Päivälenkki

...näytti tältä. Ja asensin Bloggerin puhelimeeni, joten tämä on vähän niin kuin testi. Ihan kuin en muutenkin olisi älypuhelimeni orja. Lisäksi vihaan puhelimella kirjoittamista, sillä pitkähköt kynnet ja kosketusnäyttö eivät sovi yhteen. Yksisormijärjestelmällä se on myös suhteellisen hidasta. Voi elämä. Kaikkea sitä ihminen keksiikin. Kaipaan elämää ennen näitä paholaisen keksintöjä.

 

Ps. Piti sitten käydä koneella muokkaamassa kuvia. Lisäksi ne ovat nurinkurisessa järjestyksessä. Aloita lopusta.  

Medialukutaito kadoksissa?

Voihan viha! Jälleen kerran. Ja lähdekritiikin puute! Kirjoitin vihapuheesta jo viime syyskuussa ja lähdekritiikki sai mainintaa toisessa kirjoituksessa. Tarkoituksenani oli kirjoittaa tällä kertaa mukavista asioista, kuten kruunujen virkkaamisesta siskonlapsille, mutta Universumi päätti jälleen kerran toisin tai Facebookin Newsfeed, joka täyttyy irrelevantista informaatiosta ja tarkoituksella väritellyistä "totuuksista". Niiden taustalla näyttää olevan tarkoituksella valheellinen, nykyaikaistettu versio propagandasta ja totuuden muuntelusta omaan tarkoitukseen hyötyvä, journalismiksi itseään kutsuva ilmiö. Sananvapauden nimissä kun voi tehdä mitä tahansa. Samaan aikaan tietty joukko ihmisiä on tullut siihen johtopäätöseen, että valtamedia ei saa kirjoittaa kaikesta, vääristelee ja peittelee tiettyjä asioita. 

Ystäväni Wikipedian mukaan "Medialukutaito on kyky lukea ja ymmärtää mediaa, nähdä sen tuottamien ilmiselvien merkitysten taakse, sekä suodattaa ja arvioida vastaanotettua informaatiota. Medialukutaito on siten tavallista lukutaitoa laajempi taito. Siihen kuuluu myös taito käyttää asianmukaisia laitteita. Kriittinen medialukutaito painottaa taitoja, joiden avulla ihminen pystyy arvioimaan mediasisältöjä kriittisesti ja median esitystapoja tulkiten." Mutta status quo näyttää olevan, että mikä tahansa totuuden versio on hyväksyttävissä ilman suurempaa suodatusta tai arviointia. On helpompi uskoa jotain "julkaistua", kuin ottaa asioista itse selvää. Vaihtoehtoisen median suosio saattaa selittyä myös sillä, että se vahvistaa kohteensa mielipiteitä ja ikäänkuin oikeuttaa normaalia radikaalimmat mielipiteet, antaa niille polttoainetta. 

Miksi uskoa ennenmminkin valtamediaa? Koska sillä on tietyt kriteerit, säännöt ja eettiset ohjeet. Se ottaa asioista selvää, on avointa ja puolueetonta, ei pelkkiä huhupuheita ja sensaatiohakuisuutta. Puolueetonta tosin niin pitkälle kuin se on mahdollista. Newsflash: mikään ihmisen kirjoittama, sanoma tai kuvaama ei koskaan ole tai voi olla täysin puolueetonta. Se on aina jonkun tai joidenkin näkemys asiasta. Siinä näkyy myös oman aikansa vaikutus.Valtamedian tekemä journalismi on (tai ainakin sen pitäisi olla) lähdekriittistä ja mitä tahansa ei julkaista. Kyse ei ole pelkästään jonkin asian mediaseksikkyydestä tai viihdearvosta. Siksi. 

Sosiaalisessa mediassa on helppo jakaa vaikka ja mitä miettimättä, mikä niiden todellinen tarkoitus on tai kuinka totuudenmukaisia ne ovat. Erilaiset ja eriävät mielipiteet ovat sallittuja ja ne ovat rikkaus, emme ole mikään homogeeninen joukko aivottomia otuksia. Mutta kun ne perustuvat vaihtoehtototuuksiin, valheisiin, ennakkoluuloihin, pelkoihin ja niin edelleen, niistä tulee vaarallisia. Ottakaa asioista selvää, pohtikaa useampia vaihtoehtoja ja asioita eri kanteilta, avatkaa silmänne ja korvanne.

Koska ulkona paistaa syysaurinko ja maa on ihanasti kuurassa, tämä kärttyinen täti ottaa koiransa ja lähtee ulos räpsimään huonoja valokuvia puhelimella!

Kannattaa muuten vilkaista
Journalistiliiton pelisäännöistä Journalistin ohjeet ja miettiä, kuinka hyvin tämä eettinen ohjeistus toteutuu "vaihtoehtoisissa uutisissa".  
OKM:n julkaisu "Hyvä medialukutaito. Suuntaviivat 2013–2016" vuodelta 2013.

Elämää kotirouvasyndrooman kanssa: maailman paras pannukakku

Kokeellinen keittiöni on täysin vehnätön, sillä elimistöni ei kestä vehnää nieltynä, saatika että voisin vehnäjauhoihin edes koskea. En siis noudata gluteenitonta ruokavaliota vaan täysin vehnätöntä (ja tattaritonta). Itseäni ärsyttää se, että suurin osa gluteenittomista tuotteista on täyttä höttöä ja tärkkelystä, jos siis eivät sisällä vehnää/tattari. Ne eivät myöskään maistu miltään. Vehnäallergia/yliherkkyys aiheutti hieman hankaluuksia leipomishullulle, kunnes tutustuin kaurajauhoihin ja rakastuin. Toki kaura rajoittaa sitä, mitä voi leipoa, sillä siinä ei ole sitkoa. Korvaan vehnäjauhot yleensä samalla määrällä, kuin reseptissä on, MUTTA kaurajauhoja joutuu yleensä laittamaan vähän enemmän. Jokainen, joka leipoo paljon osaa kuitenkin näppituntumalla sanoa, milloin taikina on oikeanlaista, eikö jep? Leipomukseni ovat siis aika tuhtia tavaraa, kun käytän niissä täysjyväkaurajauhoja... Yleensä ostan Provenan jauhoja, koska niitä nyt satutaan myymään lähikaupassa. Kaura on rukiiseen ja vehnään verrattuna törkykallista, mutta mitäpä sitä ei terveellisen ruokavalion eteen tekisi? Testiryhmäni (sukulaiset ja ystävät) eivät ole valittaneet ja kaikki ovat selvinneet kokeiluistani hengissä.

Ystävätoverikaveri pyysi pannariohjetta, joten tässä sellainen tulee! Kyseessä on maailman paras pannukakku, versio-mikä-lie ja olen saanut sen serkultani noin 10 vuotta sitten ja reseptikirjastani päätellen muokannut sitä lisää. Ohje on syvään uunipellilliseen. Huvittavaa on, että tässä asunnossa on tasan yksi uunipelti ja se on kaikkea muuta kuin syvä. Oma pannarini on leveydeltään tyyliä täytekakku, sillä se on näppärä tehdä silikonikakkuvuoassa, jolloin puolitan tämän alla olevan ohjeen määrät.

5 dl vehnäjauhoja (eli kauraversioon saman verran kaurajauhoja ja niitä voi lisäillä tarpeen mukaan)
1,5 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
-> sekoita kuivat aineet keskenään
1 l maitoa
2 munaa
100 g sulatettua rasvaa
-> sekoita kuiviin aineeksiin ja anna hiukkasen turvota, jos käytät kaurajauhoja. Pellille leivinpaperi ja uuniin 225C noin puolituntia.

Elämää kotirouvasyndrooman kanssa: ruisleipä

Tällä kertaa jotain erilaista: perinteisen hapanjuuriruisleivän ohje. Minun käyttämä ohje on Martoilta, muutamalla omalla muutoksella. Ruisleivän teko ei ole mitään ydinfysiikkaa, eikä vie paljoa aikaa. (Recipe in English) Käytän itse yleensä Pirkan ruisjauhoja, sillä mielestäni niistä tulee paras koostumus. Olen toki kokeillut kaikkea hienosta sihtijauhosta luomujauhoihin, mutta jostakin syystä olen tykästynyt Pirkkaan. Minulla on ruokavaaka, joten kaadan 150 grammaa jauhoja pois kilon pussista. Desin tästä käytän raskiin ja loput noin kaksi desiä laitan jauhopurkkiin jemmaan. Pussiin jääneet jauhot käytän leipään. Ensimmäinen juureni kuoli, kun pulputtelin raskia ja kohotin taikinaa liian lähellä jääkaappia ja se sai kylmää. Ruisleipätaikina on sellaista, että liika kohotus tai liian lämmin paikka pistää sen "hikoilemaan" eli se alkaa vettyä, jolloin leivonta on helvetillistä.

Hapanjuuri:

3 rkl ruisjauhoja

3 rkl vettä

Sekoita ainekset esimerkiksi lasipurkissa, aseta kansi löysästi päälle ja anna muhia lämpimässä paikassa kolmanteen päivään saakka. Lisää tällöin purnukkaan

2 rkl ruisjauhoja

2 rkl vettä

Neljäntenä päivänä juuri on valmis käytettäväksi. Juuren maku paranee jokaisen kerran jälkeen. Se otetaan talteen siinä vaiheessa, kun kohonnut taikina muotoillaan leiväksi. Sopiva määrä on noin nyrkin kokoinen taikinapallero. Itse säilytän juurtani jääkaapissa muovirasiassa, sillä leivon ruisleipää kerran viikossa. 

Leipä:

Laita illalla leivonta-astiaan juuri, 2 dl kädenlämpöistä vettä ja 1 dl ruisjauhoja. Sekoita tasaiseksi esimerkiksi puuhaarukalla. Laita astian päälle tuorekelmu ja anna pulputella lämpöisessä paikassa yön yli. Tähän menee aikaa noin television mainoskatkon verran! Aamulla raskin pitäisi kuplia hieman.

Aamulla lisää astiaan

6 dl kädenlämpöistä vettä

1 rkl suolaa

ja sekoita.

Tämän jälkeen lisää jauhot (Marttojen ohjeen mukaan 1,5 litraa. Minä laitan 850 grammaa). Lisään jauhot kahdessa osassa ja käytän sekoittamiseen sähkövatkainta/taikinakoukkuja. Kun kaikki jauhot on lisätty, pyöräytän taikinan tasaiseksi käsin. Laita pyyheliina astian päälle ja anna kohota 2-4 tuntia. 

Kohotuksen jälkeen pyöräytän taikinan sekaisin muutaman kerran, käsin. Toisin kuin Marttojen ohjeessa neuvotaan, en käytä leipien muotoiluun jauhoja tai kumoa taikinaa pöydälle. Otan talteen nyrkin kokoisen kimpaleen taikinaa seuraavan satsin juureksi ja jaan loput kulhoon jääneestä taikinasta kahtia. Nämä kaksi palloa lätkäisen leivinpaperille uunipellille (ÄLÄ KÄYTÄ LIDLIN LEIVINPAPERIA, JÄÄ LEIPIEN POHJAAN KIINNI). Täydellisessä keittiössä "pallot" olisivat pyrämidin muotoisia, minun eivät ole ja toinen leipä on aina suurempi... Laita leipien päälle pyyhe ja anna kohota (leviävät lähinnä sivusuunnassa) parisen tuntia. Liika kohottaminen tekee niistä vetisiä. Kohottamisen jälkeen pistele leipiä haarukalla, ettei leivästä löydy tyhjiä yllätyksiä. Joskus myön saatan vielä muotoilla leipiä kostuteillu käsillä.

Leivät paistan noin 225C 50 minuuttia. Kypsä leipä kumisee, kun sen pohjaa koputtelee. Parhaimmillaan ruisleipä on vasta seuraavana päivänä. Lmpimän, tuoreen leivän leikkaaminen on helvetillistä puuhaa, mutta kuka voi vastustaa tuoretta ruisleipää voikimpaleella? En minä ainakaan. Käärin leivät yleensä (heti kun niihin uskaltaa koskea) pyyhkeisiin ja annan jäähtyä rauhassa seuraavaan päivään. Jostain kumman syystä toisesta leivästä on yön aikana kadonnut puolet...

P.S. Jos on kysyttävää/kommentoitavaa, antaa tulla.

Koukussa

Kotona istuminen ja työttömyys ei ole parasta mahdollista elämää tällaiselle superhyperaktiiviselle touhottajalle, joten sitä tekemistä on keksittävä. Mitä muuta tehdä kun voi VIRKATA!

Pari vuotta sitten aloin tekemään Pölöheijastimia jämälangoista, viime syksynä Prinsessajuttu inspiroi minut virkkaamaan pehmopöllöjä lapsille (ja yhdelle parhaalle ystävistäni). Kuvassa siskonlapsien pöllöt. Nukkaiset kaverit ovat käyneet mutkan pyykkikoneessa. Valitettavasti Monsterini ovat jo oppineet, että jos Mummi ei jotain osaa tehdä, täti osaa. Ainakin (melkein) viisivuotiaan siskonpoikani mielestä Laara ossaa.

Tänä kesänä olen heijastimien ja kukkien lisäksi tehnyt itselleni kaulakorun, siskontytöille prinsessakruunut (sovelsin jotain iänikuista reunapitsimallia) ja lumihiutalekaulakorut. Seuraavaksi nämä kaikki pitäisi käyttää Eri Keepperi - vedessä, jotta kovettuisivat. Äitini pyynnöstä (eli käskystä) syntyivät nuo kruunut ja kaksi vanhinta siskontyttöä ovat jo antaneet hyväksyntänsä tädin virkkuuksille. Koska lankaa jäi ja paljon, saavat typykät myös lumihiutalekorut. Lankaa on edelleenkin jäljellä ja olen hopeaa, kultaa ja glitteriä käyttänyt apuna myös heijastimissa.

Inspiraation (vai pakkomielteen?) lähteenä on toiminut myös VMSomⒶ KOPPA ja bloggaajan kirja "Neliö-virkkattuja variaatioita", jonka äitini osti ja erehtyi näyttämään minulle. Kirja ei ole nähnyt vanhempieni kotia sen jälkeen. Mukaan on kesän aikana saattanut lähteä muutama muukin äitini kirja. Ja 7 kerää Seiskaveikkaa.. Lopputuloksena mekko (lankana Novitan Rose) ja villapaita (Seiskaveikoista). Olen myös VIIMEINKIN onnistunut kutomaan villasukat, mikä voittajafiilis.

Suurin inspiraation (pakkomielteen) ruokkija on ollut yksi parhaista ystävistäni, joka sanoi haluavansa kaulakorun ja linkkasi tämän. Yksi koruista herätti inspiraatio, mutta koska ohjetta ei tietenkään löytynyt, täytyi hieman improvisoida ja katsomalla päätellä, miten koru olisi mahdollisesti voinut syntyä. Äidin jämälangat saivat taas kyytiä. (Ylempi kuva kertonee minun piirrustustaidoista?) 

Ystäväni kävi myös oman äitinsä lankavarastoilla ja lopputuloksena oli kolme pientä lumihiutaletta (kuva ylempänä, kruunujen seurassa), jotka ovat vailla yhdistämistä, kiinnityssysteemiä ja Eri Keepperi -vettä. Ohut puuvillalanka sai kaverikseen äidiltä "lainaamani" hopeisen lahjanauhalangan (ei hajuakaan mitä se todellisuudessa on, jotain ohutta narua kuitenkin..) Kunhan syksy tästä etenee ja pääsen lankakauppaan, alan virkata enemmän koruja. Tällä hetkellä yritän päästä eroon jämälangoista, mikä tarkoittaa enemmän Pölöheijastimia ja kukkia! Kukat ovat käteviä, niitä voi käyttää koruissa tai rintakoruina. 

Nyt ystäväni halua uuden pehmopöllön itselleen. Malli tulee olemaan eri kuin Prinsessajutun ihanaakin ihanimmissa pöllöissä ja sitä testatessa virkkasin kaksi pienenpientä koria (Nalle Puhin hinajapurkkeja!) ja itselleni uuden lankakorin. Lankakori saattoi mennä hieman överiksi, sillä se vaatimalla vaati koristelua. Pöllön mallin ystäväni löysi Facebookista.

Kyllä kait tässä alkaa olemaan jonkin sortin koukkuvieroituksen tarpeessa. Sen kunniaksi menen tänään serkkuni luo leikkimään ompelukoneella... Vaihtelu virkistää, sanoi kissa kun mummolla pöytää pyyhki.

Operaatio lukuluettelon siivous

Juhannus tuli ja meni, ei kuitenkaan ihan suunnitelmien mukaan, sillä rakas migreenini päätti iskeä sekä torstaina että perjantaina. Samalla tuli todettua, että lääkitys ei edelleenkään pelaa. Siis migreenilääkitys, muu lääkitykseni koostuu liikunnasta. Pääsin kuitenkin lauantaina mökille jahtaamaan paikallista halkovarasta ja nauttimaan kesän ensimmäisestä lämpimästä päivästä! Vettä on järvessä ja kaivossa sen verran paljon, että tänä vuonna ei lopu kesken. Hyvää liikuntaa tuo halkovarkaan jahtaaminen ympäri pihaa. Kaveri on kyllä hieman yksinkertainen, kun vaihtaa halkonsa vaikka ihan pikkuriikkiseen Frolic-muruseen. Niitä halkoja tosin sai keräillä oikein urakalla ympäri pihamaata. Mahdollisuuksien mukaan vanhaherra-Koiruli myös pilkkoo halkoja valmiiksi. Hupinsa kullakin.

"Tällä kertaa vuorossa on epätoivoinen yritys päästä eroon osasta lukuluettelossa olevista blogeista. Koska SoMe-kurssi on päättynyt, loppui myös suuremman osan meidän opiskelijoiden ylläpitämistä blogeista." Näin kirjoitin viime syksynä, tarkoituksenani käydä läpi kaikki noin 40 seuraamaani blogia ja siivota lukuluettelosta pois ne, joissa ei enää ole elämää. Tuolloin homma pysähtyi heti alkuunsa, sillä en löytänyt mistään tietoa siitä, miten blogien seuraamisen pystyy lopettamaan. Sellaista tietoa ei vain ollut saatavilla tai aivoni käsittelivät sen irrelevanttina informaationa. Niinpä siivous jäi.

Tänään päätin koettaa uudestaan. Ja yllätyin. Klikatessani lukuluettolon asetuspainiketta (mutteria vai mikä lieneekään), sain esiin luettelon blogeista ja jokaisen perässä oli roskakorin kuva. Se oli siinä. 41 blogista listalle jäi hurjat yhdeksän. En tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa, niin helppoa siivous oli. Ainoa ongelma on, että olen todella laiska kirjautumaan Bloggeriin tai seuraamaan blogeja. Onneksi on lempi-inhokkini Facebook, johon fiksut bloggarit ovat keksineet tehdä sivun, josta voi tykätä ja josta näkee uusimmat kirjoitukset! Näytän tykkääväni (ja seuraavan) pikavilkaisulla ainakin kolmesta lukulistallani olevasta blogista.

Ulkona sataa vettä ties kuinka monennetta päivää, joten nyt olisi aikaa lukea blogeja. Tosin pelkään, mitä siitä seuraa. Voin nimittäin saada uusia kutomisideoita tai mikä vielä pahempaa, ompeluideoita. En todellakaan ole mikään käsityöihminen. Onneksi minulla on vanhempi serkkutyttö, koulutukseltaan pukuompelija ja hän auttaa. Itse joudun tosin ompelemaan. Tällä hetkellä ompeluintoani hillitsee se, että isotädiltäni saatu pienen pieni Singer laulaa hyvin epävireisesti... ja aukoo kaikki laskokset. Neulomisinto lopahti keväällä, kun jouduin purkamaan neuletakin resoriosuuden kahdesti, samoin kuin lapaset. Kyllä tämä tästä, kunhan innostus taas syttyy. Sitä odotellessa täytyy keksiä kaikkea muuta tekemistä. Kuten opetella tekemään typeriä kollaaseja Picasalla...

Uusia tuulia ja vanhoja kujeita

Maha täynnä tänään leipastua ruisleipää ja jalat pöydällä. Pää täynnä Juhannussuunnitelmia tai paremminkin odotusta päästä mökille saunomaan. Puusaunaa kun ei voita mikään. Pää on myös täynnä kirjoitusstressiä. Tekee mieli kirjoittaa, mutta aiheita ei tahdo löytyä ja kun olen päättänyt rajoittaa tämän blogin koskemaan sosiaalista mediaa, aion siinä myös pysyä. Se on todella vaikeaa, sillä saan ideat joko nukkumaan mennessä tai muussa tilanteessa, jossa ei ole tietokonetta lähettyvillä.

Sosiaalinen media on koukuttavaa ja sen parissa voi viettää aikaa tuntikausia. Mutta tiedättekö mikä on vielä koukuttavampaa? Iltasanomien SuperSää! Kyllä, olen täysin tosissani. Kesäaikaan on ukkosta ilmassa ja allekirjoittaneen rakkikoira pelkää pauketta. On siis hyvä tietää, milloin mahdollinen ukkoskuuro iskee kotikaupunkiin, jotta tietää pikakäyttää eläimen ulkona. Muussa tapauksessa saattaa tapahtua mittava pisuvahinko ja allekirjoittanut joutuu luutuamaan. Asensin kyseisen sovelluksen puhelimeeni viime kesänä ja sitä tulee katsottua aika tiheään... tällä hetkellä johtuen sateesta. Joku nimittäin odottaa pääsevänsä mattopyykille, minkä edellytyksenä on pitempi aurinkoinen jakso. Olen myös keksinyt itselleni uuden harrastuksen: vesisateessa pyöräily. Rakastan vesisadetta ja vihaan pyöräilyä, joten niiden yhdistäminen lieventää hieman jälkimmäistä.

Toinen mielenkiintoinen on juuri julkaistu 112 Suomi -sovellus hätäpuheluiden paikannukseen. Mietin jo sen asentamista puhelimeeni, mutta kun miettii tilanteita, joissa voisin apua tarvita... joko tipun kaivoon, poltan saunan tai lyön puun sijaan itseäni kirveellä. Mökillä ja selvinpäin. Tiedän myös mökkimme osoitteen. Vakavasti ottaen ei olisi yhtään huonompi idea, varsinkaan nyt kun olen alkanut pyöräilemään ja minun suunnistustaidot eivät aina ole kummoiset. Mitä tahansa voi tapahtua: voin kaatua, törmätä johonkin, eksyä, pyöräni voi hajota ja niin edelleen. Vieraalla alueella voi olla vaikea tietää tarkkaa sijaintiaan. Olen sen verran laistanut säännöstäni "ei puhelinta mukaan lenkille", että se on kuitenkin mukana pyöräillessä. Eilen katkesi takajarruvaijeri, joten ehkä on hyvä, että puhelin todellakin on mukana... 

Toisaalta itseäni ärsyttää se, että puhelimesta on tullut muuta kuin pelkkä puhelin ja se lisää riippuvuutta. Puhelimen on oltava koko ajan ulottuvilla. Se on myös portti sosiaaliseen mediaan ja sähköposteihin. Siinä on myös kamera. Voi apua! Mihin soppaan sitä on itsensä tunkenut. Onneksi Juhannus alkaa ja pääsee hetkeksi mökille touhuamaan. Kuuluvuutta on, mutta sähköjä ei. Internet-surffailun täytyy pysyä sen rajoissa, että akku riittää soittamiseen. Oikeastaan se on rentouttavaa, mutta toisaalta aika ahdistavaa tällaiselle SoMe-riippuvaiselle. Mutta kun on tarpeeksi tekemistä...

Hyvää kesää ja Juhannusta kaikille, älkää tapelko ja olkaa varovaisia!

Tiedätkö mitä lapsesi tekee SoMessa?

No niin. Nyt se on viimein tapahtunut. Olen sukulaislasten kaveri SoMessa, tällä hetkellä tosin vain Instagramissa. Tämä tarkoittaa sitä, että täytyy tarkemmin vahtia mitä sinne postaa. Onneks kyseiset mukelot tietävät tasan tarkkaan, millainen heidän haltijakummitätinsä todellisuudessa on (ärsyttävän rakastettava, joka pakottaa kerran vuodessa elokuviin katsomaan itse valitsemansa elokuvan, johon ei kehtaa mennä ilman kakaroita). Sysäyksenä oli elokuvareissu haltijakummityttöni kanssa tuossa jokin tovi sitten. Aiemmasta postauksestani Kuinka koukuttaa oma älylaiteorja löytyy mistä kaikki sai alkunsa. Tällä kertaa ME olimme ne, jotka kaivoivat puhelimet esiin. Neiti halusi leikkiä uudella puhelimellani ja luultavasti tykkäsi kaikkien seuraamieni tilien kuvista. Todella reilua... Opin tosin häneltä, miten kuvista voi tykätä nopeammin. Nyt olemme seuraamme toisiamme Instassa, eli minä kyttään, miten mukelot kommentoivat toistensa kuvia. 

Lapset osaavat olla todella julmia aikuisten selän takana. Jos minä kommentoisin samalla kirjainten painoilla (?) tai kommentoisin yhtä tylysti ystävieni julkaisuja, saisin joko a) turpajuhlat (kuvainnollisesti) tai b) ystäväni eivät enää olisi ystäviäni. Kuinka relevanttia on kommentoida jonkun ottaman kuvan sisältöä tai laatua? Onko joku toinen parempi päättämään sen, mistä sinä otat kuvan tai mistä asiasta sinä teet päivityksen? Luultavasti jokainen meistä kohtaa vähintään kerran päivässä esimerkiksi Facebook-päivityksen, joka saa näkemään punaista ja kiehumaan. Joskus kiusausta räjähtää voi vastustaa, mutta se ei aina onnistu. Mukeloiden kommentit eivät edes kuulu tähän joukkoon, vaan ovat pientä nälvimistä, joka voi hiljalleen musertaa heikomman itsetunnon.

Lasten ja nuorten kohdalla epäasialliset kommentoijat voi olla sosiaalisen paineen vuoksi vaikeampi hiljentää, kuin meidän aikuisten maailmassa. He kun ovat niitä "siistejä tyyppejä" sosiaalisen marssijärjestyksen huipulla. Jos heidät hylkää SoMessa, mikä on seuraus IRL? Luultavimmin sosiaalinen itsemurha ja yksinäisyys. Oletteko koskaan miettineet sitä, miksi me lapsina ja nuorina kuvittelemme, että on "coolia" olla tyly toisille? Kiusaamista on niin monenlaista, kuin asioiden vastaanottajia. Mitä joku kokee kiusaamisesksi, toinen ottaa läppänä. Monikaan vanhempi ei tiedä, mitä lapset SoMessa puuhaavaat. Tiesittekö, että noilla ovelilla pikku riiviöillä voi olla käytössään useampi eri tunnus? Hahaa! Luultavammin yksi yksityistili on kavereita ynnä muita ihmisiä varten ja toinen julkinen profiili. Näin niin kuin tädin maalaisjärjellä ajateltuna. Onneksi osaavat ainakin suojata profiilinsa!

 

Sosiaalinen media vaatii usein myös suhteellisen hyvät ja toimivat älylaitteet ynnä muut, mikä edelleenkin eriarvoistaa ihmisiä. Itse olen sitä ikäluokkaa, joka tavoittaakseen kaverinsa joutui käyttämään LANKAPUHELINTA tai menemään kaverinsa oven taakse rinkuttamaan ovikelloa. Ehkä juuri siksi minua kammoksuttaa lasten/nuorten älylaitteiden kilpavarustelu ja se mainonta, joka tähän kohdistuu. Itse uusin puhelimeni kahden vuoden välein ja laitan yleensä hyvän, mutta vanhahkon mallin. Ennen kaikkea suhteellisen halvan. Mutta vaatimukset muuttuvat koko ajan, vempeleet monimutkaistuvat ja hinnat kallistuvat. Olemmeko kohta siinä pisteessä, että mikään ei riitä? Omasta puhelimestani löytyy "vain" sähköposti, Instagram, Twitter ja Facebook. Niin ja pahin riippuvuuden aiheuttaja ikinä: SuperSää.. Kyllä, olen säätiedotusriippuvainen ja lähinnä siksi, että koirani pelkää ukkosta.

Elämä on hassu juttu. Meistä jokainen näkee ja kokee asiat omalla tavallaan, eikä kukaan voi lopulta tietää, miten toinen kokee ja tuntee. Mikä minua loukkaa, ei välttämättä loukkaa sinua. Mikä on minulle tärkeää, ei välttämättä ole sitä sinulle. Kukaan ei ole täydellinen, voimme vain tehdä parhaamme. Kytätkää tekin lasten/nuorten SoMekäyttäytymistä ja puuttukaa niihin epäkohtiin hyvissä ajoin. Ehkä maailmasta joskus tulee hieman parempi paikka?

P.S. Elokuva oli hyvä ja meinasi saada kylmän ja kovan täti-ihmisen tirskauttamaan pari kyyneltä. Melkein.

Päivitä itsesi

On taas se aika elämästä, kun täytyy aloittaa työnhaku tai no tein sen jo. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun tarkistin palkkanauhani ja huomasin, että palkkani oli laskettu väärin ja tarkistaessani tuntilistoja huomasin, että sen lisäksi oli jäänyt osa tunneista merkkaamatta. Joten se siitä kouluhommien kirjoittamisesta. Yritin puolisen tuntia tavoittaa palkkaihmisiä puhelimella ja lopulta lähetin sähköpostia. Tästä kimpaantuneena tein sen, mitä on pitänyt tehdä jo pitemmän aikaa, eli ilmoittauduin (sähköisesti) työnhakijaksi. Olipas homma täydentää tiedot ja päivittää cv-netti!  Yllättävän hankalaksi nämä hommat on tehty. Pistää taas mietityttämään, miten vähän tietokonetta ja Internettiä käyttävät suoriutuvat uudesta sähköisestä ilmoittautumisesta, kun se tuotti korkeakoulutetulle SoMe-aktiivillekin ongelmia. (Enkä vähättele kenenkään älyä tällä heitolla) 

Digitalisoitumisen kritiikkiä olen jo käsitellyt ja voisin jatkaa siitä loppumattomiin. Digitalisoitumisen tarkoituksena on käsittääkseni helpottaa asioimista ja purkaa virastojen/laitosten ruuhkia. Samalla se luo tietoturvariskejä ja eriarvoistaa ihmisiä. Samojen asioiden naputtaminen useaan eri paikkaan on turhauttavaa. Kaikkien tietojen ollessa samassa tietokannassa tai vastaavassa, syntyy mieletön tietoturvariski. Olisi myös mukavaa, jos kaikki palvelut toimisivat samalla logiikalla (edelleenkin olen humanisti, minulla ei ole hajuakaan ohjelmien tai miksi niitä nyt sanotaan, koodaamisesta/tekemisestä), jolloin niiden käyttäminen olisi huomattavasti helpompaa. 

Otetaan esimerkiksi lääkereseptin uusiminen sähköisesti. Täytyy kirjautua sekä kanta.fi-palveluun että kaupungin omahoitoon. Ensimmäisestä sitten copy/pastella lääkemääräyksen tiedot jälkimmäiseen. Laiska kun ei niitä viitsi kirjoittaa. Mutta entä kun reseptin haluaa uusia joku eläkeikäinen? Terveyskeskuksissa kun kuuluu olevan ruuhkaa. Toki niissä voi reseptin jättää niitä varten oleviin laatikoihin. Toinen ongelma on pitkät välimatkat ja huonot joukkoliikenneyhteydet.

Mutta jotain positiivistakin digitalisoitumisessa on, tässä esimerkki. Teen eräälle järjestölle kouluun liittyvää työelämälähtöistä projektia ja tänään tutustuin Verohallinnon ja kumppaneiden palkka.fi-palveluun. Harmaan talouden (ja mustan tulevaisuuden) vastustajana ihastuin! Tämä kätevä palvelu muun muassa lähettää kausiveroilmoituksen automaattisesti Verohallinnolle. Tokihan tätä palvelua olisi tarpeen kehittää. Itselläni on tosin kokemusta vain Fivaldin palkanlaskennasta, jos eilisiä itkupotkuraivareita palkanlaskentaharjoituksen kanssa voi kokemukseksi sanoa. 

Välillä unohdetaan se, että kaikilla tietokoneet, palvelut ja Internetinkäyttö eivät ole samalla tasolla. Palveluiden pitäisi olla niin helppotajuisia ja -käyttöisiä, että niiden opettelemiseen ja tietojen sinne täyttämiseen ei kuiluisi koko päivää. Mutta kuitenkin, juoksukierros aloitettu ja itsepäivitys suoritettu. Itsepäivitys suoritettu myös LinkedInin puolelle, jota en edelleenkään osaa käyttää ja jonka koen edelleen olevan liian jenkki makuuni. Itseni brändääminen on edelleen minulle vierasta ja digitaaliset identiteettini ovat edelleen samat kuin tähänkin mennessä. En ole mikään markkinointi-ihminen, varsinkaan kun kyse on itsestäni. Lienee tarpeen käydä tästäkin asiasta tiukka keskustelu itsensä kanssa ja opetella tulemaan pois omalta mukavuusalueelta. 

Itseni analysoimisessa olen mestari, mutta itseni markkinoinnissa jotain ihan muuta. Seuraavaksi ruokaa nassuun, koiran kanssa aikaiselle iltalenkille ja sitten on tiistaizumban vuoro. Huomenna naurattaa!

(Mahdolliset kirjoitusvirheet ja outoudet johtuvat edelleenkin joulukuisesta viinilasitapaturmasta, joka on edelleenkin lankakerien vika. Pidämme mykkäkoulua)

Vähän pintaa

Televisiosta ei tule mitään ja on liian aikaista mennä nukkumaan, kun huomenna työpäivä alkaa vasta kolmelta... miksipä ei kirjoittasi blogia samalla, kun kuuntelee musiikkia! Jos ollaan rehellisiä, herätys on silti kuudelta, sillä haluan käydä rauhassa aamukävelyllä vanhan pappakoirani kanssa. Takana on jo tovi Instagramissa. Olen oppinut tykkäämään vahingossa kuvista ja tiedän miksi se sattuu tapahtumaan vahingossa... Sosiaalisen median päivittäminen luo paineita. Täytyy olla lyhyt ja ytimekäs, mutta tarpeeksi kiinnostava, on oltava hauska ja nokkela. Usein hyvä ajatus hukkuu, ennen kuin sen ehtii näpytellä muulle maailmalle tai ennen kuin sen ehtii kääntämään toiselle kielelle. 

Valokuvaaminen on vielä hankalampaa, kun joutuu säätämään liikaa. Olen tylsä. Olen äärimmäisen laiska, tyhmä ja saamaton. Ainakin mitä tulee Instagramiin ja valokuvaamiseen. Valokuvani ovat yleensä huonolaatuisia ja tylsiä, mielikuvituksettomia. En oikeastaan pidä puhelimella kuvaamisesta ja sen virittäminen kuvaustilaan vie liikaa aikaa ja vaivaa, jotta ehtisi innostua. Digitaalisen identiteetin määritteleminen tässäkin kanavassa on hieman haastavaa, vaikka minä en ole mielikuvitukseton! Olen koko ikäni lukenut paljon ja minulla on välillä vähän liiankin vilkas mielikuvitus. 

Mitä tulee itseni kuvaamiseen, eli niihin kuuluisiin selfiehin... minusta nyt ei vaan saa hyviä kuvia. Enkä osaa selfietä ottaa. YÄK. Kaiken lisäksi, minulla ei ole kunnollista kokovartalopeiliä, jonka kautta ottaa itsestäni kuvia. Kuulostaa äärimmäisen irstaalta, tässä iässä kun ei enää olla missään "missien mitoisssa" ja elämä näkyy vartalossa. Rakasta ystävääni lainaten: ei tässä enää mitään tyttösiä olla. Mutta sitähän sosiaalinen media tänä päivänä on: itsensä paljastelua. Lähes kaikki tuntemattomat tykkääjäni Instassa ovat sellaisten tilejen omistajia, joissa suurin osa kuvista on paljasta pintaa ja omistajat haluavat vaihtaa tykkäyksiä ja vielä ilmaiseksi! Y-ÄK! Alastomuudessa ei ole mitään vikaa, mutta itsensäpaljastelussa on.

Olen edelleen sitä mieltä että on hyviä ja huonoja keinoja hakea huomiota. Puolipaljas takapuoli tai esillä oleva rintavarustus valokuvattuna ja koko maailmalle jaettuna ovat jälkimmäistä. Millaisen kuvan itsestään antaa henkilö, jonka kaikki kuvat ovat hänen puolialastomasta kropastaan? Millaisen kuvan luonteestaan ja älykkyydestään? Voidaanko tällaista ihmistä ottaa vakavasti? Olen jo aiemmin muutamalla sanalla pohtinut asiaa täällä ja luultavasti tulen aihetta pohtimaan myös tulevaisuudessa. Tasa-arvopyrkimyksistä huolimatta vähäpukeiset naiset nähdään edelleenkin pyrkyreinä ja helppoina nakkeina, ehkä myös vähän yksinkertaisina tapauksina.

Ja jotta totuus ei unohtuisi, sanokaa päivää tädille! Tässä oleva kuva on otettu saman päivän aamuna, kuin Auntie Laran profiilikuva...

  

Jaettujen kuvien lataus Google+ palvelusta

Tässä tulevat sitten ohjeet siihen, miten LINKKINÄ jaetut kuvat saa kopioitua omalle koneelleen. Kopioin erään valokuva-albumini linkin ja kirjauduin ulos Googlen palveluista. Tämä on siis testattu ja toimii ainakin itselläni (selaimena Firefox, käyttöjärjestelmänä Windows 7).

Kopioi saamasi linkki nettiselaimen osoiteriville ja (entterin painalluksen jälkeen) pääset sivustolle, jossa kuvat ovat. Vasemmasta laidasta, kuvien yläpuolelta löytyy kahdesta aiemmasta postauksestani tuttu "v" ja sen alta kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on "Lataa".

Sitä napsauttaessa kone avaa latausikkunan. Tallenna tiedosto. Ja kannattaa laittaa tiedoston nimi ylös, jos et tiedä mihin koneesi tallentaa ladatut tiedostot. Tällöin voit etsiä kyseisen tiedoston nimellä.

 

Tiedosto tallentuu koneelle pakattuna ja sen saa purettua näpäyttämällä hiiren oikealla painikkeella ja valitsemalla "Pura kaikki...". Kone kysyy, mihin puretaan ja yleensä ehdottaa polkua, jossa purettava tiedosto sijaitsee. 

Koska tämä oli yllättävän yksinkertaista, epäilen, että ongelmia tulee vastaan. Nyt alan viettämään hiihtolomaani, joka kestää maanantaihin kello 9 aamulla eli noin 36 tuntia. Hiphei! Itsehän aina hoen sitä, ettei opiskelijoilla ole lomaa. Nyt se on lopullisesti vahvistettu. Ulkona tosin sataa vettä, joten hiihtäminen jää väliin. Täytyy tunnustaa, että olen tainnut viimeksi murtsikoida ala-asteella ja lasketellut/lautaillut lukiossa.

Uusi ohje ja pari kirosanaa

No kah. Eihän se edellinen ohje ihan pitänyt paikkaansa. Kuvien jakaminen voi olla helppoa, mutta jos lähetän ihmisille jaon kuten ohjeessa mainitsin, pitää kaikki kuvat ladata omalle koneelle yksitellen. Ja olen onnistunut taas tietämättäni tunaroimaan ja KAIKKI blogini valokuvat ovat hieman muuttaneet muotoaan. Syynä mahtaa olla G+ ohjeiden teko ja asetusten muokkaaminen. Onpahan tekemistä lauantai-illalle..

No tässä toinen ohje jakamiseen. Valitse albumi, jonka tahdot jakaa. Kuvien yläpuolella "v":n alta löytyy jakamisasetukset, klikkaa sitä.

Nenun eteen pomppaa ruutu, joka näyttää tältä:

 "Jaa linkkinä" kohtaa napsauttamalla G+ luo linkin, jonka kautta kyseinen albumi on katseltavissa. Kopioi linkki ja lähetä se sähköpostina niille, joiden haluat näkevän kuvat. Kuvien lataamisen ohje ilmaantuu, kunhan saan kuvani takaisin. Nyt itkupotkuraivareiden paikka.

--- hetkeä myöhemmin ---

Valokuvat - check

Linkit -check (joka ikisen linkin asetus avautua uuteen ikkunaan, oli kumonnut itsensä)

Ja paluu asiaan. Otin tänän aimo kasan kuvia ja minun pitää jakaa ne Google+ kautta. Tällä kertaa latasin kuvat Picasan kautta, sillä se on nopeampaa ja helpompaa kuin kuvien lataaminen suoraan G+ kautta. En nimittäin ole vielä ymmärtänyt, miten luodaan uusi albumi. Se tapahtuu näin: jos koneellasi on Picasa, kuva albumin ollessa auki, sen alalaidassa on seuraava näkymä:

Klikkaa "Jaa Google+ palvelussa" painiketta, jolloin ilmestyy seuraava näkymä:

  

..ja paina lataa. Helppoa kuin heinänteko!

Mutta olisiko minun hetkeni bloggerin kanssa tältä päivältä tässä? E-hei. Ajattelin vielä tekaista ohjeet kuvien lataamisesta omalle koneelle. Mutta ensin iltalenkki vesisateessa.

Valokuvien jakaminen Google+ -palvelun kautta

Tällä kertaa vuorossa käyttöohjeita: miten jakaa kuvia Google+ palvelun kautta. Itse olen muutaman kerran jakanut kuvia suuremmalle joukolle. Vaikeata se ei ole, mutta... Niin. Toiset oppivat räpeltämällä ja virallisia käyttöohjeita ei ymmärrä kukaan. Jokainen tietokonetta käyttänyt tietää, että vaikka jokin tuntuisi itselle helpolta, se ei välttämättä ole sitä muille ja jokaisella on omat tapansa oppia. 

Tämä palvelu tarvitsee käyttäjätunnukset Googlen toimintoihin (jos käytät Gmailia, sinulla on sellaiset) ja hermot. Kirjaudu sisään Google+-palveluun ja valitse oikeasta ylänurkasta "Etusivu"-pudotusvalikosta "Kuvat".

Sivun keskivaiheilta (hakukentän alapuolelta) löytyy "lähetä kuvia", jota klikkaamalla pääsee valitsemaan, mistä kuvansa haluaa ladata. Jos valitset "lähetä tietokoneesta", pääset tiirailemaan koneesi kansioita ("avaa tiedostoselain klikkaamalla"). Se hyvä puoli tässä on, että voi valita useita kuvia kerralla, esimerkiksi maalaamalla .

Voit lisätä kuvat jo olemassa olevaan albumiin tai luoda uuden. Klikkaa valmis, kun kuvat/albumi on palvelussa ja suosittelen ohittamaan nassuntunnistusoperaation.

Kuvien jakaminen muille taas tapahtuu seuraavasti: halutun jaettavan kansion ollessa auki, oikeasta nurkasta löytyy "Jaa"-painike. Sitä klikatessa avautuu ikkuna, jossa voit valita vastaanottajan esimerkiksi Google+/Gmail ryhmän mukaan. Kuvien mukana voit laittaa vastaanottajille myös viestin. Jos haluat itse määrittää vastaanottajien sähköpostiosoitteet, ota vastaanottajakentästä pois palvelun tarjoama ryhmä (tässä ystävät) ja kirjoita itse sähköpostiosoitteet. Kun kaikki haluamasi on lisätty. Paina "Jaa".

 

 

That's all Folks.

(Kuvat kaapattu Google+ palvelusta)

P.S: Google Drivesta:
Google Drive: lyhyt opastus aloitukseen 
..ja kannatta lukaista SoMe-työmme muutkin kirjoitukset aiheesta.