärkeää ja miksi naisten on tärkeää kouluttautua, mutta koska tämä blogi käsittelee ensisijaisesti sosiaalista mediaa eikä henkilökohtaisia mielipiteitäni ja uskomuksiani, keskityn sosiaalisen median hyödyntämiseen voittoatavoittelemattomien (eli non-profit) organisaatioden toiminnassa. Jos minulla on huomenna aikaa ja virtaa, kirjoitan henkilökohtaisista mielipiteistäni ja uskomuksistani liittyen asiaan - sinne toiseen blogiin, minne ne kuuluvat. Koska nonprofit organisaatioden kirjo on laaja (kunnallispalveluista hyväntekeväisyyten ja urheiluseuratoiminnasta taidesäätiöihin), keskityn lähinnä kehitysyhteistyöhön tai miksi sitä kukainenkin tahtoo kutsua.

Myös nonprofit-organisaatiot tarvitsevaa rahaa, sillä ne usein toimivat pitkälti vapaaehtoisvoimin ja esimerkiksi julkisen avustuksen avulla ja/tai lahjoitusvaroin. Ja saadakseen rahaa niin itse toimintaansa kuin toimintansa kohteille, niiden on tehtävä toimintansa ja ajamiaan asioita sekä arvojaan tunnetuksi. Mikä tahansa keino ei siihen kuitenkaan käy, sillä toiminnan on oltava eettistä, laillista ja hyvien tapojen mukaista. Miksi kukaan hyvä ihminen antaisi rahojaan pahaan toimintaan? Toiminnan on oltava myös läpinäkyvää, yhteistyötahojen on oltava sellaisia, että muut sidosryhmät ja niin edelleen katsovan toiminnan olevan tarkoituksen mukaista. Jotta toiminta, ajetut asiat ja arvot saisivat tunnettuutta, niitä täytyy mainostaa. Mainostaminen taas syö organisaation ennestään niukkoja rahavaroja. Mainonta saatetaan nähdä myös negatiivisena ilmiönä muun muassa sen kaupallisuuden vuoksi, sekä koska sen katsotaan synnyttävän turhaa kilpailua, näin esimerkkeinä.

Sosiaalinen media on äärimmäisen hyvä keino tehdä omaa toimintaansa tunnetuksi tai lisätä sitä, sillä se tavoittaa yhdellä "enterin" painalluksella ihmiset ympäri maailmaa. Niin hyvässä kuin pahassa. Toki siinä, mitä sosiaalisessa mediassa julkaisee täytyy olla äärimmäisen tarkkana, varsinkin jos on kyse paljon keskustelua aiheuttavista asioista. Sosiaalisen median käytölle on hyvä luoda pelisäännöt, vilkaise vaikka asiaan liittyvää postaustani. Myös uusien kampanjoiden lanseeraaminen tavoittaa suuremman yleisön, kuin "vanhanaikaiset" mediat tekisivät. Sosiaalinen media on myös interaktiivista eli me käyttäjät emme vain ota vastaan tietoa, vaan myös luomme sitä sekä jaamme sitä eteenpäin. Näin myös kynnys osallistua toimintaan madaltuu. Lisäksi toimintaan voi osallistua myös nuoria, koska sosiaalinen media on heille jokapäiväistä aktiivisuutta. Asia jota emme usein huomioi on, että käyttäessämme sosiaalista mediaa esimerkiksi päivittäiseen viestimiseen ystävien kanssa, saatamme huomaamattamme törmätä tietoon, jota emme ilman sosiaalista mediaa etsisi!

Moni nonprofit organisaatio toimii aktiivisena niin Facebookissa kuin Twitterissä, luultavasti myös muissa sosiaalisen median kanavissa, mutta nämä kaksi ovat ne, joita itse käytän. Esimerkiksi Amnesty International, Yhdistyneet Kansakunnat ja Plan ovat aktiivisia, viimeksi mainitun paikallisjärjestöt (maakohtaiset) ovat myös SoMessa omina yksikköinään. Olen myös katsonut kampanjavideoita (muun muassa Planin "It's a Girl Thing" ja YK:n #HeForShe videot kannattaa käydä kurkkaamassa) YouTubesta. Twitterissä hashtag, eli suomalaisittain RISUAITA, on äärimmäisen kätevä ja nopea tapa löytää tietoa jostain itseä kiinnostavasta asiasta, osallistua keskusteluun, osoittaa tukeaan tai tuoda oma mielipiteensä ilmi. Yhtenä esimerkkinä myös Plan Norge, joka käytti todella äärimmäistä keinoa lapsiavioliittoja vastaan perustamalla blogin, jota kirjoitti 12-vuotias norjalaistyttö, joka oli menossa naimisiin 37-vuotiaan miehen kanssa. Vaikka kyseessä oli kuviteellinen tilanne, voimme jokainen miettiä tahollamme, monenko tytön todellisuutta se on. Mielenkiintoista, miten he käyttivät nuorten suosimaa kanavaa, sosiaalinen media ja blogi, kertomaan noin rankasta asiasta. Tempaus sai kuitenkin paljon huomiota, myös Norjan ulkopuolella, minkä voisi katsoa tarkoittavan sitä, että kampanja onnistui.

Olemme kärkkäitä puolustamaan meille kuuluvia oikeuksia, kun ne koskevat meitä itseämme, vapauksiamme ja oikeuksiamme, kuten #viskigate on osoittanut. Onneksi maailmasta löytyy myös heitä, jotka ovat valmiita tekemään sen myös tuntemattomien ja kenties mielestämme mitättömien ihmisten puolesta ja hyväksi.

Linkkejä:
Suomen UN Women
#HeForShe
Plan Suomi
Plan International (#bcIamGirl)

P.S. Kaikki non-profit organisaatioihin yleisesti liittyvä tieto löytyy pääni sisältä ja on alunperin lähtöisin teoksesta "Nonprofit-organisaatioiden markkinointi" (Pirjo Vuokko. Sanoma Pro Oy, 2010). Sosiaaliseen mediaan liittyvä löpinä on täysin peräisin yhdestä aivosolustani. Postauksen otsikko ei ole omakeksimäni, vaan kunnia kuuluu jollekkin muulle. Kiitos hänelle, jos tähän blogiin eksyy.

Pöllöpalautetta

Rakas sisareni oli -omien sanojensa mukaan- vahingossa näyttänyt perjantaina juuri kaksivuotta täyttäneelle Monsterilleen Facebookiin lataamiani valokuvia valmiista pöllöistä. Neiti näpsäkkä oli selannut kuvia ja todennut äidilleen "Miu pöwwö". Sitä tarina ei kerro, minkä väristä pöllöä neiti kutsui omakseen. Ehdin kuin ehdinkin eilen työvuorojen välissä käväisemään syntymäpäivillä viemässä pöllöt (ja syömässä lasten karkit ja sipsit, sekä uhkailemassa, että syön KAIKKI herkut, jos eivät ole kilttejä). Kukkanauhat kävimme pikkutyttöjen kanssa heti asentamassa heidän sänkyihinsä. Sanoin että nyt he ovat ihan oikeita prinsessaruususia, kun on kukatkin. Nuorimmainen halaili uutta pöllöään innokkaasti, vanhemmalla sankarilla oli liikaa muutaa tekemistä. Kun illalla sisareni soitti (ties monennenko kerran eiliselle), kyselin pöllöistä. Pikku-Monsteri oli tahtonut pöllönsä unikaveriksi (ties kuinka monen ystävä-kaverinsa lisäksi), joten katson, että syntymäpäivälahjastani pidetään! Marraskuussa saan sitten tietää, miten sisareni kaksi vanhinta lasta suhtautuvat tädin virkkuuharrastukseen... vanhimmainen tosin on jo antanut suostumuksen itsetehdylle lahjalle, joten turhaa enää napista!

Laran pimeä puoli

Oikeassa elämässä olen neljän alle kouluikäisen lapsen ainoa täti, yhden teinipojan kummitäti ja hänen pikkusiskojensa haltiakummitäti sekä täti myös parhaan ystäväni lapsille ja kaikille muillekin tätiä tarvitseville. Siitä nimi Auntie Lara, ei siis pelkästään iästäni... Päätin jo kummipoikani ollessa pieni, että tämä täti ei osta lapsille lahjoiksi leluja, koska niitä on heillä muutenkin jo paljon. Tähän asti olen ostellut kirjoja ja vaatteita, kunnes elokuussa keksin viedä virkkuuksiani Monstereille (sisareni lapset) näytille. Nuorimmainen, juuri kaksi vuotta täyttänyt pikkuneiti, tunki ensimmäisenä virkkaamani korit päähänsä. Kivoja hattuja kun olivat. Kaksi vanhempaa tyttöstä ihastelivat laukkua, poikaa ei niinkään kiinnostanut, kunnes kaivoin "testipöllön" esiin. Viime syksynä innostuin virkkaamaan kaikille pöllöheijastimia äidiltä varastamistani jämälangoista, jotka ristin Ugleiksi tai Pölöiksi, ne kun vain olivat niin rumia. Jouluna ne löytyivät joulukuusesta... ja Monsterit tykkäsivät niistä. Miksi pöllöjä? ...mutta nehän ovat niin suloisia ja sitä paitsi viittomamerkkini tulee "pöllöstä" (hieman itserakkautta mukana?).

Mutta asiaan. Etsiessäni virkkuuohjeita netistä, törmäsin Prinsessajuttu-blogiin ja rakastuin. Miten joku osaakin virkata kaikkea niin kaunista, kuin bloginpitäjä tekee? Minä kyllä osaan virkata ja jälki on hyvää, mutta se käytännön toteutus on yleensä suhteellisen kamalaa. En ole yhtään taiteellinen ihminen, mutta ainakin yritän parhaani. Prinsessajutun Mira on suunnitellut maailman ihanimman virkatun pöllön ja minun onnekseni julkaissut siitä myös ohjeen! Ennen pöllöjä olen käyttänyt hyväkseni hänen kauttausliinojen, viirinauhan sekä tähtien ohjeita. Kannattaa käydä kurkkaamassa blogiin, jos käsityöt kiinnostavat! Viime syksynä pistin pöllöt mieleeni, mutta vasta nyt syntymäpäivälahjoja miettiessä päätin kipittää lankakauppaan ja tekaista Monstereilleni jotain itse. Kohta viisivuotias prinsessa oli sitä paitsi sitä mieltä, että mielummin jotain tädin valmistamaa kuin kaupasta ostettua! Sisarenlasten pöllöt valmistuivat reilussa viikossa ja päätin myös tehdä kolme lisää (työnalla) joululahjoiksi.

Monsterit saavat siis pöllöjen lisäksi kukkanauhat (kukan ohje jostakin, idean sain Helsingin reissulta bestikseltäni) tai viirinauhan. Myös kortit ovat itsetehtyjä, mutta tädin puutteellinen piirrustustaito (rajoittuu tikku-ukkoihin) ajoi käyttämään VÄRITYSKUVIA \o/ Valitettavasti ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat ovat huomenna ja itse en niihin töiden vuoksi pääse, joten palautetta pöllöistäni ei ole vielä saatavilla. Näytin keskeneräisistää pöllöistä tosin kuvaa meidän vauva-Monsterille, joka totesi heti "pöllöjä", joten ainakin oikeilla jäljillä ollaan! Kunhan joululahjat ovat valmiit, tämä täti opettelee kutomaan villasukat. Yläastella kudotut eivät näyttäneet edes villasukilta, saatika toinen yritys lukioaikaan. Sillä kertaa ne eivät edes valmistuneet. Täytyisi ehkä pysyä kyökin puolella, sillä tältä tädiltä onnistuu ruisleipä itsetehdystä juuresta paremmin kuin sukkapuikkojen heilutus...

Mutta paluu normaaliin elämään! Seuraavana vuorossa arvopaperimarkkinoiden ja sisäpiirikauppojen ihmeellinen maailma! Vähemmästäkin tuntee itsensä hulluksi.