#kutsumua

Sosiaalisessa mediassa on liikkeellä ilmiö nimeltä #kutsumua, joka sai alkunsa lukiolaisen puututtua kiusaamiseen. Lisätietoa löytyy Suomen Lukiolaisten Liiton sivuilta. Tämä on minun panokseni. En kuitenkaan haasta ketään.

Minua on nimitelty vaikka ja miksi, harmillisesti ja harmittomasti. Olen myös nimitellyt muita, anteeksi siitä. Omalla kohdallani vain kaksi sanaa ovat minua loukkaavia: kuuro ja vammainen. Se ei näy päällepäin, sinä et sitä minusta huomaa. Olen lievästi kuulovammainen, jonka täytyisi käyttää kuulokojeita päivittäin. En ole käyttänyt ala-asteen jälkeen, miksi? Koska minun ei ollut enää pakko olla erilainen kuin muut. Koska ala-asteella jotkut oppitunnit eivät alkaneet ennen kuin apuvälineeni olivat paikoillaan: se oli nöyryyttävää ja teki minusta erilaisen lapsen kuin muut. Koska ystäväni kutsui minua kuuroksi: minä halusin olla samanlainen lapsi kuin muutkin. Koska kuulovamma saa ihmiset käyttäytymään minua kohtaa eri lailla: he alkavat puhumaan kuin tyhmälle (liioitellun hitaasti ja kovalla äänellä). Koska minua on haukuttu vammaiseksi ja tyhmäksi: olen täysin normaali, älykäs ihminen, jonka aivoissa ei ole mitään vikaa. 

Opin puhumaan aikaisin (vanhempieni mielestä ehkä liiankin aikaisin) ja lukemaan sekä kirjoittamaan heti koulun alettua. Vasta kouluterveydenhoitaja huomasi normaalin terveystarkastuksen yhteydessä kuulossani olevan jotain vialla. Ennen sitä kukaan ei ollut asiaa epäillyt. Olen ollut huonokuuloinen syntymästäni saakka, kyseessä on perinnöllinen vika jossakin kuulojärjestelmässäni. Luen huulilta, ilmeistä ja eleistä sen, mitä korvani eivät tavoita. Minulle on turha puhua selin tai huudella toisesta huoneesta. Kuuloliiton määritelmän mukaan kuulovammani rajoittuu ”sosiaaliseen kuulemiseen” eli minulla on vaikeuksia seurata keskustelua ja osallistua siihen. Koulumenestyksestäni (tai sen puutteesta, mikä johtuu siitä, etten ole kunnianhimoinen) ei voi sanoa mitään kuulostani. Olen opiskellut viittä vierasta kieltä, suorittanut yläasteen ja lukion – ilman kuulokojeiden käyttöä. Yliopistossa massaluennot suurissa saleissa pakottivat minut käyttämään kojeita. Toinen syy oli se, että sain usein luennoitsijan puheen suoraan kuulokojeeseeni induktiosilmukan kautta... kätevää, eikö totta!

Miten huonokuuloisuus vaikuttaa elämääni? Meluisissa tilanteissa ahdistaa ja välillä kuunteleminen on raskasta, mikä purkautuu hyperaktiivisuutena. Saatan myös olla täysin omissa maailmoissani, kun en jaksa keskittyä ympärilläni olevaan hälinään. Se on ahdistavaa ja välillä todella syrjäyttävää. Olen usein myös pitkien koulupäivien jälkeen todella väsynyt, sillä joudun keskittymään, siis todella keskittymään kuuntelemiseen. Jos en kuule jotain, saattaa keskittyminen herpaantua täysin – ja hyperaktiivisuus iskeä. On todella vaikea istua paikoillaan, kun ei pysy mukana. Hermostun ja turhaudun helposti. Lapsena olin arka, mitä ei osattu yhdistää kuulooni, ja saatan olla sitä vieläkin, vaikka sosiaalisen luonteeni takia sitä ei aina huomatakaan. Joudun myös miettimään uravalintaani tarkkaan, sillä en voi työskennellä esimerkiksi melussa. Se siis vaikuttaa enemmän kuin muut tietävätkään.

Älä siis ihmettele, jos tunnet minut enkä ole asiasta puhunut. En halua "vammani" määrittelevän minua. Huonokuuloisuuden pitäisi olla verrattavissa silmälasien käyttöön, mutta jostakin syystä näin ei edelleenkään ole. Kyse ei kuitenkaan ole kohdallani salaisuudesta, jota täytyisi varjella. Lisätietoa kuulovammoista löytyy Kuuloliiton sivuilta.