Koska tämä blogi perustuu opiskeluihini liittyvään kurssiin, pyrin pitämään asialinjaa ja jättämään vähemmän poliittisesti korrektit asiat varsinaiseen blogiini. Mutta kuka tietää, mitä tästä kehkeytyy! Ehkä jatkan kurssin jälkeen kirjoittamista myös äidinkielelläni ja keskityn sosiaaliseen mediaan. Mutta asiaan! Ensimmäisen blogi-kirjoituksen tehtävänanto on seuraava: "Kerro ensimmäisessä blogi-kirjoituksessa sosiaaliseen mediaan liittyvistä kokemuksistasi, ennakkokäsityksistäsi ja odotuksistasi". Minäpä kerron. Ja yritän tehdä sen lyhyesti...
Viha-rakkaus -suhteeni sosiaalisen median kanssa alkoi ollessani lukiossa. Vuosi oli 1995 tai 1996, eli kauan sitten, ja ystäväni puhuivat irkistä. Oululaissyntyinen (!) IRC oli tuolloin "in", joten myös minä hurahdin siihen. Tätä kirjoittaessani löysin YLE:n artikkelin Twitterin ja IRC:n yhtäläisyyksistä viime vuodelta, jossa IRC nimetään sosiaalisen median uranuurtajaksi. Kannattaa käydä lukaisemassa. (Tiesittekö muuten, että IRC-galleria on syntynyt irkkaajia varten? Eli henkilöitä, jotka käyttävät Internet Relay Chattia.) Sittemmin olen liittynyt Facebookiin ja Twitteriin, joita pyrin päivittämään enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Youtubea käytän, kun haluan kuunnella musiikkia muualta kuin radiosta. Kirjoitan myös blogia, joka on tänä keväänä jäänyt vähän vähemmälle ajanpuutteen vuoksi. Gmail-tilin kautta olen myös Google+ -käyttäjä, mutta jostain syystä se ei ole minua vakuuttanut. Tässä siis minun some-historiani lyhykäisyydessään. Ennakkokäsitykset ovat siis karisseet jo aikoja sitten.
Sosiaalisella medialla on niin hyvät kuin huonot puolensa. Hyviin mukaanlukeutuu helpottunut yhteydenpito muualla asuviin ystäviin ja tuttaviin. Tämä onkin enää ainoa syy sille, että yleensäkin olen Facebookissa, sillä siitä on tullut mainoksia tursuava valituskanava. Toki harrastan itsekin valitusta, mutta... sehän on vain inhimillistä? Suosin itse Twitteriä, sillä siellä on helpompaa seurata julkisuuden henkilöitä tai yleensäkin muita käyttäjiä. Lisäksi sen kautta saa nopeasti tietoa itseä kiinnostavista asioista. Joku viisas on joskus sanonut, että Facebookissa valehdellaan tutuille ja Twitterissä puhutaan totta tuntemattomille. Ehkä tämä selittää sen, miksi suosin Twitteriä. Eräänä päivänä päätin perustaa blogin. Päätin, että kirjoitan
englanniksi ja että en mainosta blogiani Facebookissa. Miksi? Koska en
halua suurimman osan "ystäviksi hyväksytyistä" tietävän, kuka oikeasti
olen. Tässä taas yksi sosiaalisen median huono puoli: mitä antaa
ihmisten tietää itsestään ja mitä salata? Ja ketä hyväksyä piireihinsä ja millä perusteilla. Lisäksi koulukiusaaminen on saanut uuden muodon sosiaalisen median avulla. Tuhkimotarinoiden (esimerkiksi Suomen youtube-tähti Sara sekä Big
Brother tähdet, glamourmallit eli niin kutsutut turhat julkkikset) ja
julkisuuden henkilöiden (näyttelijät, muusikot ja niin edelleen) välinen
raja on hämärtynyt niin paljon, että nuoret kuvittelevat sosiaalisen
median välittämän glamourelämän kuvan olevan totta ja sen saavuttamisen
helppoa.
Mitä odotan sosiaaliselta medialta? Pientä ryhdistäytymistä ja imagon parantamista. Avoimuus voi kääntyä itseään vastaan silloin, kun hyvien asioiden toteuttamiseen kehitettyjä keinoja aletaan käyttämään ilkivallan apuna. Nettikiusaaminen on tästä hyvä esimerkki samoin Wikipedia, jonka tietoja voi kuka tahansa muokata. Tämä on aikaansaanut sen, että sisältö on paikoitellen valheellista, vääristeltyä ja pahansuopaa. Suomenkielisestä versiosta löytyy myös käännösvirheitä, lempiesimerkkini on Mendelin herneet (pea), jotka oli käännetty pavuiksi (bean). Varsinkin nuorisolla on se käsitys, että kaikki mikä löytyy sosiaalisesta mediasta, on totta. Kouluissa on onneksi alettu kiinnittämään huomiota medialukutaitoon. Samaan aikaan lapset ja nuoret vähentävät kirjojen lukemista, eivät enää kirjoita käsin (kynällä) ja heidän suomenkielen taitonsa huononee. Lyhenteiden käytöstä on tullut arkipäivää, viestintä tapahtuu älypuhelimien kautta. Kysymys kuuluu: onko sosiaalisen median esiinmarssi luonut (uus)tyhmien sukupolven? Ja mitä me aikuiset voimme asialle tehdä.
